Saarna – Jan Ahonen 13.8.2017

Mikä on Sinun talentti?

Jeesus sanoi:

”Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.

Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.

Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!

Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’ Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. – Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”

Edellisen kerran kun sain saarnata täällä Tuomasmessussa, aiheena oli kertomus viisaista ja tyhmistä neitsyistä. Siinähän tyhmäksi kutsutut neitsyeet yllätettiin, jos ei nyt ihan housut kintuissa, niin ainakin valmistautumattomina. Lieneekö helluntailainen johdatus vai luterilainen sattuma, mutta tämän sunnuntain evankeliumi kuuluu samaan kolmen puheen sarjaan kuin tuo edellisen tuomasmessusaarnani evankeliumiteksti Valvomisen sunnuntaina.

Ensilukemalta tämä kertomus saa Jeesuksen näyttämään kvartaalikapitalistien oppi-isältä. Ilman voittoa ja tuottoa ei ole isännän mielisuosioon asiaa. Vertaus on varmaan suorastaan ahdistava jos yrittäjän ja kaupantekijän kykyä on annettu teelusikalla.

Toisaalta Jeesuksen puheet näyttävät sopivan mainiosti protestanttista osaa työnetiikkaa väärin ymmärtävään puhetapaan. Vaikka joskus kuulee päinvastaistakin väitettävän, luterilaisuudessa ei ajatella, että henkilön taloudellinen menestys, olisi merkki Jumalan suosiosta. Tämä ajatus nousee erityisesti mieleen, kun huomaa, että kahdelle tehtävistään isännän kiitoksen saaneen palvelijan saamat rahasummat olivat eri kokoisia. Oliko toinen palvelijoista kenties Jumalalle otollisempi ja näin jotenkin ehkä pyhempi? Kertomuksen sanoma on kuitenkin sen suuntainen, että Jumala antaa ja vaatii meiltä sopivasti, sillä hän tuntee meidät.

Tämä evankeliumikertomus tulkitaan, että hän itse on matkoille lähtevä isäntä. Kertomuksen rahayksikön nimi on talentti. Talenttihan tarkoittaa monessa nykykielessä kykyä, lahjakkuutta tai taitoa. Tämä osaltaan viittaa siihen perusteltuun tulkintaan, ettei kertomuksen sanoman painopiste ole rahassa vaan meille suotujen kykyjen käytössä ja Raamatun armolahjoissa.

Monille tämä Raamatun kertomus voi olla taakoittava. Moni saattaa nähdä itsensä talenttinsa hautaava perikatoon tuomittu palvelijan asemassa. Olen monta kertaa kuunnellut saarnaa ja opetusta tästä raamatun kohdasta esimerkiksi evankeliointipakon sävyisenä. Minun tulisi olla avoimemmin kristitty, tarjota Jeesusta kun joku pyytää lounaspöydässä suolaa tai kiertää kaduilla ja toreilla kyselemässä mikä on lähimmäiseni pelastuksen tila. Liioittelen, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Näinkin on Matteuksen kirjaama kertomusta usein tulkittu. Lähetyskäskyä ja evankeliointi ei tule mitätöidä, mutta näen evankelioinnin eli ilosanoman levittämisen laaja-alaisempana kuin pelkkänä julistustyönä.

Jari Sarasvuo saattaa jakaa henkilönä mielipiteet. Häneen ei ehkä kannata suhtautua kuin profeettaan, mutta näen hänessä vilpitöntä etsijää joka osaa kysyä olennaisia kysymyksiä ja tiivistää puhetaidollaan vastaukset ymmärrettäväksi. En tiedä onko hän löytänyt lauseen vai kehittänyt sen itse, mutta hän on lausunut, että ”Elämä ilman kutsumusta on kuin ruusutarha, jossa nupullaan olevat kukat eivät puhkea loistoon, vaan ruusut jäävät piikkisiksi varvuiksi.” Uskon, että tässä aforismissa tiivistyy merkittävästi vertauksen sanomaa. Tässä valossa kutsumus ja sen toteuttamiseen annettu talentti joista Jeesus nyt puhuu, näyttävät olevan osa merkityksellistä elämää. Talentti ei siis olekaan meille annettu velvoittava painolasti, vaan meille räätälöity palkitseva ja samalla vaativakin tehtävä

Jumalallisen talentin eräs tunnusmerkki on se, että se lopulta palvelee ympäröivää yhteisöä. Yksinkertainen esimerkki, täällä Tuomasmessussa, lukuisat vapaaehtoiset antavat jotain omastaan muiden hyväksi erilaisissa palvelutehtävissä.

Raamatussa puhutaan armolahjoista. Helluntaiherätyksen liepeillä kasvaneena mieleeni nousevat ensimmäisenä kielillä puhumisen, profetoimisen ja evankeliumin julistamisen liittyvät armolahjat. Nyt on kuitenkin syytä kysyä, epäilen siis itseäni, että arvostanko ja mietinkö usein laulamisen, omastaan antamisen, rohkaisemisen armolahja? Näyttää, että on turhan helppoa tehdä arvostelevaa eroa ”maallisena” tai ”hengellisenä” koettujen kutsumusten välillä.

Tätä kertomusta kuulee tulkittavan usein evankeliointi- ja sananjulistuskeskeisesti. Vaikka luterilaisuuden suurimpia löytöjä on arjen pyhyys, erehdymme liian usein eristämään pyhää ja sen kokemista pyhäpäiviin, elämän kohokohtiin ja hengellisen elämän niin kutsuttujen ammattilaisten toimittamiin tilaisuuksiin. Miten olisi Jumalan läsnäolo loman jälkeisenä aamuna työpaikan kahvipisteellä, vanhempana sen toteaminen, että taas alkaa uusi kouluvuosi ja lapsellani on mahdollisuus oppia uutta. Siinä on pyhyyttä kerrakseen.

Nykyluterilaisuuden eräs suurimpia ongelmia voi olla tajuta, ettemme voi eristää pyhää vain pappien ja muiden hengellisyyden ammattilaisten harteille, emme saa tyytyä siihen, että kaikkivaltias olisi tavattavissa ja kohdattavissa vain korkeissa kivitaloissa keskellä kylää. Yhä useamman soisi löytävän kutsumuksensa ja myös pääsevän palvelemaan sen avulla.

Jeesuksen opetus ei ole tässä vertauksessa ole helppo, se on monitulkintainen. Minulle ylivoimaisesti vaikein kohta liittyy läheisesti käynnissä olevaan reformaation merkkivuoteen. Mitä tarkoittaa reformaation yksi keskeisistä lauseista, yksin armosta, jos tämä vertauksen mukaan kelvoton palvelija heitetään ulos pimeyteen? Hän joutuu sinne missä on itku ja hammasten kiristys.

”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”

Kovia sanoja. Tässä kohtaa Jumala näyttäytyy pelottava ja kiehtovana. Hänellä on valta antaa ja ottaa. Voisiko olla, että viittaus kertoo, että pelastuksen avaimet tarjotaan käteen, mutta syystä tai toisesta niitä ei käytetä ja näin portti pelastukseen jää kiinni? Herra antoi, herra otti, siunattu olkoon herran nimi, niinkö? Ainakin on hyvä huomata, että Jeesus puhuu Matteuksen evankeliumin tässä kohtaa viimeisistä tapahtumista kyseessä on laajempi kokonaisuus. Tämä on väkevä teksti se pakottaa meidät syvään mietiskelyyn missä on turvamme? Mihin asetamme toivomme? Mihin perustuu iankaikkisuustoivomme?

Seisomme kuilun reunalla. Mitä nyt?

Siihenkin paikkaan, siihen hätään lopulta kantautuvat, näin toivon, nämä sanat:

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”