Kerran kuussa lauantaina klo 16. Messu, jossa lasten ja lastenmielisten on hyvä olla, jossa lapset saavat näkyä, kuulua ja tehdä. Messuun ovat tervetulleita kaiken ikäiset, niin lapset kuin aikuiset. 

Aluksi askarrellaan yhdessä. Messussa on tehty mehiläisvahakynttilöitä ja helminauhoja ja muovailtu silkkimassalla. Askartelemisen jälkeen syödään pieni välipala. Lopuksi vietetään yhdessä ehtoollista, lauletaan ja rukoillaan. Raamattuakin luetaan ja raamatunkertomuksia voidaan kokea yhdessä vaikkapa nukkejen kanssa. Lauluja voidaan leikkiä ja soittaa yhdessä. Kerran kiipesimme kaikki urkuparvelle seuraamaan, kun 9-vuotias Anna soitti urkuja. Perhemessu rakennetaan kokonaan yhdessä, lapset ja aikuisetkin saavat olla mukana tekemässä ja avustamassa. Kirkossa saa liikkua ja leikkiä, paikallaan ei tarvitse olla. Voi istua tuolilla tai lattiatyynyllä. Halutessaan voi myös piirtää ja hoitaa pehmoleluja. 

Ensimmäisessä messussa syyskuussa mukana oli pieni porukka. Joka kerran kävijöitä on tullut tuplasti enemmän edelliseen kertaan verrattuna. Jotkut lapset ovat tulleet vanhempiensa, jotkut isovanhempien, toiset ystäväperheen kanssa. Mukana on joka kerta ollut lapsia enemmän kuin aikuisia! 

Tule yhteiseen tekemiseen ja perhemessuun mukaan! Nähdään Mikael Agricolan kirkolla!

Haluatko mukaan tiimiin? Laita viesti tuomaspappi Katille!