Irja Askola 9.6.2019

Helluntaipäivä on lupausten tynnyri. Juhlaa ankeudenkin keskelle, ilon aavistelua huolien harmauteen. Mutta toki myös onnellisen suvitunnelman löytäneille, heille, joille tulevat kuukaudet näyttäytyvät helpotuksen tunteena tai odotuksen vähittäisenä toteutumisena. Helluntai on meidän kaikenlaisten juhlan niin kesäkammoisten kuin kesäiloitsevien juhla. Sillä meillä kaikenlaisilla on edessämme lupausten tynnyri. Kesän yli kestävä.

Jeesus sanoo, että Hän jää asumaan meidän luoksemme; näinhän tekstissä kuulimme. Hän ei piipahda pikavisiitille. Silloinhan olisimme vieraskoreita, nopeasti turhat tavarat piiloon ja sisäsiisteys kuntoon. Mutta kun Hän sanoo jäävänsä asumaan, se merkitsee, että Hän näkee arkisen puolemme meistä. Likaiset nurkkamme niin kodissamme kuin sisimmässämme. Ja silti ei pettyneenä kiiruhda pois, paheksunta kasvoillaan. Hän on luvannut jäädä asumaan keskellemme, arkeemme, toki myös juhliimme. Näkymättömänä Hänen läsnäolonsa tekee hienovaraisesti näkyväksi hyviä asioita. Yllättäen havahtuu, siis mihin havahtuu?  Juuri siihen, mitä Jeesuksen läsnäolo tekee meissä, ympärillämme ja läheisissämme.  Miten usein se jääkään huomaamatta – ehkä siksi, että Jeesus ei pakota eikä painosta, vaan läsnäolollaan tekee hienovaraisesti hyvää, vaikka kuinka pientä hyvää, kun Hän on päättänyt jäädä asumaan keskellemme, pysymään kanssamme. Meitä häpeilemättä, ketään meistä vierastaen. Meille levollisesti hymyillen, anteeksiantoa tarjoten. Tulevaisuusikkunoita avaten.

Kun tämän helluntailupausten tynnyrin kansi avautuu, oleelliseksi osoittautuu lupaus meille siitä, että meillä on Puolustaja.  Jeesus aavisti, ehkä pikemminkin muisti, sisäpiirinsä kommellukset ja ulkokehällä pälyilevät arat uskoa kaipaavat. Hän tiesi, että me tarvitsemme Puolustajaa. Meillä on asianajajamme, joka ei laskuta palveluksistaan.

Mihin me siis tarvitsemme taivaallista puolustajaa, Häntä joka kulkee kanssamme arkemme onkaloissa?

Puolustajaa tarvinnee hän, joka on antanut unelmiensa tulla kivitetyksi ja siten mieleltään halvaantuneeksi. Puolustajaa tarvinnee hän, jolta sydäntä repivä suru on vienyt ilon ja hänkin, joka on jäänyt pettymystensä vankilaan. Puolustajaa tarvinnee myös hän, jonka on hyväksyttävä tosiasiat ja sen keskellä löydättävä uusi suunta.  Puolustajaa tarvinnee hän, joka ei edes tiedä, miksi hän, voimakas, terve ja energinen tarvitsisi Puolustajaa; siksikö, että kuulisi Puolustajan puheenvuoron ”ole armollinen itsellesi, kaikkea ei tarvitsee suorittaa eikä kaikesta tarvitse selvitä.” Vahvojenkin sielussa on pieni aukko armolle ja armollisuudelle; ehkä se tänä helluntaina saa yllättää. Meillä on Puolustaja, omia ja toistemme tuomioita hellentämään, häivyttämäänkin.

Helluntailupausten tynnyristä löytyy myös toinen vahva lupaus. Jeesus sanoo: ”Minä jätän teille rauhan”. Hän ei sano: ”Teissä on jo rauha. ” Lupaus on meille mahdollisuus; tarttua kiinni rauhaan, joka ylittää ymmärryksen, silittää haavojamme ja hyväilee unelmiamme. Tähän lupaukseen saa tarttua, vahvoin tunnoin tai haparoivin käsin. Tuo lupaus vie meidät rauhan tielle: se kutsuu meidät oman itsemme kanssa sovintoon, anteeksiantoon uskoen.  Se kutsuu meidät aavistamaan rauhan ja sovinnon mahdollisuudet myös lähipiirissämme. Se kutsuu luottamuksen lepoon, ei suorittamisen pakkoon.

Toki se kutsuu meitä osallistumaan myös rukouksin tai rahoinemme sinne, missä pakolaisleirit, nälkä ja raakuudet ovat rikkoneet rauhan ja luottamuksen. ”Minä jätän teille rauhan”, lupaa Jeesus. Se on meille annettu lupaus. Otetaan siis siitä kiinni!

Jeesuksen huolenpito jatkuu selväsanaisesti, meitä ja koko kristikuntaa koskettaen. ”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon”.  Tässä meillä muistolause ja navigaattori koko kesää varten.