Tule mukaan Soppasunnuntaihin

keväällä 2019 soppaa keitetään kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina  3.2, 3.3, 7.4 ja 5.5. Mikael Agricolan kirkon kryptaan.

Tule mukaan kokkaamaan kryptan keittiöön klo 15.30 alkaen. Soppaa syödään yhdessä sen valmistuttua.  Soppasunnuntaissaa tehdään ja tarjotaan herkullisia, ravitsevia ja ekologisia kasviskeittoja. Etusijalla on yhdessä tekeminen ja nauttiminen, laatua ja makua unohtamatta.

Keitto maksaa omakustannushinnan  3 euroa.

Mikä Soppasunnuntai?

Soppasunnuntain tarina alkoi loppuvuonna 2013, kun Tuomasyhteisön kahden aktiivin kesken virisi ajatus yhdessä kokkaamisesta ja syömisestä. Haaveilimme tekevämme herkullisia, ravitsevia, ekologisia ja edullisia kasviskeittoja hyvällä porukalla ja syövämme yhdessä kaikkien kanssa, jotka vain Agricolan kryptaan saapuisivat. Ruuan laatu ja maku oli ajatuksissa etusijalla, siksi leipäkin päätettiin hakea pienleipomosta. Sopasta saisi maksaa muutaman euron.

Unelma nimettiin Soppasunnuntaiksi ja sen toteutus alkoi tammikuussa 2014. Seuraavana syksynä saatiin mukaan kolmas soppamestari eli päähämmentäjä, samoin HelsinkiMissio liittyi toiminnan taustajoukkoihin. Joka kaudella syöjien määrä on lisääntynyt – keväällä 2015 syömässä kävi joka pyhä 80-95 ihmistä, kauden päättäjäisten kunniaksi meni jo sata rikki. Suurimman kattilan koko kapasiteettia ei ole vielä käytetty, joten tervetuloa mukaan, yhä vain! Pilkkomaan vihanneksia, leikkaamaan leipää, kattamaan pöytää ja tiskaamaan. Kaikille löytyy tehtäviä.

Ilmoittaudu Soppasunnuntaihin / Teejatkoille