Marja Pentikäinen 15.9.2019

Luukkaan evankeliumissa (Lk. 10:25-37) Jeesus vastaa kysymykseen lähimmäisen tunnusmerkeistä kertomalla tarinan laupiaasta samarialaisesta. Sitä voi pitää yhtenä länsimaisen etiikan peruskertomuksena.

Meitä on opetettu, että lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset heidän ominaisuuksistaan riippumatta. Perusteena avun antamiselle on lähimmäisen tarve, eikä mikään muu. Kertomusta on käytetty esimerkkinä pyyteettömästä rakkaudesta: samalla ehtoja asettamattomalla rakkaudella, jolla Jumala rakastaa ihmisiä, ihmisten on rakastettava toisiaan.

Laupias samarialainen on ohjannut länsimaista ajattelua merkittävällä tavalla. Meille on selvää, että kaikista on pidettävä huolta ja että jokaisesta on huolehdittava kyselemättä hänen hätänsä syytä.

Toisaalta kertomus on ehkä vaikuttanut myös haitallisesti näkemykseemme auttamisen ytimestä siitä syystä, että lähimmäinen on siinä passiivinen kohde. Tänä päivänä ymmärrämme, että toimijuus on ihmisen parasta hyvää.

Koko kristillisen etiikan perusta on Jeesuksen sanoma: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te se heille.” 

Lähimmäisenrakkaus on pyyteetöntä ja perustuu erottelemattomaan empatiaan hätään joutunutta ihmistä kohtaan. Avun antaja ei odota mitään vastinetta tai vastapalvelusta.

Todellinen lähimmäisenrakkaus ulottuu paljon laajemmalle, kuin vain omiin ystäviin tai perheenjäseniin.

Lähimmäisenrakkaus on toisten ihmisten huomioon ottamista ja kunnioittamista. Se on tärkeä osa kristillisen kirkon opetusta ja toimintaa. Rakkauden kaksoiskäskyhän kuuluu: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, [–] ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Tämän pohjalta voisi ajatella, että kristityille on itsestään selvää mm. puolustaa ihmisarvoa, ihmisoikeuksia ja auttaa apua tarvitsevia.

Olen joutunut pohtimaan monesti myös työni lähtökohdista käsin, mitä on lähimmäisenrakkaus? Taustalla on vahvana ajatus, että ihmisarvo ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Tulen työyhteisöstä, Helsingin Diakonissalaitokselta, jonka missioon ja arvopohjaan kuuluvat toimijuus ja kristillinen lähimmäisenrakkaus. Mitä näillä tarkoitamme?

Yhteiskunnassa ja työelämässä lähimmäisenrakkaus merkitsee läheisillemme kunnioittavaa kohtelua ja alas painavien käytäntöjen välttämistä. Se merkitsee myös avun antamista heikommassa asemassa oleville.

Lähimmäisellä tarkoitetaan läheistä ihmistä, oman kansan jäsentä, ystävää kuten tässä Matteuksen evankeliumin säkeessä tulee esiin. Evankeliumin sanoma on hyvin ajankohtainen. Meille on muodostunut niin Suomeen kuin muuallekin maailmaa erilaisia yhteisöjä, joista puhumme ”ne, he ja me”. 

Vastakkainasettelu on voimakasta; ketkä kuuluvat meihin ovat ystäviämme ja lähimmäisiämme. Ketkä kuuluvat niihin ja heihin, ovat usein vihamiehiämme, henkilöitä tai ryhmiä, joista meidän ei tarvitse välittää.

Suomi on osa globaalia maailmaa ja EU:n puheenjohtajuus velvoittaa päättäjiämme katsomaan asioita ja ilmiöitä entistä laajemmin. Emme ratkaise ja vaikuta vain Suomen asioihin vaan meidän on voitava asioida ja toimia koko Euroopan näkökulmasta ja hyväksi. Globaali vastuu ja lähimmäisyys merkitsevät yhteisten asioiden hoitamista, ratkaisujen etsimistä ja toteuttamista.

Suomessa on kymmeniä tuhansia syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, jotka tarvitsevat myös lähimmäis. He ovat saaneet tukea ja apua erilaisista sosiaali- tai terveysalan palveluista. Mutta näiden palveluiden tuella ei ole pystytty saamaan nuoren elämää raiteilleen. Useat ovat vailla vanhempien tukea ja he kokevat avuttomuutta. Moni nuori potee myös yksinäisyyttä. Tämä on asia, mikä usein hämmästyttää. Liian helposti näemme nuoret kavereineen yhteenkuuluvana joukkona, jotka tulevaisuudessa osaavat ottaa vastuun omasta elämästään ja suomalaisesta yhteiskunnasta.

Nuoren kasvussa on monia siirtymävaiheita, jolloin läheiset vaihtuvat.

Aina ei siirtymävaihe sujukaan niin kuin me aikuiset tai yhteiskunta olettaa.

Esimerkiksi nuori ei saakaan peruskoulun päättötodistusta, hän keskeyttää toisen asteen koulutuksen tai päästyään yliopistoon opiskelemaan, nuori huomaa valinneensa väärän alan ja lopettaa opinnot.

Nämä ovat nuoren elämässä vaikeita kohtia, joissa hän tuntee jäävänsä yksin. Usein läheisimmätkään eivät tue näitä ratkaisuja. Yksinäisyys ja mahdollisesti hylkäämisen tunne ja pelko ovat todellisuutta. Nuori kokee häpeää ja avun pyytäminen on vaikeaa.

Juuri tämän kaltaisia nuoria ihmisiä on siinä joukossa, jotka ovat koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Nämä nuoret tarvitsisivat usein aikuisen ja

meidän kaikkien tukea; se voi olla hyvinkin pientä mutta samalla vaikuttavaa.

Yksinkertaisuudessaan jo kysymys, mitä sinulle kuuluu, voi olla sellainen, ettei kukaan ole nuorelta sitä moneen aikaan kysynyt. Aikuisen tehtyä tuon kysymyksen, on tärkeää, että on läsnä ja kuuntelee, kun nuori kertoo tilanteestaan ja elämästään.

Suomi tarvitsee jokaisen nuoren ihmisen, on hänen taustansa ja lähtökohtansa mikä tahansa. Ei nuoren ihmisen vetäytyminen ja marginaalissa eläminen ole ratkaisu vaan yhteisöön auttaminen ja ottaminen on oikeampi ele. Jokainen nuori tarvitsee aikuisen lähimmäisen erilaisissa siirtymävaiheissa ja elämäntilanteissa.

Meidän on arvokasta luoda sen kaltaiset olosuhteet ja auttamisjärjestelmät, että yksinäiset nuoret ihmiset voivat kokea olevansa hyväksyttyjä.

Jeesus on elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen.

Joskus pysähdyn ja toivon itselleni: tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa niitä asioita mitkä voi ja erityistä viisautta erottaa asiat toisistaan.

Tämä toivomus tulee yhä useammin mieleeni, kun kohtaan työssäni yksinäisen nuoren, pakolaistaustaisia ihmisiä tai kuulen asiakkailta heidän kovista kokemuksistaan.

Elämä ja työ ovat opettaneet sen, että ihmisten kohtaaminen ja aito kohdatuksi tuleminen ovat tärkeitä. Lähimmäisyyden kokemus on merkityksellinen.

On arvokasta, että työskentelemme sen asian eteen, että nuoret ihmiset saavat läsnäoloa, ystäviä, kummiperheitä, lähimmäisiä ja oikean yhteisön sekä tunteen siitä, että he kuuluvat joukkoon.

Kuunteleminen, ystävällinen kohtaaminen, hymy eivät maksa mitään, mutta nämä merkitsevät toiselle ihmiselle, lähimmäiselle hyvin paljon. 

Rakas Taivaallinen Isä, anna meille viisautta kohdata kaikki ihmiset ihmisarvoisesti.

Auta meitä ymmärtämään kuinka lähimmäisyys on läsnä arjen pienimmissäkin kohtaamisissa ja kuinka suuri merkitys tällä on jokaisen ihmisen niin nuoren kuin vanhankin elämässä.