Piispa Irja Askola 22.12.19

1-2-3-4-5
Näistä viidestä kirjaimesta muodostuu sana JOULU,
joka tihentyy tunteissa niin moniin kerroksiin.
Kaikkia niitä tihentymiä muistan myös 67 vuotiaan elämässäni;
hauskoja jouluja, mutta myös niitä, jolloin olisin toivonut peruuttaa koko joulun.
Tässä kirkossa meitä on siis paikalla ja läsnä valtaisa määrä tunnetihentymiä;
pelkoa, kaipausta, iloista odotusta ja tyhjää tunnetta.
Juuri siksi on hyvä olla kirkossa – antaa tunteitten, kaikenlaisten tunteitten silmukoitua osaksi joululauluja.
Mitä tehdä, jos jouluangsti iskee – ei mitään. Huokaista.
Mitä tehdä, jos joulu ei tänä vuonna kiinnosta – ei mitään. Huokaista.
MItä tehdä, jos joulu pelottaa – ei mitään. Huokaista.
Mitä tehdä, jos joulu tuoksuu jo keittiössä ja kuusen alla – ei mitään. Huokaista.
Joulun viesti ei ole lahjoissa, ruokakattauksissa eikä edes sisäsiistin jouluidyllin rakennelmissa. Joulun viesti on Jumalan viesti: teille on syntynyt Vapahtaja!
Siksi me olemme kirkossa, että sanoin ja sävelin voimme jättää huolemme, pelkomme, syyllisyytemme Jumalan lapsen seimen ääreen. Voimme lähteä tästä kirkosta kantaen mukanamme Jumalan lähettämää postikorttia; sitä, jonka hänen postipoikansa ja postityttönsä, siis enkelinsä, toivat paimenille. Heille, jotka palelivat yövuorossaan.
Heille sanottiin: Älkää pelätkö. Teille on syntynyt Vapahtaja. Jumalan viestintävalinta oli huikea: näille tavallisille ihmisille ensiksi.  Herrat, rouvat ja ylimykset saivat odottaa.
Eräs toimittaja kysyi minulta kerran, mikä on ehdoton jouluperinteeni. Hiljenin.  Toimittaja yritti ystävällisesti auttaa: koristeltu joulukuusi, imelletty perunalaatikko vaiko sinappihunnutettu kinkku? Hiljenimme ja hämmennyimme molemmat: hän tarvitsi vastauksen lehteensä eikä minulla ollut antaa sitä.  Lopulta kuulin sydämeni sisältä kuiskauksen: minun jouluperinteeni on se, että ei ole yhtä ainoaa oikeata joulua tai jouluperinnettä.  Minun jouluhini on toki kuulunut pikkulasten kikatusta ja lahjojen iloa; 60 vuotta sitten oli ihmeellistä saada kirja ja suklaakonvehtirasia.  Oli myös inho siitä, että äiti herätti joulupäivän aamuna klo kuusi, kun piti ehtiä joulukirkkoon.  Ja hautausmaalle kävely tuntui aina uuvuttavan pitkältä eikä kynttilöiden sytyttämisen merkitystä palelevin sormin oikein käsittänyt.  Joulu on kudelma kummallisista muistoista.
Jouluihini on sisältynyt myös kyyneleitä. Vaikein jouluni oli muutama vuosikymmen sitten. Totta kai olin matkustamassa lapsuuskotiini; siellähän se joulu tuoksuu. Mutta toisin kävi.  Äitini , terve ja onnellinen seitsenkymppinen, sai juuri joulun alla aivoinfarktin. Joulun vietin tyhjässä lapsuudenkodissani, niin tyhjältä tuntuvassa. Piparitaikina oli leivinpaperin päällä, joululahjat osittain jo pakatttuina. Nälkäkään ei ollut enkä kaupaankaan jaksanut lähteä.  Kävelin sairaalasta jouluaattoiltana tyhjään kotiin; katselin kävellessäni valoissa loistavia ikkunoita ja kuvittelin, että kaikilla muilla on onnellinen perhe ympärillään.  Seuraavana päivänä hyvästelin äitini kohti taivasmatkaansa.  Se oli kamalin ja kaunein jouluni.
Silloin tiesin, että ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää joulua. Silloin oivalsin, että Jumala saattaa ystävällisesti hipaista silloinkin, kun kaikki joulusuunnitelmat muuttuvat tai eivät ole edes alkaneet. Silloin ymmärsin, että joulu ei minun valmisteluissani, vaan siinä, mitä Jumala on minulle valmistanut: suojansa, turvansa, anteeksiantonsa ja hyväksyvän hymynsä.  Kaikenlaisissa jouluissa voi piipahtaa tai viipyillä Jumalan rakkauden äärellä; hyväksyä keskeneräisyytensä, oman ja läheistensä. Muistaa armahtamisen ja unohtaa riidat.
 Mutta mitä meille tapahtuu, sielumme syövereissä, toiveissamme ja unelmissamme, jos kiirehdimme paimenten perässä seimen äärelle: sinne, jossa meille kerrotaan, että Sinulle on syntynyt Vapahtaja.
Ehkä olemme nyt hetken hiljaa…. Itämaan  tietäjät veivät seimen äärelle lahjoja. Meillä on nyt hiljaisuudessa mahdollisuus viedä seimen äärelle joulupelkoja, jouluodotuksia, joulumuistoja, jouluhuolia.
Seimen reunat ovat täynnä tunteitamme.
Ja silloin kuuluu, jokaiselle meistä, enkelten laulu, lempeästi ja kirkkaasti: Älä pelkää.
Sinulle on syntynyt Vapahtaja!