Matleena Ikola 24.2.2019

Luukkaan evankeliumi 8: 4–15

Kun paikalle tuli paljon väkeä ja kaikista kaupungeista virtasi ihmisiä Jeesuksen luo, hän esitti heille vertauksen: ”Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi: ”Jolla on korvat, se kuulkoon!”

   Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti.

   Hän sanoi:

   ”Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi. Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.”

Kuva 30 vuoden takaa. Nainen ristillä, tuulisella kauppatorilla. Ympärillään toisia naisia, nuoria ja elämännälkäisiä, kaikilla palo vaikuttaa yhteiskuntaan. Tuoda äänensä kuuluville. Jättää jälkensä. Ilmeet ja olemus kertovat, että nyt ollaan tosissaan.

Toinen kuva, noin 3 vuoden takaa. Kuvassa minä ja YKYn silloinen puheenjohtaja Tiia, ystäväni, aloittamassa uusien opiskelijoiden uskontodialogirastia Oikokadulla, SKY:n toimistolla. Muistan tuon kuvan tunnelman; sen odotuksen ja innon, että kohta ne tulevat, että kohta päästään vaihtamaan ajatuksia, ehkä sukeltamaan syvällekin uusien opiskelijoiden kanssa. Ja samalla näyttämään, että tällainen turvapaikka löytyy, tällainen räsymattolattia ihan keskeltä Helsinkiä, jos joskus iskee tarve levätä ja latautua.

Kolmannessa kuva on meitä YKYläisiä muutaman vuoden takaa, kylttien kanssa Pride-kulkueesa. Valmiina marssimaan rakkauden puolesta, radikaalin rakkauden, sen, joka ei kysy aikaa eikä paikkaa ilmestyessään. Sen rakkauden, joka toimii polttoaineena hyväksynnälle ja kasvulle. Jumalan rakkauden puolesta.


Näitä kuvia on lisää, satoja ja kenties tuhansiakin, vuosien aikana albumeihin kertyneitä. Kuvia, joista loistaa uuden tekeminen, kantaaottavuus, yhteys. Halu tehdä, usein pienellä, mutta sitäkin sinnikkäämmällä porukalla, jotain tämän maailman hyväksi. SKY:läiset on tainneet koko järjestön olemassaoloajan halunneet ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, taistella eri tavoin sortavia rakenteita vastaan. Parantaa maailmaa.

Miten maailmasta oikein tehdään parempi paikka?
Ja vielä: Miksi maailmasta pitäisi tehdä parempi?

Jeesus puhui tuossa äsken kuullussa päivän vertauksessa, niin kuin niin usein muulloinkin, Jumalan valtakunnasta. Vertauskuvaa käyttäen, niin kuin hänellä on tapana. Ilmeisesti oppi ei muuten mennyt perille. Jumalan valtakunta, parempi maailma, on jo keskellänne, taisi Nasaretilainen todeta myös. Että se on jo täällä. Sille pitää vain osata raivata tilaa kaiken tämän maailman hullunmyllyn keskellä. Sille pitää osata olla auki.

Ai miten? Päivän evankeliumissa me saadaan mukana myös käyttöohjeet siihen, että miten tuo maailman parannus oikein tapahtuu. Että miten sille näkymättömälle valtakunnalle raivataan arjessa tilaa. kerron nyt oman tulkintani, miten näitä käyttöohjeita tulkitsen.

Meistä jokaisella on elämän aikana monenlaisia kasvualustoja. Paikkoja ja yhteisöjä, jotka muokkaa meitä, saa meidät joko loistamaan, kasvamaan omaan potentiaaliimme, uskomaan itsemme ja mahdollisuuksimme vaikuttaa tässä maailmassa. Tai vastaavasti saavat meidät tuntemaan olomme pieneksi ja tukahdutetuksi, väärinymmärretyksi, pahimmillaan näkymättömiksi.

Päivän vertauksessa Jeesus puhuu siemenistä. Siitä, millaisissa olosuhteissa nuo pienet siemenet lähti parhaiten kasvuun. Millaisella kasvualustalla, millaisella huolenpidolla pieni siemen kasvaa hitaasti hedelmää tuottavaksi puuksi. Siis kasvaa siihen potentiaaliin, josta siihen jo pienenä jyvänä on mahdollisuus.

Aina niitä hedelmällisiä kasvualustoja ei oo niin helppoa löytää. Ei, vaikka yritystä olisi.

Varmaan jokainen, joka on joskus elänyt, tietää, että elämä osaa kyllä tarjota myös nitä ohdakkeita, huolia ja murheita, tallotuksi tulemista, kohtaamattomuutta. Siltä ei kai voi välttyä, jos täällä maanpäällä elää.


Mutta. Kaiken tämän keskellä Jumala luo uutta. Joka päivä, koko ajan. Joka päivä Jumala raivaa tilaa kasvulle, raivaa tilaa uudelle, synnyttää elämää. Kasvuhan ei aina tapahdu kertarysäyksellä. Ei siemenkään muutu yhdessä yössä. Mutta idettyään tarpeeksi aikaa mullan alla, joku aamu se saattaa puskea esiin hennon varren, seuraavana aamuna kenties myös toisen. Ja hyvällä hoidolla, hyvällä huolenpidolla päivä päivältä vahvistua.

Tähän raivaustyöhön meidät on kutsuttu mukaan. Sekä siemeniksi että siemenen kylväjiksi. Näin ajattelen. Sekä vahvistamaan että vahvistumaan, sekä kasvamaan että auttamaan muita kasvamaan kohti sitä ihmistä, joksi Luoja meidät loi. Raivaamaan tilaa Jumalan valtakunnalle meissä itsessämme, ja katsoa, mitä sitten tapahtuu.

Sinapinsiemenestä tekee puutarhan/ uskollinen työmies/ sinun avullasi, laulaa Jaakko Löytty. Ei Sinapinsiemenestä tarvii kasvaa mitään mieletöntä ruusupensasta tai tulppaanirivistöä. Se ei oo tarkoitus. Mutta siitä voi kasvaa kaunis puu, ja joukosta siemeniä ehkä kokonainen  puu_tarha, oikeassa ympäristössä. Siellä, missä Jumalalle on raivattu tilaa. Siellä missä kasvulle on raivattu tilaa. Siellä missä on turvallista olla.

Raota portti valtakuntaan Jumalan, älä pyytävältä peitä kasvojasi, jatkaa Löytty. Kyllä niillä ohdakkkeilla taitaa paikkansa olla, kai nekin joskus kasvattaa. Mutta väitän, että se todellinen kasvu tapahtuu siellä, missä myös lepo on mahdollista. Missä on mahdollista tulla vastaanotetuksi sellaisena kuin on. Rakastetuksi sellaisena kuin on.

Se paikka saattaa löytyä yllättävistäkin kohdasta, sellaisesta josta ei välttämättä heti arvaisi.

Yksi tällainen paikka on itselle ollut SKY. Se pienen, mutta sinnikkään porukan yhteinen palo sai itsessäkin aikaan tarmon, halu toimia. Osallistua tuohon kylvötyöhön.

En tiedä, millainen kasvumulta sinua ruokkii parhaiten, mutta sen uskallan sanoa, että mikään siemen ei ilman toisten huolenpitoa kasva. Isä Meidän rukouksessa ei ole heitä. On vain meitä, ja tuosta meistä me ihmiset ollaan yhdessä vastuussa.