Jyri Komulainen 9.2.2020

Matt 19:27–30

”Entä me?” kysyi silloin Pietari. ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

**

Tämän sunnuntain otsikkona on ”Ansaitsematon armo”. Kirkkokäsikirjan antama teema herättää kuitenkin kysymyksiä: eikö armo olekaan aina ansaitsematonta, jos pitää puhua erikseen ”ansaitsemattomasta armosta”? Jos se on, eikö otsikko voisi silloin olla ytimekkäästi ”armo”?

Oli miten oli, niin päivän evankeliumitekstin valossa minusta tuntuu siltä, että jotakin pitäisi sanan ”armo” eteen laittaa – jotain radikaalia ja suorastaan vallankumouksellista: ehkä tämän sunnuntain aiheena voisikin olla ”mullistava armo” – tai vaikkapa ”kaiken ylösalaisin kääntävä armo”.

Katsotaanpa tarkemmin päivän tekstiä, jotta näkisimme, mitä radikaalia ja mullistavaa siihen  kätkeytyy.

**

Evankeliumiteksti alkaa psykologisesti hyvin inhimillisen oloisissa tunnelmissa, kun Pietari tivaa Jeesukselta, mitä tämä lupaa piskuiselle joukolle, joka on lähtenyt häntä seuraamaan: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me nyt saamme?”

Tätä Matteuksen evankeliumin episodia edeltää kertomus rikkaasta miehestä, joka lähtee murheellisena pois, kun Jeesus antaa tälle ohjeen myydä pois kaikki ja seurata Jeesusta. Sitä tekstiä ei tänään luettu, mutta se muodostaa Pietarin kysymyksen välittömän taustan.

Rikas mies kääntyi pois ja palasi rikkauksiensa luokse – mitä hänelle tapahtui, sitä emme tiedä. Mutta sen tiedämme, että Pietari ja muut Jeesuksen oppilaat jäivät Mestarinsa luo. Ja niinpä heidän joukossaan nousi napina, mitä heidän hyödyttää seurata Mestariaan, kun kerran mitään ihmeellistä ei näyttäisi olevan luvassa.

Jeesus vastaa Pietarille suunnaten katseen hyvin kauas – mitään välitöntä palkintoa ei ole luvassa mutta sen sijaan hän lupaa satakertaisen palkinnon viimeisenä päivänä.

Jeesuksen vastaus hyödyntää hyvin vahvoja symboleja: kun uusi maailma syntyy ja Ihmisen Poika istuutuu valtaistuimelleen, hänen oppilaansa saisivat istua 12 valtaistuimella ja hallita Israelin 12 sukukuntaa. Ja mistä he ovat luopuneet, sen he saisivat satakertaisesti takaisin – sillä monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.

Evankeliumin sanat ovat vallankumouksellisia: ”Te saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.”

Vallankumouksellisuus piilee siinä, keille nämä sanat on kohdistettu: piskuiselle oppilasjoukolle, joka koostui Galilean köyhälistöstä! Oppilaille, jotka olivat mahtavan Rooman imperiumin syrjäseudulla asuvia kalastajia –  näyttäisipä joukkoon mahtuneen myös yksi, joka kuului veronkerääjien korruptoituneeseen ammattikuntaan, ja toinen, joka kuului roomalaisia vastustaneeseen väkivaltaiseen vastarintaliikkeeseen.

Naisia ei tekstissä edes mainita, mutta sen tiedämme, että Jeesuksen laajempaan seuraajajoukkoon kuului myös sangen huonomaineisia naisia.

Jeesuksen varhaisimmat seuraajat kuuluivat alhaiseen sosiaaliseen luokkaan toisin kuin eliitti, jota Jeesus toistuvasti kritikoi – esimerkiksi Jeesus moitti lainopettajia ja fariseuksia siitä, että nämä sulkevat taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä, eivät itse mene sisälle eivätkä päästä sisälle niitäkään, jotka menisivät (Matt. 23:13).

Jeesuksen toiminta piirtyy siksi yhteiskunnallisesti radikaaliksi: hän asetti sanoillaan seinää vasten oman aikansa eliitin mutta kokosi ympärilleen köyhiä ja lupasi näille ohitusjonon Jumalan valtakuntaan. ”Monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

**

Jeesus ei ollut radikaali vain siinä, miten hän käänsi ylösalaisin yhteiskunnalliset asetelmat.

Hänen radikalisminsa näkyy myös siinä, että hän asetti nykyhetken arvioinnin mittatikuksi viimeisen päivän – hetken, jolloin ”Ihmisen Poika istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle ja syntyy uusi maailma.”

Kreikankielinen alkuteksti on niukempi kuin suomenkielinen käännös: sen mukaan Ihmisen Poika asettuu valtaistuimelleen silloin, kun on ’palingenesia’ (παλινγενεσίᾳ) eli uudelleen syntyminen.

Tässä yhteydessä sana ”uudelleen syntyminen” tarkoittaa koko kosmoksen, koko tämän universumin uudistamista viimeisenä päivänä. Siksi suomennoksessa puhutaankin ”uuden maailman syntymisestä”.

Jeesuksen tähtäimessä on juuri tuo viimeinen päivä, jolloin kaikki tulee uudistumaan – ja silloin hänen oppilaidensa sekalainen joukko saa istua hänen rinnallaan valtaistuimilla ja hallita Israelin 12 heimoa.

Päivän evankeliumiteksti on hyvin rikas ja nyansseja täynnä: sen keskeisin ajatus rakentuu kuitenkin muinaisen Israelin 12 sukukunnan symboliikalle, joka ei ole kovinkaan tuttu kielikuva meille, jotka olemme kokoontuneet tänne Agricolan kirkkoon kaksi vuosituhatta myöhemmin.

Tuttua meille on silti se, että yhteiskunnassa jotkut ovat rikkaita ja jotkut köyhiä, joillain on hienot tittelit ja prestiisit asemat mutta toisilla ei juuri mitään mainittavaa ceeveessään.

Tällaiseen meillekin tuttuun todellisuuteen iskevät Jeesuksen sanat: ”Monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.” Jumalan valtakunta murtautuu esiin köyhistä ja vähäväkisistä.

Tässä on hyvän sanoma sinulle, joka istut täällä kirkon penkissä tai seuraat messua etänä radion tai internetin välityksellä: mitä heikommin koet omien asioittesi olevan, sitä edempänä on paikkasi matkalla kohti Jumalan valtakuntaa. Viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja vähäisimmät tärkeimmiksi, kun Jumalan valtakunnasta puhutaan.

Toinenkin asia tekstissä on meille tuttu: toivo maailman uudelleen syntymisestä.

Elämme maailmassa, jonka yllä on tummenevia pilviä – niin poliittisesti kuin ympäristön kannalta. Tarvitsisimme pian uuden maapallon, mutta sellaisia ei ole tarjolla. Pystymme liiankin hyvin samastumaan lopunajan odotukseen, joka Jeesuksen julistusta leimasi.

Synkkien pilvien ja lopunajallisten tunnelmien alla kristinusko on toivon projekti. Evankeliumi on hyvä sanoma siitä, että maailman uudelleen syntyminen on edessä päin.

Toivo ei koske vain koko kosmosta, vaan itse kutakin meistä: Jeesus lupaa satakertaisesti takaisin kaiken sen, mistä olemme hänen nimensä tähden luopuneet, mutta sen lisäksi hän lupaa myös ”elämän ilman loppua”.

Suomenkielisessä käännöksessä puhutaan ”iankaikkisesta elämästä”, mutta kreikankielisen käsitteen ’zooeen aioonion’ (ζωὴν αἰώνιον) voisi kääntää myös elämäksi ilman loppua. Siis elämän täyteydeksi, joka ei koskaan ehdy.

Millaiseen todellisuuteen Jeesus viittaa, jää arvoitukseksi meille vielä tässä vaiheessa.

Kristinusko on joka tapauksessa toivon projekti, vaikka emme tietäisikään tarkalleen, mikä edessä odottaa. Luopumisen ja menettämisen tuolla puolen on satakertaisesti takaisin saaminen.

Jumala on Elämän Jumala, joka uudistaa viimeisenä päivänä tämän maailman – eikä lupaus koske vain kaukaisia galakseja vaan sinun elämääsi, sinun rajallisuuttasi, joka on lähtökohta jollekin uudelle ja ehtymättömälle. Vähäpätöisyys on arvokasta ja pieni on kaunista Jumalan silmissä.

**

Nousemme siksi tunnustamaan uskomme Jumalaan, jonka armo on kääntää kaiken ylösalaisin: