Laura Malmivaara 14.4.2019

Yhtenä päivänä kuningas, seuraavana päivänä häväisty ja hylätty väärintekijä. Niin kävi Jeesukselle ja niin voi käydä kenelle tahansa meistä. Tänään palmusunnuntaina iloitsemme ja hurraamme, mutta tästä alkavan hiljaisen viikon aikana laskeudumme kärsimyksen äärelle ja lopulta sen läpi kohti valoa. Kohti kevättä, lämpöä ja lempeyttä.

Pääsiäisen kertomus tuo mieleen nykyajan kärkevän ilmapiirin, kahtiajakoisen maailman jossa on heitä ja meitä. Kaikki voi muuttua muutamassa päivässä. Ihmisten käsissä on kiviä ja verta. Olemme äkkipikaisia tuomioissamme ja haluamme oikeutta. Niin se oli pääsiäisenä 2000 vuotta sitten, niin se on edelleen. Joukot löytävät toisensa, nousee epäilys, nousee syytös ja tarve saada oikeutus.

Olen ollut ihmisten suhteen aina luottavainen ja jopa naiivi. Ihmiset tahtovat toisilleen hyvää, niin olen ajatellut. Minusta pidetään, minä pidän ihmisistä. Olen viime vuosina kuitenkin joutunut havahtumaan ja kohtaamaan myös kovuutta ja kylmyyttä. Ihmiset ovat kohtuuttomia, he ovat oikeassa, toiset ovat väärässä. Ihminen määrittelee aina itsestään käsin mikä on totta ja tärkeää. Ihmiset kieltävät toisensa tarpeen mukaan, valikoivat mikä on itselle hyväksi, mikä on minun totuuteni, minun tieni. Ihmiset eivät pysty katsomaan kokonaisuutta koska näkevät vain oman, rajatun alueensa. Ja me pysymme järkkymättömästi siinä. Emme hyväksy anteeksipyyntöjä tai selityksiä. Olemme armottomia omaneduntavoittelijoita. Minäkin.

Oman itsensä näkeminen vaillinaisena, pahansuopana ja heikkona, on hyvä lähtökohta. Olen samanlainen kuin muut. Minäkin valitsen itsekkäästi puoleni ja selitän sen itselleni oikeaksi. En pysty myötätuntoon samalla tavalla kuin Jeesus, en valitse mitään puhtaasti ja objektiivisesti, olen aina ihminen ja siksi itsekäs ja kiinni omassa rajatussa maailmassani.

Muistan kuinka opiskelin ensimmäistä vuotta teatterikoulussa ja istuin opettajan edessä tuolilla. Kaikki katsoivat minua, olin jännittynyt ja epävarma. Tunsin kuinka hengitys salpaantui ja itku kuristi kurkkua. Tunsin huonommuutta ilman että kukaan edes arvosteli minua. Muiden katse sai mielen lukkoon ja kädet hikoamaan. Opettaja kysyi minulta yksinkertaisen kysymyksen. Miltä tuntuu juuri nyt? Vastasin että pelottaa. Hän kysyi uudestaan: missä se pelko tuntuu? Täällä, vastasin. Pidin kättä hetken rintakehän päällä ja vain hengittelin. Alkoi helpottaa, muut antoivat minun vain olla siinä, kyselemättä ja painostamatta. Taisin antaa kyyneleidenkin tulla, vaikkei siihen ollut mitään näkyvää syytä. En ollut erityisen ahdistunut tai vaikeuksissa, pelkästään toisten hyväksyvä katse sai omat tunteet liikkeelle. Paine alkoi purkaantua, möykky sulaa sisällä.

Koulun jälkeen olen usein tunnustellut milloin tuo musta möykky sisällä alkaa taas vaivata. Milloin kyyninen ajattelu ja pelko vie mukanaan ja lamaannuttaa mielen, saa minut varuilleni muiden seurassa ja suojautumaan.

Jeesus meni läpi kärsimysviikkonsa tietäen mitä tapahtuu. Hän näki tilanteen, sen käänteet, oman kohtalonsa siinä. Uhri. Se on vaikea sana, niin monimerkityksellinen ja etäinen. Jeesus uhrattiin meidän syntien tähden. En ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä. Että maailmassa olisi tarpeellisia uhreja. Että näin pitää käydä jotta toiset pelastuvat ja saavat paremman elämän. Pahan täytyy ruumiillistua jossain, sen täytyy kuolla että me muut saisimme elämän. Ristiinnaulitkaa, väkijoukot huusivat. Miten voimattomaksi Jeesus on silloin tuntenut itsensä, miten yksinäiseksi ja hylätyksi. Nähnyt äitinsä ristin juuressa, ollut suruissaan hänen puolestaan. Miltä tuntuu vuotaa kuiviin ihmisjoukon edessä ja nähdä heidän tyytyväisyytensä, kauhunsa.

Anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.

Pysäyttävä lause. Anna ihmisille anteeksi heidän itsekkyytensä, pahat sanansa, vaillinaisuutensa. He eivät tiedä. Ihmisen tietoisuus ei pysty koskaan täysin ymmärtämään maailman kaikkeutta, sen mysteeriä. Me emme pysty armahtamaan toisiamme täysin. Olemme pelkkiä ihmisiä, loppuun asti. Ihminen on palvelija, ei Herra. Se johtaa hyvään. Se helpottaa taakkaamme hallita ja tietää.

Maailmaan kuuluu tuomiot ja kosto. Ylösnousemuksen jälkeiseen elämään ei. Se on vapauden, armon ja Pyhän Hengen täyttämä.

Pääsiäisen kertomuksen myötä palautuu myös ymmärrykseni huutavaa ihmistä kohtaan. Voin hyväksyä sen, tyytymättömän ja tietämättömän ihmisen. Ja hyväksyä että minullakin on sellainen kivi kädessä koko ajan. Maailma vetää puoleensa kuin musta aukko. On koko ajan annettava valon päästä läpi. Raotettava itseä sitä kohti.

Mikä saa sitten meidät laskemaan kiven kädestä ja avaamaan sydämen syntisille ihmisille? Mikä saa meidät kohti toistemme ymmärrystä ja todellista anteeksiantoa, nöyrtymistä ja hiljentymistä? Miten sisäistäisimme Jeesuksen kehotuksen; tehkää toisille se mitä toivoisitte itsellenne tehtävän?

Jeesus sanoisi ehkä minulle että laske kivesi ja käännä katseesi ylös. Älä huutele eteesi vaan huuda ylös. Avaa sydämesi, älä päätäsi. Kysy, älä vastaa.

Meidän vastoinkäymiset saattavat tuntua pieniltä ja mitättömiltä, mutta ihmiselle ne ovat mullistavia ajanjaksoja. Jokainen meistä saattaa kohdata Jeesuksen tavoin pilkkaa ja häpeää, joutua tilille tekemisistään ja sanomisistaan. Kohdata kuolemaa ja epävarmuutta. Jäädä tyhjän päälle.

Hiljainen viikko on vasta alkamassa. Se antaa mahdollisuuden nimensä mukaisesti hiljentyä. Kuunnella, ei vaatia. Pysähtyä, olla paikoillaan. Ihmetellä, kysellä ja ottaa vastaan. Luovuttaa, päästää irti, niin vihasta kuin katkeruudestakin. Hengittäähymyillä, antautua.

Päivän rukouksessa sanotaan:

Pysäytä meidät ajattelemaan

Poikasi kärsimystä ja kuolemaa.

Auta meitä tunnistamaan ihmiskunnan kärsimyksessä

hänen kasvonsa

ja varjele, ettemme koskaan unohtaisi niitä.

Anna meidän kokea

ristin sanomassa rakkautesi

ja ylistää sitä elämällämme.

Ihmiset juhlivat tuloasi Jerusalemiin,

mutta jättivät sinut sitten yksin kärsimään

Anna meille rohkeutta ja lujuutta,

niin että pysymme sinussa

myös vaikeuksien

ja vastoinkäymisten hetkinä.