Mari-Anna Stålnacke 20.10.2019

Millainen suhde sinulla on Rakkauden kaksoiskäskyyn? Millaisia fiiliksiä se sinussa herättää?

Teini-ikäisenä minä rakastin Rakkauden kaksoiskäskyä. Se oli minusta mitä innostavin elämänohje. Mielestäni oli ihanaa, että Jeesus itse on ohjeistanut meitä siitä, miten meidän tulisi elää. Nuorena en vaan ymmärtänyt sitä, miten vaikeaa sen toteuttaminen olisi. Kirkasotsaisena teininä ajattelin kykeneväni noudattamaan Jeesuksen ohjetta.

Älä käsitä minua väärin. Olen yhä rakastunut Jumalaan, todennäköisesti paljon syvemmin kuin nuorena, sillä olen omakohtaisesti saanut kokea Jumalan eheyttävää armoa, aseistariisuvaa rakkautta ja loputonta huolenpitoa elämäni aikana.

Mutta olen tullut huomaamaan, miten vaikeaa Rakkauden kaksoiskäskyn toteuttaminen on. Ensinnäkin Jeesuksen näkemys rakkaudesta on hyvin kokonaisvaltainen: meidän tulee rakastaa koko sydämestämme, koko sielustamme ja mielestämme. Toiseksi omat voimani ja rajallisuuteni ovat tulleet liiankin tutuiksi. Minä en pysty rakastamaan Jumalaa yli kaiken enkä lähimmäistäni kuin itseäni. Vaikka tahtoisinkin niin.

Tästä syystä tämä ei olekaan vain innostava raamatunkohta, vaan se on Rakkauden kaksoisKÄSKY, joka osoittaa meille kirkkaasti sen, että emme kykene täyttämään Jumalan lakia, sillä rakkauden kaksoiskäsky summaa koko lain. Mitä vanhemmaksi saamme elää, sitä selkeämmin tämä teksti osoittaa kyvyttömyytemme rakastaa. Se on kuin peili, joka ei valehtele. Peili, joka kuvaa rappiomme rujoutta rehellisesti. Peili, joka paljastaa rakkaudettomuutemme koko kuvan.

Mutta onneksi tässä ei ole kaikki. Rakkauden kaksoiskäsky tuo lain lisäksi esille myös evankeliumin hyvin selkeästi. Hyvä uutinen on se, että Jumalan rakkaus ei ole riippuvainen siitä, kuinka hyvin pystymme Rakkauden kaksoiskäskyä noudattamaan.

Jumala rakastaa meitä joka tapauksessa, ehdoitta ja äärettömästi. Paljon enemmän kuin osaamme edes kuvitella. Sillä ei ole mitään, mitä voisimme tehdä, että Jumala rakastaisi meitä enemmän. Eikä ole mitään, mitä voisimme tehdä, että Jumala rakastaisi meitä vähemmän.

***

Molemmat osat rakkauden kaksoiskäskystä löytyvät erikseen jo vanhasta testamentista, mutta Jeesus yhdisti ne uudella tavalla. Jeesus on yhteys. Kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan hän mahdollistaa yhteyden niin ihmisten ja Jumalan välillä kuin yhteyden ihmisten kesken.

Rakkauden kaksoiskäsky on siis kutsu yhteyteen. Ensin Jumalan kanssa ja sitten toisten ihmisten kanssa ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Vasta kun yhteytemme Jumalaan on kunnossa, pystymme todella rakastamaan muita.

***

Lain tehtävä on ohjata meidät ristin luokse, sillä vain Jeesus voi tehdä meistä Jumalalle kelpaavia, vanhurskaita. Ristiltä saamme avun myös rakkaudettomuuteemme. Siellä saamme ensin itse parantua ja eheytyä. Ja vasta sitten Pyhä Henki lähettää meidät rakastamaan muita. Tällä kertaa ei enää omavoimaisesti, vaan Jumalan armon voimalla ja Pyhän Hengen ohjauksella.

Usko on armoa alusta loppuun. Se on armoa alussa, se on armoa keskellä ja se on armoa lopussa. Jumala tarjoaa meille armoa armon päälle. Aivan kuten Jumala tarjoaa meille kaiken pelastustamme varten, hän tarjoaa meille myös kaiken elämää varten. Jumalan armo on siis muutakin kuin pelastusväline. Paavalin sanoin se on ”voima, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se sama väkevä voima, jota Jumala osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista” (Ef.1:19-20).

Juuri tätä samaa ylösnousemusvoimaa tarjotaan meille osaksi arkeamme, keskelle elämäämme. Kun turvaudumme Jumalan voimaan, emmekä omaamme, me pystymme rakastamaan naapureitamme, työkavereitamme, sukulaisiamme. Niitä hankalimpiakin. Sillä silloin se ei ole me, jotka rakastamme, vaan Kristus meissä, joka rakastaa.

***

Miksi sitten niin usein sorrumme edelleen omavoimaisuuteen, pidämme itsepintaisesti kiinni yksin pärjäämisestä, vaikka tiedämme, että emme jaksa, pysty, emmekä osaa? Varsinkin, kun Jumala tarjoaa meille runsain mitoin armoaan ja rakkauttaan käyttöömme. Miksi päivästä toiseen raahaudumme eteenpäin omien resurssiemme varassa, kun Jeesuksessa meille tarjotaan kaikki, mitä ikinä tarvitsemme?

Mitä jos lopettaisimme tämän lakihenkisen yksinyrittämisen ja ottaisimme päivittäin armon voimaksemme? Mitä jos menisimme joka aamu Jumalan luo pyytämään armoa päivän askareisiin ja kohtaamisiin? Emmekä edes yrittäisi esittää, että tarvitsemme armoa vain pikkuriikkisen verran, emmekä selittelisi, että muuten kyllä pärjäämme omin voimin? Ihan kuin voisimme kuluttaa armon loppuun tai oikeasti häpeilisimme ottaa Jumalan armoapua vastaan.

Mitä jos sen sijaan pyytäisimme armon voimaa ylitsevuotavan yltäkylläisesti? Se ei ole itsekästä, vaikka moni niin luulee. Silloin tulemme ensin kyllä itse hoidetuiksi, huomioiduiksi ja hellityiksi. Mutta sitten sitä riittää vielä runsaasti lähimmäisillemme. Se läikkyy yli ihan huomaamatta. Silloin se saavuttaa myös naapurimme, työkaverimme, läheisemme.

Jos jokainen uskovainen tekisi näin, kokisimme rakkauden vallankumouksen. Silloin voisimme maadoittaa kokemamme pahan ristin juurelle ja jakaa sen sijaan saamaamme hyvää eteenpäin. Silloin rakkaus olisi elämämme perustus ja kasvupohja. Silloin sanoma Kristuksesta olisi juurtunut niin lujasti meihin, että armolahjojen koko rikkaus olisi käytettävissämme.

Silloin kaikki tuntisivat meidät Jeesuksen opetuslapsiksi, koska rakastaisimme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Emme omalla voimallamme, vaan nimenomaan Jumalan armon avulla.

***

Ihmissuhteet ovat kimurantteja parhaissakin tapauksissa. Yksin emme jaksa ja pysty, mutta Jumalan avulla tämäkin on mahdollista. Jumalan rakkaus synnyttää meissä rakkautta. Silloin emme rakasta enää, koska meidän on pakko tai päästäksemme Jumalan mielisuosioon, vaan me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.

Vuosien varrella olen oppinut pyytämään lisää rakkautta. Ja on kirjaimellisesti ihmeellistä, miten sitä saa lisää ja miten se vaikuttaa ihmissuhteissa. Pitkään sitten mietin, miten tämä on mahdollista. Sitten tajusin, että koska Jumala on rakkaus, hän itse tulee silloin keskellemme rakkaudeksi ja tekee uudistumisen mahdolliseksi.

Rakkaus ei ole tunne, vaan väkevä Jumalan voima. Älä siis jää odottamaan suurta tunnetta, jotta voisit rakastaa, vaan tahdo rakastaa ja elä sen mukaisesti. Ja jos et edes tahdo rakastaa, pyydä Jumalalta tahtomista. Ja sitten pyydä voimaa tehdä niin. Ja sitten toteuta se Jumalan armon avulla.

***

Meitä kutsutaan siis elämään elämämme läheisessä yhteydessä Jumalan kanssa: Kertomaan hänelle surumme ja ilomme, harmituksemme ja toiveemme. Kuuntelemaan, mitä Taivaan Iskällä olisi tänään asiaa. Pian huomaamme, että tällainen läheinen yhteys saa meidät kukoistamaan. Kun elämme yhteydessä viinipuuhun, tunnemme suonissamme armon mahlan virran.

Ja juuri se on sitä parasta elämää. Saamme tehdä matkaa kepein askelin ja iloisin mielin oli keli ja maasto mitkä hyvänsä, sillä meidän ilomme ei perustu olosuhteisiin vaan Jeesukseen. Meidän ei tarvitse puristaa itsestämme tekoja ja suorittaa uskontoa, vaan saamme Jumalan lapsina elää vapaasti ja Pyhän Hengen voimaannuttamina rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme.

***

Meistä ei kenestäkään tule uskon tai rakkauden maistereita, me pysymme kaikki aina armon kerjäläisinä, sillä ’hengellinen muistinmenetys’ tapahtuu meille joka yö. Siksi meidän täytyy alkaa uskominen alusta joka aamu. Muutoin sisäinen fariseuksemme saa vallan ja alamme jälleen omavoimaisesti suorittaa uskoa, rakkautta, elämää. Ja se tie ei vie elämään.

Mutta armossa meillä on kaikki, mitä tarvitsemme tullaksemme Kristuksen kaltaiseksi. Armossa meillä on kaikki, mitä tarvitsemme rakastaaksemme Jumalaa koko sydämestämme, koko sielustamme ja mielestämme ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Armossa on kaikki.