Kokeilisitko rukousta?

Syksy tehtävineen ja kiireineen täyttää ajatukset. Huoli jaksamisesta ja riittämisestä kulkee kannoilla tilanteesta toiseen.

Mitä, jos kokeilisin rukousta. Ottaisin rukoushelminauhan käteeni, kulkisin helmeltä toiselle, lukisin isämeitääni, ajattelisin ihmisiä, jotka tulevat mieleeni, sanoisin hiljaa mielessäni ”kirkasta minussa kasvosi”. Päättäisin Herran siunaukseen. Huomaamatta hengitykseni olisi tasaantunut, ajatukset olisivat kirkkaammat. Rauhoittuisin.

Tai sinä, joka olet huolissasi sairaudesta, työstä, lapsista, lukemattomista ja lausumattomista asioista. Mitä, jos tulisit messuun. Ottaisit rukouslapun rukousjaksolla käteesi ja kirjoittaisit siihen murheesi. Jättäisit sen rukoilijoiden ja Jumalan huomaan. Vaikka vain hetkeksi. Sitten taas jaksaisit jatkaa murheesi kantamista pienen lepotauon saaneena. Tai jakaisit huolesi rukousavustajan kanssa ja yhdessä kertoisitte sen Jumalalle.

Miksi me rukoilemme? Emmekö siksi, että rakastamme. Koska rakastamme, haluamme lausua tai kirjoittaa oman ja läheisemme hädän, sairauden, kivun. Tietääkö Jumala sen jo ennestään? Ehkä. Mutta rakkaus vaatii lausumaan yhä uudelleen.

Tuomasmessu on rukoileva messu. Rukous on yksi messun tärkeimmistä asioista. Rukous on se voima, joka on pitänyt Tuomasmessun hengissä 30 vuotta. Se on myös voima, joka kantaa meitä messussa kävijöitä elämässämme viikosta toiseen.

Rukous on ollut jo tuhansia vuosia. Jos etsit mielenrauhaa, etsi sitä rukouksesta. Se on kuin mindfulnessia. Kun toistat tuttua rukousta, hengität ja rauhoitut, mielesi tyyntyy, saat kiinni sisimmistä ajatuksistasi. Tai voit olla vain hiljaa ja katsella tai sulkea silmäsi. Et tarvitse sanoja, Jumala on sanojen tuolla puolen ja tuntee sinut ja kaipauksesi.