Tiina Tasmuth 12.5.2019

Tämän päivän lukukappaleessa, Jesajan kirjan (40:26-31) tekstissä kysytään ihmiseltä, että miksi hän puhuu näin: ”Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta. Minun asiastani ei Jumala välitä.

Teksti jatkuu: ”Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maapiirin luojaa? Ei Hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on Hänen viisautensa

Olet ehkä itsekin joskus omasta tilanteesta tai asiastasi ajatellut, että minun asiastani Jumala ei välitä, ettei ole mitään toivoa, TAI joku toinen on sinulle sanonut: ”Ei ole mitään toivoa!”

    • Kun olin alle 3 vuotias ja ollut jo pitkään sairaalassa, huonossa kunnossa, kutsui lääkäri vanhempani luokseen saattohoito- keskusteluun kertoakseen, että tällä lapsella (siis minulla) ei ole toivoa paranemisesta. Olin saanut päiväkodissa A-hepatiitti tartunnan ja sen jälkitautina vaikean maksan vajaatoiminnan. Olin vanhempieni ainoa lapsi ja lääkäri suositteli heille ajatella toista lasta, koska tämä lapsi ei tule paranemaan. Vanhempani ja seurakunta rukoilivat – minä paranin.

Vuosia sitten, itse saattohoitotyötä tekevänä lääkärinä, kutsuttiin minut kerran tapaamaan alle neljäkymmentävuotiasta potilasta, jonka saattohoito- lääkitys vaatii asiantuntija-apua. Matkalla potilaan luo valmistauduin mielessäni raskaan keskusteluun. Yllätyksekseni oli potilashuoneessa vastassa iloinen silmäpari vaikean sairauden uuvuttamassa ruumiissa. Potilas kertoi tämän iloisen mielen syyn: kun hän ensimmäistä kertaa syöpädiagnoosin saamisen jälkeen oli jäänyt yksin alle kouluikäisen lapsen kanssa, oli hän rukoillut, että Jumala antaisi hänelle mahdollisuuden kasvattaa lapsen aikuiseksi. ”Mutta nyt minun lapseni on jo 19, sain vielä yhden lisävuoden”, ja kasvoille levisi kaunis hymy.

Tiedämme, että kaikki eivät parane tai saa lisä-aikaa. Tässä kohdassa ajattelen niin, kuten

Saarnaajan kirjan 3: 11 Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan,mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua.

    • Ateistisessa Neuvosto-Virossa, uskovan kodin lapsena, olin kuullut jo pienenä evankeliumia, sitä että:

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa (Jeesuksen), jottei yksikään, joka häneen (Jeesukseen) uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)

10-vuotiaana, toukokuisena yönä, sanoin rukoukseni – ”Tahdon tähän uskoa ja pitää siitä kiinni koko elämäni ajan”.

Tänään, äitienpäivänä, on yksi kiitokseni aihe omaa äitiä ajatellen: äiti kertoi minulle kapeasta taivastiestä ja näytti Jeesus-nimisen uskon-portin, jonka kautta sille tielle jokainen ihminen voi päästä.

  • Yläasteen keväällä kutsui luokanvalvoja minut luokseen ja kertoi, etten voi jatkaa opintoja lukiossa, koska olen ainut luokassa, joka ei kuulu kommunistiseen nuorisoliikkeeseen ja sellaista oppilasta ei lukioon päästetä. Uskovana en halunnut kuulua ateistiseen liikkeeseen. Opettaja-ammatissa olevaa isääni kutsutiin myös kouluun antamaan selitystä asiasta.

Toistuvien keskustelujen lopuksi opettajani kertoi kommunistisen puolueen jäsenenä tehneen minulle henkilökohtaisen suosituksen liittymiseksi tähän nuorisoliikkeeseen, mikä oli kuulemma iso kunnia. Kun kerroin kuitenkin pitäväni kiinni omasta päätöksestä, sanoi hän minulle vielä viimeiset sanat: ”Muista Tiina, sinulla ei ole elämässäsi ja urallasi mitään tulevaisuutta!”

Lähdin tästä koulusta ja pyrin toiseen lukioon, jossa edessä oli yllätyksekseni kaksi uskovaa nuorta miestä, jotka eivät myös kuuluneet tähän liikkeeseen. Sain tästä reaali-painotteisesta lukiosta erityisen hyvät edellytykset valmistautuessaan toiveammattiini tähtääviin pääsykokeisiin lääketieteellisessä tiedekunnassa. Heti lukion jälkeen, 18-vuotiaana aloitin opinnot yliopistossa.

    • 24-vuotiaana, lääkäriksi valmistumisen jälkeen, sain jo ensitapaamisella sopimuksen unelmatyöpaikkaan, jossa minulle luvattiin toiveeni mukaisesti erikoistua kirurgiksi ja samalla aloittaa väitöskirjatyön tekeminen. Tuleva esimies tutustutti minut myös tulevaan väitöskirja-ohjaajaan.

Mutta vain viikko lupausten jälkeen tuli uusi viesti: Kaikki sovittu on peruttu. Minulla ei ole lupaa hoitaa potilaita, koska olen kristitty. Tutkimustyötä en voi aloittaa, koska kristitty on häpeäksi tutkimuslaitokselle. Kyseisestä sairaalasta luvattiin kuitenkin hallinnollista työtä. Myöhemmin kuulin, että tämän korvaavan työpaikan järjesti minulle aikaisemmin luvatun väitöskirjan ohjaaja, myötätunnosta, kun hän oli kokenut minun tilanteen epäoikeudenmukaiseksi.

Näissä hallinnollisissa tehtävissä kuluivat vuodet ja yritin toistuvasti muuttaa työpaikkaa ja näin päästä tekemään potilastyötä. Mutta aina vaan esimieheni, kommunisti hänkin, joka tiesi uskostani, saatuaan tiedon aikeistani, sanoi: Tiina, et pääsee pakenemaan mihinkään.

Kaipasin potilastyötä, jota varten olin lääkäriopintoja suorittanut. Niistä tuskaisista ajoista en paljon muista, mutta äitini on kertonut, että olin silloin sanonut: ”Esimieheni on niin nuori, ei edes 50-vuotias, minulla ei ole mitään tulevaisuutta.” Esimieheni ei koskaan tullut täyttäneeksi 50 vuotta.

Kun Viron historiassa alkoi uusi, itsenäisyyden aikakausi, pääsin erikoistumaan ja myöhemmin tein väitöskirjatyön Helsingissä.

  • Jumalalla on todella monia, kokemukseni mukaan usein yllättäviä, tapoja vastata rukouksiin. Yksi ihmeellinen rukoukseni vastaaminen oli täällä
    • Tuomasmessussa vuosia sitten: Tulin hieman myöhässä, kun ihan viimeiseen asti en ollut varma, jaksanko tulla, koska sillä hetkellä oli elämäni kuorma erittäin painava. Messun lopussa kääntyi vieressäni istuva, minulle vieras ihminen, puoleeni ja kysyi: olenko lääkäri?  – tämä avasi keskustelun, nimittäin:

Hänellä oli sinä sunnuntaina työpäivä, kuitenkin työnkuvaan kuului mahdollisuus tulla työpaikalta pois. Nyt töissä ollessaan hän oli kokenut yllättävän painostavana, että hänen pitää mennä Tuomasmessuun, eikä hän ymmärtänyt miksi.

Vasta silloin kun olin istunut hän viereen, oli hän kokenut, että Herra alkoi puhumaan hänelle jonkun lääkärin asiaa ja mitä hänen täytyy sille lääkärille sanoa. Näin siinä messun lopussa, kun oli minulta kuullut, että olen lääkäri, hän kertoi sen asian. Olimme siinä molemmat uskovat rohkaistuja ja iloisia – minä niistä sanoista, jota hänelle annettiin minulle kerrottavaksi, sanoista, joita sillä hetkellä eniten tarvitsin ja hän siitä, että oli silloin totellut kehotusta tulla Tuomasmessuun.

  • Näiden esimerkkien kertomisella haluan muistuttaa sekä itselleni että meille kaikille, että a) valtaa sanoa viimeinen sana ei ole ihmisellä ja b) tapaa, miten Jumala ihmisen rukouksiin ja huokauksiin vastaa, ei ole ihmisen päätettävissä.

Herra on, Sanansa mukaisesti, nähnyt elämämme taivalta ja hän välittää jokaisen ihmisen asioista. Sen lisäksi, Hänelle on ainoana kaikki valta ja voima ratkaista asiat.

Kaikkivaltiaan vastaus ihmisen rukoukseen voi 1) tulla heti, 2) se voi viipyä, 3) ratkaisu voi olla erilainen, kun olemme ajatelleet tai 4) rukous voi tuntua jäävän vaille vastausta. Kaikista niistä vaihtoehdoista on minullakin kokemusta. Tässä kohdassa tule mieleen rivit Jesajan kirjasta:  

Jesaja 55: 8-9 8. Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni sanoo Herra. 9. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.

Olemme nyt Tuomasmessussa, messussa, jonka nimi – Tuomas – muistuttaa Raamatun Tuomaksesta.

Johanneksen evankeliumista luemme, miten kävi silloin, kun Jeesus oli ristiinnaulittu, kuollut, ylösnoussut ja ilmestyi sen jälkeen opetuslapsilleen tilanteessa, missä yksi kahdestatoista opetuslapsesta – Tuomas – ei ollut paikalla.

Joh. 20: 25-29:       

    25. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle (Tuomakselle): »Me näimme Herran.» Mutta Tuomas sanoi: »En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen                käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.»

  1. Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: »Rauha teille!»
  2. Sitten hän (Jeesus) sanoi Tuomaalle: »Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!»
  3. Silloin Tuomas sanoi: »Minun Herrani ja Jumalani!»
  4. Jeesus sanoi hänelle: »Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.»