Anne-Birgitta Pessi 27.5.2018

Hyvät Ystävät,

Mikä tuo sinulle merkityksellisyyden kokemuksia? Minkä koet arjessa tekevän elämästäsi elämisen arvoista?

Kysymys merkityksellisyyden kokemuksesta on kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymys; elämän mielekkyydenkokemus on vahvassa yhteydessä psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.

Bruttokansantuotteen noustessa nousee tutkitusti tyytyväisyys elämään, mutta elämän merkityksellisyyden kokemus laskee. Mitä varakkaampi maa, sitä vähemmän merkityksellisyyttä koetaan. Miksi? Yksi selitys on ylitse muiden: monilta meiltä runsauden ympäröimiltä uupuu vahva merkityshorisontti. Elämästä puuttuu juuri kokemus merkityksellisyydestä.

Jokaiselle meistä jonkin on oltava pyhää, on se sitten uskonto tai vaikkapa taide tai tiede. Olla osa jotakin, joka ylittää minut, olla osa itseäni suurempaa. Olla osa jotakin, joka on itseisarvollisesti hyvää, oikeaa.

Olla osa rakkautta; sitä meille tämän päivän evankeliumitekstissä, eli lähetyskäskyssä, luvataan; meidän kanssamme luvataan olla kaikki päivät maailman loppuun asti. Luvataan, ettemme ole koskaan yksin.

Mitä sitten ovat tänä päivänä tutkimusten mukaan merkityksellisyyden kokemustemme ytimet? Merkityksellisyyden syvimmät lähteet eivät juurikaan vaihtele, ympäri maailman. Merkitykselliseksi koetun elämän ytimiä on tutkitusti kaksi. Ensiksikin kokemus itsensä toteuttamisesta, ja etenkin toisten kanssa: sinä ja hän, sinä ja he. Läheiset ihmissuhteet, rakkaimpamme ovat arjessa merkityksellisen elämän ydinlähde.

Mutta vielä enemmän kuin sinä ja toiset, merkitykselliseksi koettu elämä kumpuaa sanaparista sinä toisille. Elämän koettu mielekkyys on ympäri maailman siinä, että pääsemme edistämän toisten hyvää tai tärkeäksi kokemaamme asiaa. Ihmisyyden ydin on siis myötätuntoinen kurottautuminen toista kohti. Kaikenikäisenä.

Jos koemme jäävämme ryhmässä ulkopuolisiksi, fyysisen kivun alueet aivoissamme aktivoituvat, aikuisenakin. Tiedämme myös, että itsensä yksinäiseksi kokevien haavatkin paranevat muiden ihmisten haavoja hitaammin. Myötätunnon puute on kipua.

Myötätunto on vahva voima, jossa on kolme kulmakiveä. Ensiksikin, huomaatko, mitä lähelläsi tapahtuu? Kaikki kun kannamme kipuja mukanamme. Toiseksi, mitä toisen kipu tai mielipaha saa sinut tuntemaan? Kolmanneksi, myötätunto on enemmän kuin empatiaa; se on myös valmiutta tekoihin toisen puolesta. Ei rakkauden kaksoiskäskyssäkään riitä pelkkä tunteminen tai aikominen. Pitää tehdä toiselle se, mitä itselleen toivoisi tehtävän. On tehtävä rakkauden tekoja, ei ajateltava rakkaudellisia ajatuksia.

Jo Darwinin, evoluution opinisä, kirjoitti, että myötätunto on yhteisöille paitsi välttämätöntä niin myös väistämätöntä. Ihminen on luontaisesti myötätuntoinen. Tunnemme vauvojen empatiaitkun, ja tiedämme taaperotutkimuksista muiden muassa sen, että 22-kuiset lapset ilmaisevat enemmän iloa päästessään antamaan käsinukelle herkkuja kuin saadessaan itse herkkuja samaiselta nukelta.

Myötätunto on siis meille sisäsyntyistä, biologinen pohjamme. Meidät on luotu myötätuntoon, myötätuntoisiksi. Myötätunnosta osana luontoamme kertoo sekin, että myötätunto on hyvin kokonaisvaltaista, hyvin kehollista. Esimerkiksi antaessamme rahaa merkitykselliseksi kokemaamme asiaan, aivoissamme aktivoituvat samat mielihyväalueet kuin suklaata syödessä.

Myötätunnon kehollisuudesta kertoo sekin, että myötätunto on vaikeasti tunnistettavissa kasvojen ilmeistä, mutta silmät sidottuina, kosketuksesta, tunnistamme sen huomattavasti paremmin. Tutkitusti tiedämme, että kehollinen kohtaaminen – kuten vaikkapa tanssi (…) tai yhdessä rummuttaminen – aktivoi niin aikuiset kuin lapsetkin juuri myötätuntoiseen käyttäytymiseen.

Mitä tapahtuu, jos puolivuotoista vuotiasta taaperoa, joka auttaa spontaanisti tuntematonta, aletaan palkita auttamisestaan? (…) Taaperon auttavaisuus vähenee saman tien ja dramaattisesti. Eli myötätunto on meille paitsi luotu luontaiseksi lahjaksi, niin jo pieni lapsikin haluaa, että auttamisemme vapaa tahto tulee nähdyksi. Jaan tästä oman varoittavan esimerkin. Pyysin hiljattain kahvilassa viereisen pöydän nuortamiestä katsomaan tietokonettani, kun käväisen toisaalla. Olin niin kiitollinen, että palatessani laitoin hänen pöydälleen viiden euron setelin. Näin, miten hymy pakeni hänen kasvoiltaan, näin hänen loukkaantuneisuutensa. Hän ei ottanut rahaa, minäkään en sitä halunnut. Sinne se seteli jäi kahvilan pöydälle, kuin saastainen merkki ihmisten kohtaamattomuudesta.

Erittäin tehokas myötätunnon tuhoaja on kokemus epäoikeudenmukaisuudesta. On vaikeampi penätä auttamisen tekoja ihmiseltä, joka jatkuvasti kokee yhteiskunnassamme itsensä toisarvoiseksi, jäävänsä vaille, ulkopuolelle. Jos vastavuoroisuuden tai reiluuden normia loukataan, on ymmärrettävää – jopa luonnollista – että ihmisen petopuoli tulee esiin.

 

Toinen tehokas epämyötätuntoisuuden ruokkija on kasvottomuus. Rakenteet voivat toimia myötätuntoa vastaan jättämällä monen meistä kohdalla ison osan yhteiskuntamme todellisuutta huomiotta. On helpompi loukata ihmistä, jota et tunne, jolla ei ole sinulle kasvoja. Juuri tästä syystä yhteiskunnan kuplat ja jakolinjat ovat niin vaarallisia: emme kykene enää vierailemaan toisen perspektiivissä. En kykene ymmärtämään – tai edes halua ymmärtää – toisen ahdinkoa. Tämä on tuhovoima yhteiskunnassamme; pelon putkinäköä.

Päivän evankeliumitekstissä, Lähetyskäskyssä, meitä kehotetaan paitsi evankelioimaan ja kastamaan niin myös opettamaan meille opetettua. Esimerkiksi Efesolaiskirje on yksi voimallisia myötätunnon tekstejä Raamatussa: ”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotu Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita Jumala on meidät tarkoittanut. — Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä. – Rakkaus ohjatkoon elämäänne.” Lainaus efesolaiskirjeestä päättyy.

Meille on opetettu rakkaudesta, meille on opetettu rakkautta. Juuri myötätunnossa opetukset tulevat lihaksi, rakkaus tulee teoiksi. Rakastetaan ihmistä, osoitetaan myötätuntoa, eikä vain pelon putkinäön rajaamalla suikaleella.

Pienikin teko voi voimallisesti rikkoa kasvottomuuden. Tutkimuksista tiedetään esimerkiksi, että jos radiologeille näytetään vain valokuva henkilöstä, joiden röntgenkuvia he tulkitsevat, heidän lausunnoistaan tulee selvästi pidempiä ja oikeaan osuvampia.

Myötätunnon vastakohta ei ole väkivalta tai julmuus, vaan välinpitämättömyys. Myötätunto on siis myös hyvin pientä. Vaikkapa tänään täällä, kauniin Agrigolan kirkon rauhassa, yhteisessä messussa, kun tuntematon vierustoverisi on sinulle enemmän kuin ilmaa, se on jo myötäelämistä, myötätuntoa. Se on avoimuutta humaanille, toinen toisiimme kurottautumiselle.

Mitä myötätunto sitten saa tutkitusti aikaan? Mitä esimerkiksi vapaaehtoistoimijana Tuomasmessussa saa aikaan? Myötätunto parantaa terveyttämme; sillä on yhteys eliniän ennusteeseen. Auttaminen vahvistaa immuunivastetta, aktivoi vagushermomme, ja lisää kehossamme sekä dopamiinin että oksitosiinin määrää, millä on yhteys sydänterveyteen sekä tulehdustilojen tasoon kehossa. Myötätunto lisää tutkitusti myös iloa, elämäntyytyväisyyttä, onnellisuutta, ja juuri sitä merkityksellisyyttä, josta lähdimme liikkeelle. Samoin tiedämme myötätunnon vähentävän ahdistusta, masennusta ja stressiä. Mutta myötätunto vahvistaa myös luovuuttamme ja kyvykkyyttämme! Hyväntahtoinen jutustelu nimittäin ennen kognitiivista osaamista vaativaa tehtävää johtaa tutkitusti parempaa tulokseen.

Mutta myötätunto ei ole hyväksi vain yksilölle, vaan sen voima hehkuu ja kertautuu. Tutkimusten mukaan, esimerkiksi, myötätuntoinen kuulija edistää muusikon hyvinvointia ja suoriutumista; myötätuntoinen kuulija saa muusikon parasympaattisen hermoston aktivoitumaa, muusikon suoriutumaan paremmin!

Myötätunnon vaikutus on suuri myös yhteiskunnallisesti:  se vahvistaa luottamustamme toinen toisiimme, mikä on kaiken solidaarisuuden lähtökohta. Myötätunto ylläpitävää toivorikasta ihmiskuvaa – että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, kurottautuva ja kurottautumisen arvoinen. Ihmiskuva vaikuttaa kaikkeen siinä, miten toimit arjessa ja miten tulkitset toisten tekoja. Millaisen ihmiskuvan varassa sinä toimit? Olemme paljon harvemmin neutraaleja kuin tajuammekaan.

Haluankin antaa sinulle harjoitteen: kutsun sinut humaaniuden kurottautumisharjoitteeseen, ihmisyyden ytimen edistämiseksi. Huomenissa, ota mikrohetki tutun tai tuntemattoman kanssa. Avoin lämmin katse hississä toiseen. Tai pysähtyminen töissä kollegan äärelle: mitä sinulle kuuluu? Tai kukkakimppu kotiin. Tutkaile ja tunnustele, miten myötätunto tekee sinulle hyvää, hänelle hyvää.

Tällainen harjoite ei ole hempeilyä vaan yhteiskunnallisen luottamuksen ydinraaka-aine – luonnonvoima, jokaisen meidän käsissämme joka hetki. Juuri sitä rakkautta ja myötätuntoa, joihin meitä lähetyskäskykin velvoittaa.

Kaikki tekomme ja tekemättä jättämisemme vahvistavat jonkinlaista yhteiskuntaa.

Arjen myötätunnolla sinä vahvistat ihmisyyden ydintä.