Olli Valtonen 28.4.2019

Syntymäpäivämessu

Rakkaat jumalanlapset. Tänään Tuomasmessu täyttää 31 vuotta. Ei siis mikään teini enää.

Syntymäpäiväpuheissa on tapana muistella menneitä. Näissä 31-vuotisjuhlissa en aio sitä hirveän paljon tehdä.

Vaikka hauskoja muistoja kyllä olisi.

Muistatteko kun vuosituhannen vaihtuessa meillä oli uuden vuoden juhlava millenium messu? Liturgina oli nyt jo edesmennyt Kotilan Heikki.

Ehtoollisrukouksessa se pyysi palavasti Pyhää henkeä paikalle niin kuin epikleesirukouksessa kuuluu. Piti pienen hiljaisen paussin. Mutta se ei päässyt jatkamaan, kun alttarin takaa alkoi kuulua rätinää. Se oli anglikaanien joulukoristuksena käyttämä kataja, joka oli syttynyt kynttilästä palamaan.

Se teki meihin alttarilla vaikutuksen. Valtavaa! Palava pensas! Mutta olihan se vähän hankalaa, kun se hiljainen hetki venähti vähän pitemmäksi savuhälyttimien alettua kiljua ja pensas oli pakko sammuttaa.

Tuomasmessulle tommonen sopii. Kuitenkin. Haluammehan uudistuksia kirkonmenoihin.

Mutta siis asiaan. (Ei tänne olla nauramaan tultu.)

Päivän teksti on Johanneksen evankeliumin 20. luvusta. Suosikkiluvustani, jossa kerrotaan, mitä pääsiäisenä tapahtui.

Mulla on sen pohjalta yksi kysymys: Miksi ylösnousemusta jouduttiin odottamaan? Miksi kaikki opetuslapset joutuivat odottamaan pitkän perjantain jälkeen ylösnousemusta. Se on oikeastaan aika ihmeellistä.

Jos olisin itse kirjoittanut käsikirjoituksen, olisin antanut Jeesuksen nousta saattojoukon ällistykseksi

jo häntä hautakammioon kannettaessa. Jostakin syystä Jumala panee ihmiset odottamaan.

Ja miksi jotkut joutuvat odottamaan pidempään kuin toiset? Tätä prosessia Johannes kuvaa luvussa 20.

Hän kuvaa kolmea tilannetta, joissa pääsiäisevankeliumin ihmiset pääsivät iloonsa. Kolmea erilaista h-hetkeä. Hän peilaa prosessia Maria Magdaleenan kautta. Muitten opetuslasten kautta. Ja viimeiseksi meille rakkaan Tuomaan kautta.

Kaikkien yhteinen ongelma on alussa epäusko. Siinä muuten kaikki opetuslapset osoittautuivat samanlaisiksi. Ei pääsiäisen ainut epäuskoinen ollut suinkaan Tuomas.

Johanneksen ensimmäinen esimerkki on Maria Magdaleena.

Hän menee haudalle ensimmäisenä kuten tiedämme. Sapatin takia vasta siis sunnuntaina. Hän havaitsee, että viranomaisten haudan eteen panema valtava kivi on vieritetty syrjään. Hauta oli tyhjä.

Maria jää haudalle itkemään ja suremaan. Mutta Maria on se, joka pääsee ensimmäisenä uskomaan. Uskovaksi.

Se tapahtuu tässä hautaluolassa. Maria kohtaa kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa. Niin surun murtama hän on, että ei jaksa puhua enkelien kanssa. (Kummallista!) Eikä käännekohta tapahdu edes silloin kun hän lopulta näkee Jeesuksen.

Hän luulee tätä puutarhuriksi. Rupeaa tenttamaan: Minne olet pannut opettajani ja mestarini.

Käännekohta tulee vasta kun Jeesus kutsui Mariaa nimeltä.

Monen meistä on helppo samaistua tähän tapaan tulla uskoon. Oppi ylösnousemuksesta ei ehkä saa sitä kaikissa aikaan. Mutta se hetki, kun Jeesus kutsuu minua nimellä. Henkilökohtaisesti. Sitä ei voi vastustaa.

Toinen näkökulma kääntymiseen löytyy opetuslasten kokoonnuttua yhteen. Sinä iltana Jeesus ilmestyy lukittujen ovien takana lymyileville opetuslapsille. Toivottaa rauhaa pelästyneelle joukolle. Puhaltaa heidän päällensä ja sanoo: Ottakaa Pyhä Henki.

Johannes kirjoittaa, että ilo valtasi opetuslapset.

Kolmas esimerkki on Tuomas. Hän ei ollut opetuslasten joukossa silloin kun Jeesus ilmestyi näille muille.

Tuomaasta kerrotaan evankeliumeissa aika vähän. Se on jännä hahmo. Puhuu vähän ja silloinkin lähinnä esittäen tarkkoja kysymyksiä. Hän viihtyy parhaiten omassa seurassaan, miettien, pohtien ja muita tarkkaillen. Kuvaavaa sekin, ettei hän ollut muitten opetuslasten seurassa pääsiäisen jälkeen. Hän halusi surra kuollutta Jeesusta itsekseen.

Niinpä hän sai odottaa uskon syntymistä muita pitempään. Kuuli opetuslapsilta, että Jeesus oli heille ilmestynyt, muttei uskonut heitä.

Tämä oli yksi niistä syistä, miksi annoimme 31 vuotta sitten messullemme nimen Tuomasmessu.

Tämä on messu myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ehkä ole vielä päässeet iloon ja uskomiseen.

Nimittäin Jeesus ilmestyi kuin ilmestyikin Tuomaalle, vaikka Tuomas joutuikin odottamaan muita kauemmin.

Teksti päättyy Jeesuksen ystävälliseen rohkaisuun Tuomaalle: Älä ole epäuskoinen vaan uskovainen.

Tieto tyhjästä haudasta ei vakuuttanut Tuomasta ylösnousemuksesta.

Mutta sen teki sinä iltana tämä kohtaamisen merkillinen salaisuus.

Ja ilman kohtaamisen kokemusta meistä ei kukaan pääse sisälle uskonasioihin.

Ylva Eggehorn sanoo sen hyvin kirjassaan Maan kamaralla:

”Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, en siksi että toiset ovat suositelleet häntä, en siksi että olen tutkinut hänen elämäänsä ja päätynyt siihen että hän on ihmiskunnan merkillisin henkilö vaan siksi että olen kohdannut hänet elävänä henkilönä keskellä omaa arkipäivääni.

HÄN puhuu minulle niistä ongelmista jotka ovat minulle ajankohtaisia. Hän puhuu hiljaisena äänenä sisälläni, hän puhuu Raamatussa, niiden ihmisten välityksellä joita tapaan ja niissä asioissa, joita minulle tapahtuu.

Eikä yksikään tapaaminen, yksikään ihminen ole yhdentekevä, kun tiedän että hän elää ja puhuu minulle heidän välityksellään.”

Hyvää syntymäpäivää Tuomas!