Leena Huovinen 9.9.2018

Jumalan huolenpito      Matt. 6: 19-24

Jos sinulla olisi puoli tuntia aikaa kerätä  kaikkein tärkeimmät tavarat kotoasi mukaasi, mitä ne olisivat?  Siis jos joutuisit puolen tunnin varoajalla lähtemään kodistasi etkä  enää ikinä voisi palata sinne. Ja mukaan voisi ottaa vain sen, mitä jaksaa kantaa.

Kysymys voisi olla  kepeä ajatusleikki, mutta monelle se on edelleen totta. Minä olen tuota kysymystä kantanut mielessäni pikkutytöstä saakka. Olen nimittäin Karjalan evakon tytär ja sisareni  kanssa olemme kuulleet lapsuudestamme asti tarinoita siitä, miten isämme perheen oli lukuisin muiden kanssa lähdettävä kodistaan Viipurista  sodan aikana ja mukaan he saivat ottaa vain välttämättömimmät.  Oli vain hetki aikaa ja piti päättää, mistä ei halua luopua. Vain kaikista tärkeimmät.esineet, ne, jotka jaksoi kantaa.

Tuolta isäni evakkomatkalta on jäänyt muistoksi kaunis arkku, jonka ukkimme, puuseppä ammatiltaan,  oli tehnyt. Arkku on tällä hetkellä minun kotonani. Se on kaunis, hyvin säilynyt ja aarre, joka muistuttaa minua perheeni historiasta ja kulkureiteistä.

” Älkää kootko aarteita maan päällä” on Jeesuksen viesti meille. Ja mitä me olemme tehneet? Me olemme koonneet,  hamstranneet, keränneet ja kasanneet  vaikka minkälaista maallista aarretta.  Hukumme tavaroihin, muoviin. vaatekasoihin, yltäkylläisyyteen ja kohtuuttomuuteen. Minullakin on kenkiä liian monet. Nuorena oli vain kahdet: valkoiset ja tummanruskeat Retut. Nyt on joka lähtöön.

Maapallo ei kestä tätä meidän maallisten aarteiden keräämistä. Onneksi  moni on herännyt siihen ja pyrkii vähentämään ekologista jalanjälkeääkin. Konmarituksen kiitokseksi voi sanoa, että yhä useampi yrittää oikeasti toteuttaa ”vähemmän on enemmän” ajatusta. Tosin moni konmarittaa, jotta elämä olisi paremmin halussa. Siisti huone – hallittu elämä. Kierrätyksestäkin voi tulla pelkkä omantunnon hiljentäjä, kun annan liiastani pois saadakseni tilaa uudelle.

Ehkä tämän päivän aarteiden kerääminen, mistä Jeesus meitä varoittaa, liittyy vielä enemmän oman itsensä tuunaamiseen. Siihen, että omasta itsestä on tullut koko elämän keskipiste, jota rakennetaan kuin brändiä.   Se alkaa jo pienestä pitäen kun me vanhemmat yritämme  tarjota lapsillemme koko ajan parasta lähtien päiväkodista, siirtyen parhaaseen kouluun ja opiskelupaikkaan. Ystävät, harrastukset, sisustus, vatsalihakset, uber terveellinen ravinto ja  puoliso on niidenkin oltava parhaita mahdollisia. Mikään ei meinaa oikein riittää  Pahimmillaan muut ihmiset toimivat vain näyttämönä tälle oman minän sankaruusmatkalle.  Ja siksi niin moni väsyy, jää yksin ja miettii, miten tässä näin kävi. Kaikkea on ympärillä, mutta silti olo on ontto ja tyhjä. ihmisen

”Älkää kootko itselleni aarteita maan päälle”. Vaikka aikamme syvin eetos tuntuu olevan, että tärkeintä on että teen itsestäni tuotteen ja arvoni muiden silmissä määräytyy miltä näytän, mitä suoritan, onko ryhti suora, missä asun ja mitä ansaitsen. Ja kuitenkin. Kokemukseni kertoo jotakin ihan muuta. Jokaisessa ihmisessä on kaipuu paljon syvempään. Sen perään kaipaa hän, jolla on talous turvattu ja rahaa niin paljon ettei elämänsä aikana ikinä ehdi niitä käyttämään. Sama kysyy hän, joka  jättää lääkkeet ostamatta, koska ruokaan ei jää rahaa. Kaikki me kaipaamme huolenpitoa, välittämistä, nähdyksi ja rakastetuksi tulemista. Ettei tarvitsisi murehtia. Olla yksin.

Päivän evankeliumi puhuu Jumalan huolenpidosta.  Ja Paavalin sanat efesolaisille kertoivat myös siitä, että tarpeeksi on riittävästi. Ja silti me tiedämme että maailmassa asiat eivät mene näin. On väärin väittää, että kaikki saisivat tarpeeksi. Eivät saa. Ja se ei ole Jumalan syy. Ei. Se on meidän ihmisten syy. Emme halua laittaa jakoon elämän aarteita, jotka kaikki on meille lahjaksi suotu ja annettu.

Jumala on Raamatun mukaan luvannut rakastaa luotujaan ja pitää meistä huolta. Mutta hän tarvitsee siihen meitä ihmisiä työtoverikseen. ” Ihmiset ovat Jumalan kädet” sanoi Dorothee Sölle, saksalainen vapautuksen teologian puolestapuhuja. ”Jumalalla ei ole toimiakseen muita käsiä kuin meidän kätemme”. Ja niinhän me olemmekin. Maailman epäoikeudenmukaisuuksiin puuttuminen tapahtuu aina meidän ihmisten kautta

Raamatun Jumala puhuu kiivaastikin oikeudenmukaisuudesta, Usein historian kuluessa emme ole sitä halunneet nostaa vaan se on jätetty sivuun. Miksi?  Amerikkalaisen raamatuntutkija Marcus  J Borg in mukaan siksi, että kristinusko on pitkään ollut valtaapitävien uskonto. Se alkoi neljännellä vuosisadalla keisari Konstantinuksen käännyttyä kristinuskoon ja on jatkunut näihin päiviin saakka. Henkilökohtainen pelastus tuonpuoleisuudessa on nähty merkityksellisempänä kuin oikeudenmukaisuuden puolustaminen. Tarkoituksella tai tahattomasti.

Toinen syy on  Borgin mukaan siinä,  että oikeudenmukaisuus on nähty väärin armon vastakohtana. Kun se pitäisi nähdä vääryyden vastakohtana. Kysymys on siitä, miten me elämme yhteisönä toistemme kanssa osoittaen näin Jumalan huolenpitoa.

Kun puhumme Jumalan huolenpidosta, on puhuttava meistä ihmisistä samaan hengen vetoon. Siitä, että jos elämme todeksi  tärkeimmän  Jeesuksen  ohjeen eli rakkauden kaksoiskäskyn”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi”  silloin kaikenlainen huolenpito kasvaa ja leviää. Systeeminen oikeudenmukaisuus arvioidaan sillä, miten se vaikuttaa ihmiseen. Millaisen jäljen se jättää . Pelkät kauniit sanat eivät vie mihinkään.

Kristillinen rakkaus,  jota erityisesti luterilaisessa perinteessä on korostettu toisen sijaan asettumisena, on väistämättä dialogista, vastavuoroista. Ilman vastavuoroisuutta ei voi kunnioittaa toista ihmistä itsenäisenä subjektina. Vain dialogin avulla voi päästä selville mitä toinen tarvitsee.  Edesmennyt KUAn entinen johtaja Tapio Saraneva totesi kirjassaan Oikeudenmukaisuuden nälkä (1991) että liian usein kirkon yleistä asennoitumista leimaa enemmän kohde kuin kuunteluajattelu. Kuitenkin kirkon elämän uudistumiselle kaikista ratkaisevinta on, missä määrin me kirkkona otamme vakavasti ihmisten, erityisesti köyhien ja syrjäytettyjen ihmisten todellisuuden keskellämme ja koko maailmassa.

Elämän kulkiessa rennosti ja kirkkaasti, on helppo ajatella ja uskoa, että Jumala pitää huolta. Ei ole murhetta huomisesta. Mutta uskallan väittää, meillä kaikilla täällä kirkossa tänä iltana olijoilla on mitä todennäköisimmin kokemus siitä, että Jumala on unohtanut minut. Että Hän ei kuule eikä välitä. Tilanteessa, missä elämä näyttää pimeän puolensa ajattelemme,  että nyt on huolenpito loppunut. Sopimus on irtisanottu.

Mutta olisiko kuitenkin toisin päin. Juuri pimeydessä, elämän haavoittuneisuudessa Jumala on salatustikin, ja välillä selvästi ainoana turvana. Ihmisen jouduttua koville ahdingon alle, kuulee usein sanottavan ” Kohtuutonta. En voi ymmärtää”. Tämä vie minut pohtimaan kohtuullisuutta. Mikä Jumalan huolenpito on tarpeeksi tai kohtuullista?

Olen saanut kokea suurta huolenpitoa niin Jumalan kuin ihmisten taholta. Ja on ollut aikoja, jolloin Jumalan huolenpidon perään olen kysellyt. 17 vuotta sitten hautasimme perheemme neljännen lapsen, kuolleena syntyneen Alina tyttären. Suuri suru koko perheelle.. Miksi meille kävi näin? Miksi Jumala ei pitänyt tyttärestämme huolta. Samaa kysyvät kaikki ne ihmiset, joilta on rakas ihminen viety pois yhtäkkiä, varoittamatta. Se on maailman luonnollisin kysymys” Miksi et pitänyt huolta Jumala” Miksi minut hylkäsit.

Olin vihainen Jumalalle, mykkäkouluakin pidin. Mutta samalla minussa eli vahvana ystäväni lause ”Jumalan kohtuullisuus tai kohtuuttomuus on jotain ihan muuta kuin meidän ihmisten. Se on salaisuus”. Se ajatus toi levon, rauhan ja luottamuksen, vaikka en ymmärtänytkään miksi näin tapahtui. Mutta jotenkin ihmeellisesti sain kokea(minusta riippumatta) , että Jumala pitää huolen juuri pimeimmässä kohdassa. Ihmisten käsien kautta ruuan tuojina, lohduttajina, arkun tekijänä , sisarusten harjoituksiin kuljettajina ”. Se oli vahva kokemus, että huolta pidetään jos antaa pitää.

Jeesus kehottaa meitä kokoamaan aarteita taivaaseen. Se on sitä, että toimimme niin että itsellä ja muilla on hyvä elää nyt ja tulevaisuudessa.  Jokainen joka uskaltaa olla rinnalla kulkija ja taakankantaja, kulkee Kristuksen askelissa. Jokainen meistä saa olla Kristuksen käsinä ja jalkoina maailmassa. Olkaamme siinä rohkeita, koska ” Jolla on Jumala, siltä ei mitään puutu. ”

Ja vielä. Palataan alkuun. Mitä ottaisin mukaani, jos äkkilähtö tulisi. No. Sen ukin tekämän arkun, jonka sisään laittaisin  valokuvat kaikista rakkaimmista, kolme kirjaa; Lassi Nummen Kaksoiskuvia-runokirjan, Raija Siekkisen kootut novellit ja ensimmäinen oma  Raamattuni, papin ristin sekä  pullon viiniä ja leivän. ..