Kirjeitä Peruutusten maasta

Hei ystävä!

Torstaina saavuimme tänne Peruutusten maahan. Onhan täällä vähän outoa, mutta täällä me olemme kaikki yhdessä.

Kaipaan ystäviä ja niitä tavallisia asioita, jotka elämääni kuuluivat ennen torstaita. Rutiinit ja kyllästyttävät hommat voivat jo parin kolmen päivän päästä tuntua kivoilta, kun niitä ei ole.

Torstaina kuuntelimme vanhan työtoverin kanssa hallituksen tiedotustilaisuutta tuomastoimistolla. Tuli vahva déjà-vu-kokemus ja mieleen muistui kaksikymmentä vuotta sitten 11. syyskuuta. Miten jotain tällaista voi tapahtua? Tämä ei voi olla totta. Ja kuitenkin oli. Peruutukset tehtiin vauhdilla. Ja hyvä niin. Ihminen vain on sellainen, että siitä alkoi uuden ja korvaavan kehittäminen. Mutta varmasti muistan tuon päivän loppuelämäni, niin kuin muistan 11.9. päivän. Elämä ennen ja jälkeen koronan.

Kun nyt kolme päivää on kulunut, huomaan, miten tällainen erityistilanne vaikuttaa. Ensimmäinen kunnon riita puolison kanssa on saatu pystyyn. On varmaan oltu jo niin kauan vain kahdestaan. Miten monta riitaa syntyy, jos tämä kestää vielä yli 80 päivää. Tai sitten opitaan olemaan sovussa ja ymmärtämään itseämme ja toista poikkeustilanteessa.

Huoli lähimmäisten puolesta on kasvanut tiedon lisääntyessä. Kuka meistä sairastuu ja miten siitä selvitään. Sisälläni asuu pelko. Myönnän pekoni ja hyväksyn sen. Mutta samalla pysähdyn hengittämään ulos pelkoani ja sisään luottamusta. Hengitan monta syvää hengitystä ja sanon Jumalalle: Sinä tunnet pelkoni sairauksien, taloudellisten huolien ja kaiken epävarmuuden keskellä. Vahvista luottamustani sinuun.

Entistä enemmän nautin asioista, joiden äärelle nyt on aikaa pysähtyä. Auringon paiste ulkona, kevään herääminen. Mahtavia asioita ja voimassa, ei peruutettu.

Uskon, että tämäkin kääntyy ainakin jollakin tavalla vielä hyväksi. Tämä on muistutus siitä, että emme hallitse elämäämme. Emme omaamme emmekä maailman. Ja kun emme hallitse, joudumme opettelemaan heittäytymistä luottamuksen varaan. On vain uskallettava luottaa, että elämä kantaa eteenpäin, kävi niin tai näin.

Viime sunnuntain Tuomasmessusta jäi mieleeni soimaan laulu Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Päivä kerrallaan mennään.

Luottamusta ja rohkeutta elämääsi, ystävä. Ollaan yhteydessä.

Tuomaspappi Pirjo