Piispa Björn Vikström 14.1.2018

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:

– Herran henki on minun ylläni,

sillä hän on voidellut minut.

Hän on lähettänyt minut

ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,

julistamaan vangituille vapautusta

ja sokeille näkönsä saamista,

päästämään sorretut vapauteen

ja julistamaan Herran riemuvuotta.

Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

Luuk 4:16-21

 

Katsokaa! Ettekö huomaa?! Jeesuksen sanat Nasaretin synagogassa huokuvat turhautuneisuutta. Kaupungin asukkaat odottivat muitten juutalaisten tavoin Jumalan pelastusta ja Messiaan tuloa joskus tulevaisuudessa. Jeesus, sen sijaan, haluaa saada heidät ymmärtämään, että kaikki on jo alkanut. Jumalan valtakunta on jo täällä.

Päivän tekstissä, kuten Raamatussa hyvin usein, on tietty jännite nykytilanteen ja tulevaisuuden välillä. Jo nyt Jumala pelastaa, armahtaa, auttaa – mutta vielä ei kaikki ole valmista eikä täydellistä. Jo nyt – ei vielä. Tässä jännitteisessä välitilassa mekin elämme, ja sen johdosta olemme välillä yhtä turhautuneita ja hämmentyneitä kuin Nasaretin asukkaat. Saatamme heidän tavoin kysyä: Miksi, Jumala, et näytä voimasi selvemmin? Miksi et poista kärsimystä, sairautta, nälänhätää, väkivaltaa, sortoa?

Luukkaan evankeliumissa Jeesus palaa kotikaupunkiinsa heti sen jälkeen, kun hän on ollut Paholaisen kiusaamana erämaassa. Päivän teema on ”Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa”. Jeesus ei ilmaissut voimansa suostumalla Kiusaajan ehdotuksiin: hän ei muuttanut kivet leiviksi, eikä hypännyt alas temppelin muurilta vain jotta Jumala lähettäisi enkelinsä häntä pelastamaan, eikä hän tavoitellut maallista valtaa hintaan mihin hyvänsä.

Jeesus kehottaa sen sijaan meitä katsomaan ympärillemme, aivan kuten hän kehotti kotikaupunkinsa asukkaita. Siellä, missä vangittuja autetaan, siellä Jumalan valtakunta vaikuttaa. Siellä, missä köyhille julistetaan ilosanomaa, missä sairaita hoivataan ja sorrettuja puolustetaan – siellä Jumalan valtakunta tekee tuloaan. ”Silmäni aukaise, Jumalani” lauloimme äsken, ja juuri tätä kykyä nähdä Jumalan toimintaa arjessa ympärillämme saamme tänään rukoilla: että näkisimme ja tunnistaisimme Jumalan toiminnan. Tämä on tärkeää, jotta oppisimme yhä vahvemmin luottamaan siihen, että olemme koko ajan Jumalan huolenpidon kohteena. Jumala on läsnä silloinkin, kun emme näe tarkoitusta emmekä oikeudenmukaisuutta tapahtumissa maailmassa tai yksittäisten ihmisten elämässä. Mutta Jumalan toiminnan tunnistaminen on tärkeää myös, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten me itse voimme omilla lahjoillamme ja mahdollisuuksillamme ottaa osaa Jumalan hyvän tahdon toteuttamiseen – eli Jumalan valtakunnan tulemiseen.

Tekstissä Jeesus lukee profeetta Jesajan kirjasta. On kiinnostavaa pohtia, miksi Jeesus evankeliumeissa niin usein lainaa nimenomaan Jesajaa ja varsinkin Jesajan kirjan loppuosasta. Tämä osa Jesajan kirjaa heijastaa sitä aikaa, kun Babyloniin karkotetut juutalaiset vihdoin ovat saaneet luvan palata Jerusalemiin. Samasta ajanjaksosta kertovat myös Esran ja Nehemjan kirjat Vanhassa testamentissa.

Mutta Jesaja eroaa Esran ja Nehemjan kirjoista huomattavalla tavalla. Esra ja Nehemja korostavat juutalaisen kansan erillisyyttä ja puhtautta. He kritisoivat ankarasti Jerusalemiin jääneitä maanmiehiä siitä, että nämä ovat solmineet avioliittoja ulkomaalaisten kanssa ja antaneet näiden asua kaupungissa ja maaseudulla. Esra pakottaa juutalaiset miehet karkottamaan vierasmaalaiset vaimonsa, jotta kansa pysyisi puhtaana ja pyhänä. Mooseksen lakiin vedoten hän haluaa estää sekä seksuaalisesti poikkeavien, aviottomina syntyneiden että muukalaisten pääsyä Herran seurakuntaan, koska nämä ihmisryhmät nähtiin uhkana kansan ja kultin puhtaudelle.

Fariseukset ja lainoppineet, niin kuin ne kuvataan evankeliumeissa, edustavat hyvin pitkälle Esran tapaista etnistä, moraalista ja uskonnollista rajanvetoa. Jesaja, sen sijaan, käy ilmiselvää polemiikkia tällaista ehdotonta puhtausajattelua vastaan. Jesajan mielestä ratkaisevaa ei ole ihmisten alkuperä tai esimerkiksi heidän seksuaalisuuden luonne, vaan ratkaisevaa on heidän pyrkimyksensä tulla Jumalan luokse ja heidän tahtonsa yrittää seurata Jumalan hyvää tahtoa. Jesaja korostaa erityisesti muukalaisten ja eunukkien oikeuksia:

”Älköön murehtiko muukalaisen poika, joka on liittynyt Herran palvelijoiden joukkoon: ”Näinkö Herra sulkee minut kansansa yhteydestä?” Älköön eunukki huokailko:

”Minähän olen kuivettunut puu.” Sillä Herra sanoo näin:

Myös eunukit, jotka pyhittävät minun sapattini, jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni ja pysyvät minun liitossani, saavat kunniakkaan nimen pyhäkössä, muurieni sisäpuolella. Heillekin minä luon muistomerkin, poikia ja tyttäriä kestävämmän, annan nimen, joka ei koskaan katoa.

Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani,

he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni. Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla.” (Jes 56:3-7)

 

”…kaikki kansat saavat rukoilla.” Tämä pyrkimys avoimuuteen toistuu Jeesuksen lähetyskäskyssä: ”tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…” Sama ajatus löytyy Johanneksen evankeliumista, tutuista sanoista: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.” (Joh 3:16-17)

Jeesus on siis Jesajan linjalla. Jeesus ei ole portinvartija, vaan portti, jonka läpi saamme kulkea. Koko maailma on siis Jumalan rakastama. Mutta Jumalalla on myös erityinen suhde omaan kansaansa. Vaikka tämä kansa usein on ollut uskoton ja seurannut muita Jumalia, Jumala on pysynyt uskollisena omille lupauksilleen. Kristittyinä ja kirkkoina meidät on ympätty tähän Jumalan kansaan, ei ansiomme tähden, vaan Jumalan rakkauden ja armon, eli Jeesuksen, tähden. Omalla toiminnallaan Jeesus osoitti, että Jumalan valtakuntaan ovat kutsuttuja myös ne, jotka eivät täytä Mooseksen lain esittämiä kaikkia vaatimuksia. Kirkko on, tai sen tulisi ainakin olla, armon yhteisö.

Mutta ihmiskunnan ja Jumalan oman kansan lisäksi on olemassa myös kolmas ryhmä, jolle sekä Raamattu kokonaisuudessaan, että Jeesus osoittavat erityistä huomiota. Nämä ovat yhteiskunnan heikoimmat: lesket, orvot, muukalaiset, mutta myös sairaat, vammaiset, köyhät, sorretut. Profeettojen kirjoissa Jumala voimakkaasti moittii kansaa, kun se ylpeilee omasta erinomaisuudestaan, mutta samalla unohtaa, että Jumala ennen kaikkea haluaa oikeudenmukaisuutta, armahtavaisuutta ja lähimmäisenrakkautta. Kansan moraalinen taso on Raamatun mukaan arvioitava sen mukaan, kuinka maassa kohdellaan heikommassa asemassa olevia. Tämä on pohdinnan arvoinen asia myös meille täällä päivämme Suomessa.

Jeesus kuvaa siis Jumalan valtakuntaa Jesajan avulla. Köyhille julistetaan ilosanoma, vangeille vapautusta, sairaille parantumista. Jeesus samaistuu näihin ihmisiin hyvin vahvasti, kuten käy ilmi myös tuomiosunnuntain tekstistä: kaikki mitä olette tehneet näitten hädässä olevien puolesta, olette myös tehneet minun puolesta, sanoo Jeesus – tai jättäneet tekemättä.

Kun Jeesus puhuu hädässä olevista, hän puhuu konkreettisista ihmisistä, jotka elävät keskuudessamme tänäkin päivänä: työttömistä, sairaista, yksinäisistä, turvattomista, turvapaikanhakijoista. Hän puhuu myös meistä, jotka aineellisesta turvallisuudestamme huolimatta kamppailemme riittämättömyyden, turvattomuuden, epäilyjen ja ehkä terveysongelmien kanssa. Meitä kaikkia Jumala kutsuu luokseen; meitä kaikkia Hän haluaa auttaa ja vapauttaa.

Jeesus varoittaa meidät kuitenkin samalla siitä, että usko Jumalaan ei koskaan saa kaventua vain individualistiseksi projektiksi. Taivasten valtakunnassa ei ole kyse vain meidän henkilökohtaisesta hyvinvoinnistamme, vaan meidän yhteisestä hyvästä ja turvallisesta elämästä. Uskolla on aina myös eettinen ulottuvuus; se kutsuu meidät arkisessa elämässämme osoittamaan kiitollisuutta Jumalalle hänen kaikista lahjoistaan. Tätä kiitollisuutta osoitamme parhaiten, kun annamme uskomme kantaa hedelmää oikeudenmukaisuudessa ja keskinäisessä huolenpidossa. Silloin Taivasten valtakunta on keskellämme.