Testamentti ilmaisee viimeisen tahtosi, miten omaisuutesi jaetaan kuoleman jälkeen. Jos Tuomasyhteisön toiminta ja Tuomasmessu on sinulle tärkeä, voit lahjoituksella osaltasi varmistaa toiminnan jatkuvuutta myös heille, jotka jäävät sitä tarvitsemaan. Testamenttilahjoitus on myös tuki suvaitsevaiselle ja monimuotoiselle jumalanpalvelukselle.

Tuomasyhteisö toimii pääosin lahjoitusvaroin, siksi testamenttilahjoitus on tärkeä jokapäiväisen työn sekä Tuomasmessun jatkuvuuden kannalta. Testamentissa voi määrittää useita eri lahjansaajia, joista Tuomasmessu voi olla vain yksi omaisten lisäksi.

Olemme kiitollisia pienestäkin lahjasta; yleishyödyllisenä yhdistyksenä meidän ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksesta veroa. Lahja käytetään kokonaisuudessaan Tuomasyhteisön toimintaan tai halutulle kohteelle. Lahjoituksen voi osoittaa vaikka vapaaehtoisten koulutukseen, messumusiikkiin, Soppasunnuntain tai Minituomaiden toimintaan.