Eila Helander Marianpäivänä 18.3.2018

Mikä on paikkani ja tehtäväni tässä maailmassa? Tätä eivät kysele vain tänä keväänä opiskelupaikkaansa etsivät nuoret. Kysely jatkuu läpi elämän, hieman muotoaan muuttaen.  Haluaisimme nähdä tulevaan ja kuitenkin elämä on edessä vain päivä kerrallaan.

Maria ja hänen kiitosvirtensä esitetään usein esimerkkinä siitä, miten kristityn tulee olla valmiina kiitollisin mielin, nöyränä ja liikoja kyselemättä palvelemaan Jumalaa erilaisissa tehtävissä. Marian kiitosvirren kohdalla kuitenkin usein unohdamme, että se on monivaiheisen ja monella tavoin vaikean prosessin tulos.  Enkelin ilmoittaessa Marialle Jeesuksen syntymästä Luukas kertoo lyhyesti, että Maria hämmentyy enkelistä ja tämän sanomasta ja kyselee: ”Kuinka tämä on mahdollista?” Voimme vain aavistaa millaisia tunteita liittyi Marian kysymykseen. Miten muut ihmiset, perhe ja sulhanen tulevat suhtautumaan hänen raskauteensa? Luukkaan mukaan enkeli rauhoittelee Mariaa kertomalla tämän sukulaisen Elisabetin yllättävästä, inhimillisesti mahdottomasta raskaudesta ja muistuttaa, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Enkelin vihjeestä Maria hakeutuu Elisabetin luo. Marian kiitosvirsi syntyy näiden kahden hämmentävään elämäntilanteeseen joutuneen naisen kohdatessa.

Samoin kuin psalmit, myös Marian kiitosvirsi tarjoaa historian tapahtumien kautta ikään kuin profeetallisen näkökulman siihen kuinka meidän epävarmassa, vaikeassa tai toivottomalta näyttävässä tilanteessa tulee suhtautua luottavaisesti tulevaan. Siinä kerrotaan miten mahdottomilta näyttävät tilanteet muuttuvat. Nälkäiset ravitaan ja raha ei avaakaan rikkaille kaikkia ovia. Jopa mahtavien vallalla on rajansa. Jumala näkee ihmisten kärsimyksen ja Hänen tahtonsa ihmisiä kohtaan on hyvä. Kiitosvirren yhtenä keskeisenä sanomana on, että hyvää elämää tukevat muutokset ovat mahdollisia niin kansojen vaiheissa kuin yksityisen ihmisen elämässä.

Teksti herättää pohtimaan omaa paikkaamme ja tehtäväämme tässä monella tavoin rikkinäisessä maailmassa. Onko meidän vain luotettava siihen, että kyllä Herra hoitaa hommat eikä meidän ole syytä ryhtyä minkäänlaiseen aktiiviseen toimintaan oikeudenmukaisemman yhteiskunnan ja maailman puolesta. Mannaa sataa taivaasta nälkää näkevien ravinnoksi ilman, että meidän tarvitsee jakaa omastamme. Dietrich Bonhoeffer on todennut, että sekä vallanpitäjien vastustus että heille osoitettu kuuliaisuus ovat molemmat yhtä tarpeellisia. Tilanne ratkaisee, kumpi vaihtoehto on paikallaan. Se, että ahneutta ja epäoikeudenmukaisuutta harjoittavat vallanpitäjät ei tee siitä oikeutettua. Ja tässä ei kirkko muodosta poikkeusta. Kun vallanpitäjät luopuvat alaistensa hyvinvoinnin edistämisestä, tulee heidät saada vastuuseen kaikin laillisin keinoin. Vääryydeltä silmänsä sulkeminen ei ole hyve. Kuuliaisuus ei koskaan ole sokeaa, sillä siinä on aina kyse moraalisesta reaktiosta. Tänään Marian kiitosvirsi herättelee meitä tekemään parannusta kukin omalla kohdallaan ja kantamaan vastuuta sekä oman yhteiskuntamme että muiden maiden tilasta.

Niin maailmaa kuin omaa elämäämme koskettavat valtataistelut luovat epävarmuutta ja kasvattavat turvallisuuden tarvetta. Tämä näkyi myös presidentin vaalia edeltävissä puheissa turvallisuusuhkista ja toivat mieleeni erään keskustelun vuosikymmenten takaa. Vuosikymmeniä sitten olin työmatkalla Ugandan pääkaupungissa Kampalassa aikana, jolloin maata hallitsi hirmuteoistaan tunnettu Idi Amin. Ugandalaisen ystäväperheeni talo, jossa asuin vierailuni ajan sijaitsi Aminin comando postin läheisyydessä. Hämärästi muistan kysyneeni jotenkin siihen tapaan, että eikö heitä pelota asua näin lähellä Idi Aminia. Saamaani vastausta en ole unohtanut: ”Turvallisuutemme ei perustu siihen, ettei vaikeuksia ja vaaroja ole vaan siihen että Jumala on, ja Hän on kaikkivaltias.” Vastauksessa kuului Marian kiitosvirren keskeinen sanoma: ”He’s got the whole world in his hand.”

Marian kiitosvirressä on voimakas yksilönäkökulma. Kyse on pitkälti meditaatiosta, henkilökohtaisten tunteiden ja kokemusten reflektiosta. Vaikka Maria viittaakin historian tapahtumiin, fokus on nykyhetkessä ja tulevassa. Maria toteaa: tästedes. Marian turvallisuuden tunne ja kiitos kumpuavat luottamuksesta Jumalan lupauksiin. Luottamuksessa ei ole kyse passiivisesta optimismista, jossa vain odotetaan ja uskotaan, että kaikki kääntyy hyväksi. Luottamuksessa on kyse toivosta, jossa ihminen elää tietoisuudessa ja varmuudessa siitä, että kaikki ihmisen elämässä on hyvissä käsissä. Jumalan teot menneessä luovat luottamusta Häneen tänään ja tulevassa, siihen että Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä. Tällainen luottamus ja toivo antavat myös meille rohkeutta kohdata elämä. Olipa elämäntilanne mikä tahansa, Jumala on minun Vapahtajani, Maria toteaa.

Tänään onkin paikallaan kysyä: mikä saa meidät vakuuttumaan siitä, että Jumala pitää huolen meistä ja että jos tarpeen, Hän voi tuoda kaipaamamme muutoksen meidän elämäämme? Mikä saa meidät kiittämään Jumalaa? ”Meidän aikamme tarvitsee ihmeitä ja konkreettisia merkkejä Jumalan voimasta”, julisti pastori voimalla seurakunnassa, jossa olin keräämässä tutkimusaineistoa. Ajattelin siinä penkissä istuessani, että pastori oli tavallaan oikeassa. Materialistisena aikanamme sana ”Autuaita ne, jotka uskovat vaikka eivät näe” on helposti muuntumassa muotoon ”autuaita ne jotka näkevät ja siksi uskovat”. Materialiselle ajallemme tyypillisesti uskon halutaan muuntuvan konkreettisiksi ihmekokemuksiksi, uskonnolliseksi materiaksi. Ihmeillä on paikkansa. Jotkut näkevät ympärillään enemmän ihmeitä kuin toiset. Hyvä näin. Elävässä uskossa ei kuitenkaan koskaan ole kyse jatkuvasta ihmeiden metsästyksestä. Kun voimakkaat uskonnolliset kokemukset, ihmeet ja merkit vähenevät, hiipuu helposti myös usko ja luottamus Jumalaan. Tänään Marian kiitosvirsi kertoo meille, että ihmeen kokeneen Marian luottamuksella Jumalaan on henkilökohtaisia ihmekokemuksia vankempi pohja.  Yhtä varmasti kuin Raamatun menneet tapahtumat kertovat Jumalan voimasta, niin myös tänään me voimme luottaa siihen että Jumala on!

Marian kiitosvirsi muistuttaa meitä myös siitä, että meidän ei tarvitse vähätellä tai sysätä syrjään omia reaktioitamme erilaisissa elämämme tilanteissa. Aivan ilmeisesti Elisabetin tarjoaman vertaistuen ansiosta Maria sai rohkeutta nähdä oma tilanteensa ja tehtävänsä uudessa valossa. Myös me saamme olla toisillemme uusien näkökulmien ja rohkaisun tuojia.  Heprealaiskirjeen 12:1-2 todetaan:” Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.” Nämä ympärillämme olevat todistajat ovat toisia uskon tiellä kulkevia. Tällä tiellä ei kilpailla uskon sankaruudella. Kukin meistä on omalla tavallaan ontuva kanssavaeltaja. Kuljettavana on yhden päivän matka kerrallaan. Me saamme kertoa toinen toisillemme siitä mitä Jumala on tehnyt meidän elämässämme, rohkaista toinen toisiamme ja muistuttaa siitä, että Jumala on. Kun kipuilemme sen kanssa mikä on oma paikkamme, Jumalan meille osoittama tehtävä ja miten kristittyinä meidän eri tilanteissa tulisi toimia, saamme muistuttaa itseämme ja toinen toisiamme siitä, että niin kuin Hän on ohjannut muita tällä tiellä vaeltajia, niin Hän johdattaa myös itse kutakin meistä.

Maria pitää Jumalan lupauksia laupeudesta kansaansa kohtaan niin varmoina että puhuu niistä ikään kuin ne olisivat jo toteutuneet.  Olivatpa tänään omat kysymyksemme, huolemme ja hämmennyksemme syyt mitä tahansa saamme luottaa siihen, että elämämme on Jumalan käsissä. Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä. Meillä on Vapahtaja, joka kutsuu panemaan pois kaiken mikä meitä painaa, uskomaan anteeksiannon voimaan ja uuden alun mahdollisuuteen. Jumala itse on meidät kutsunut työtovereikseen ja tätä kutsumistaan Hän ei kadu. Tästä lähtee kiitollisuus, voima ja ilo palvella toisia ja siten myös Jumalaa.