Pirjo Kantala 31.3.2019

Mikä on sinun lempileipäsi? Ruisleipä vai sekaleipä, patonki vai ranskanleipä. Onko se juuri jonkun tietyn leipomon leipä? Minun aamuni alkaa jälkiuunileipäpalalla ja usein päivä myös päättyy siihen, iltaleipään. Joskus ostan jotakin pehmeämpää tai vaaleampaa, mutta aina palaan kuitenkin jälkiuunileipäpalaani.

Pienen pojan leivät Tiberiaan järven rannalla olivat ohraleipiä. Ne Jeesus otti käteensä, kiitti ja jakoi. Niin kuin me jaamme ehtoollisleivän. Ruokkimisihme on kuva ehtoollisesta.

Kertomuksessa on kolme toimijaa: kansa, Jeesus ja opetuslapset.

Kansa on väsynyt ja nälissään. Se on seurannut Jeesusta toiselle puolen, siis jonnekin etäämmälle. Päivän vaelluksesta väsyneenä ja nuhjuisena ihmiset vielä etsivät käsiinsä Jeesuksen. He odottavat saavansa jotakin.

Kansa oli nälkäinen. Nälän ja ihmeen välillä on yhteys. Siitä yhteydestä kerrottaan myös Israelin kansan erämaavaelluksella. Kun nälkä yllätti kansa, Jumalan antoi leipää yhden päivän tarpeeseen.

Toinen keskeinen toimija on Jeesus. Myötätuntoinen Jeesus. Ensin hän kysyy opetuslapsilta, miten he ratkaisisivat tilanteen. Opetuslapset pohtivat leivän ostamista, mutta toteavat, että heidän ostamansa leivät eivät riittäisi. Matteuksen evankeliumin kertomuksessa opetuslapset kehottavat Jeesusta lähettämään kansan pois, menkööt hankkimaan oman leipänsä.

Mutta ei, Jeesus ei lähetä kansaa pois. Hän ruokkii kansan itse.

Jeesus sanoo: Minä en lähetä teitä pois, vaan ruokin teidät. Minä olen elämän leipä.

Kolmas toimija on opetuslapset. Jeesus sanoo heille: Käskekää kansan asettua istumaan. Tuntuu varmasti hyvin avuttomalta ojentaa Jeesukselle pojan tuomat muutamat leivät ja kalat.

Opetuslapset ovat huolissaan, miten heillä riittää jaettavaa kansalle. Ajattelen usein, miten vähän minulla on annettavaa. Riittämättömyyden ja avuttomuuden tunne on tuttu kaikille, jotka yrittävät tavalla tai toisella lievittää toisen ihmisen elämän nälkää.

Jeesus otti sen, mitä opetuslapsilla oli hänelle antaa ja se riitti, kun Jeesus siunasi sen. Siunattu leipä riitti.

Ehtoollisessa me koemme ruokkimisen ihmeen.

Ehtoollinen on tapahtuma, joka ei alistu selitettäväksi. Hetki, jota ei voi määritellä. Se on ihmeateria, jota ei voi selittää ihmisajatuksin tai maallisin sanoin. Pöytä on katettu ymmärryksen ylittäen. Jos haluat päästä osalliseksi tuosta pöydästä, sinun on pantava asioiden hallitsemisen tarve syrjään ja antauduttava katselemaan ja ihmettelemään.

Ehtoollinen kertoo minulle, että minulla, minun olemuksellani on tulevaisuus. Ehtoollisessa me julistamme Jeesuksen kuolemaa, ylösnousemusta ja taivaaseen menemistä. Ja sitä, että hän tulee kerran meistä jokaisen hakemaan.

Ehtoollinen todistaa myös, että Jumalan todellisuudessa on tilaa meidän jokaisen inhimilliselle kertomukselle, meidän elämällemme.

Kun Jeesus nousi kuolleista ja astui taivaaseen, varhaiset kristityt ymmärsivät, ettei Jeesuksen elämän merkitys ollut vain hänen maanpäällinen elämänsä. Että hänen ylösnousemisensa toi hänen elämälleen aivan uuden merkityksen. Ja vielä enemmän. Ylösnousemus muutti jokaisen ihmisen elämän arvon, loi yhteyden Jumalaan ja elämään, joka jatkuu kuolemankin jälkeen. Jäähyväispuheessaan Jeesus puhui jokaisen ihmisen tilasta, asunnosta, taivaassa.

Jumalassa meillä on oma tilamme, yksilöllisen elämämme tila, joka kantaa yli kuoleman.

Pari viikkoa sitten isäni, jo iäkäs mies, kuoli yllättäen lonkkaleikkaukseen.

Hänellä, hänen elämällään on tila, Jumalan taivaassa.

Mielessä on soinut hänelle rakkaan laulun sanat:

Menen Jeesuksen luokse,
enkeljoukko mun noutavi pois.
”Minut liitetään pyhien joukkoon,
mustat mullat ei estää mua voi.”

Ajatus yhteydestä rakkaisiin, jo edeltä menneisiin, on tullut entistä läheisemmäksi ajatukseksi ehtoollisessa. Me tulemme yhteiseen pöytään. Voin katsoa myös oman elämäni kertomusta ja heijastaa sen rajan yli, tuolle puolen.

Dostojevski tunnisti tämän tuonpuoleisen yhteyden kirjassaan Karamazovin veljeksissä. Kirja haastaa pohtimaan, mihin enää uskoa, mitä vielä toivoa, miten uskaltaa rakastaa.

Kolme isänsä hylkäämää veljestä rakentaa elämäänsä eri perustuksille: nuorin Aljoša uskon, keskimmäinen Ivan järjen ja vanhin Dmitri eroksen varaan. Riita perinnöstä kerää veljet ensimmäistä kertaa yhteen, ja asiat ajautuvat raakaan isänmurhaan.

Kirjan lopussa Dostojevski kuitenkin kirjoittaa: ”me nousemme jälleen, me näemme toisemme ja kerromme toinen toisellemme iloisesti kaiken mitä on ollut”.

Ehtoollinen on ihmisten välisen tasa-arvon juhla. Ortodoksinen opettaja Kyros pohti 500-luvulla, miksi Jeesus valitsi itsensä ja ruumiinsa edustajaksi nimenomaa leivän eikä jotain arvokkaampaa. Leivän, joka kuuluu jokaiseen päiväämme ja arkeemme. Jos ehtoollista olisi vietetty arvokkaammilla aineilla, siihen eivät olisi päässeet osallisiksi köyhät vaan pelkästään rikkaat. Ja pelkästään juhlahetkinä.

Varhaisten kristittyjen ehtoollinen oli köyhemmille myös paikka, jossa he saivat nauttia aterian. Päivä oli viikon ensimmäinen ja juutalaisessa traditiossa se oli työpäivä. Yhdessä nautittiin ateria ja lähdettiin työhön. Pyhä ja arki liittyivät yhteen. Oikeastaan ehtoollispöytä pitäisi viedä juuri sinne, missä on oikeasti nälkä ja hätä.

Ehtoollinen ohjaa meidät arkeen ja jakamaan myös sen meidän arkisen leipämme. Pieni poika uskalsi riskeerata omat eväänsä ja antoi ne jaettavaksi. Hän uskalsi luottaa siihen, että meistä pidetään huolta, vaikka jaamme leipämme toisen kanssa.

Mikä olikaan sinun lempileipäsi. Arkinen leipä, jota syöt nälkääsi. Se, joka on mukana jokaisessa päivässäsi.

Ja mikä on sinun nälkäsi, kaipaus, joka on tuonut sinut messuun, ehtoollispöydän ääreen.

Ehtoollinen on kristityn ateria, yhteyden ateria muiden kristittyjen kanssa, Kristuksen läsnäolon ateria ja anteeksiantamuksen ateria.

Ehtoollisella tulen kohtaamaan Jeesuksen. Hänen läsnäoloonsa virkistymään. Mutta se ei ole vain virkistymisen hetki, josta palaan arjen murheiden ja kiireiden keskelle. Messu on paikka, johon ne huolet, se nälkä ja ne asiat, joita arjessa kannamme mukanamme, tuodaan jaettavaksi Jumalan kanssa ja hänen kannettavakseen.

Minua siunaa Kati Pirttimaan kirjassa Jumalan oma maailmaa varten rukous tai oikeastaan kutsu ehtoollispöytään:

Tulkaa tähän pöytään,

jättäkää taaksenne ylpeyden tai arvottomuuden taakat.

Älkää ajatelko ”Tämä ei ole minua varten.”

Ajatelkaa Kristusta, joka sanoi: ”Minä olen sinua varten.”