Kilvoitus – matkalla pois pahasta hyvää kohti?

Tuomaspappi Pirjo Kantala
18.2.2013

Elämästä nauttimisen ja onnen hetkien etsimisen rinnalla minussa elää halu katsoa sisällepäin, syvemmälle. Iän ja elämänkokemuksen kertyessä tulen yhä tietoisemmaksi tarpeesta tarkastella asioita syvällisemmin ja hiljaisemmin. Kaipaan pyhän kosketusta, sisäistä rauhaa ja sielun lepoa. Siis joku minussa kysyy, onko mahdollista kasvaa ihmisenä, parantua pahasta, onko mahdollista olla hyvän puolella, yltää yhteyteen Jumalan kanssa.

Jeesus kehoittaa pelastukseen pyrkivää kilvoittelemaan. Mutta onko kilvoittelu sitä, että luovun tai kieltäydyn jostakin hyvästä ja kauniista, jonkun mielestä kenties pinnallisesta. Mitä todellinen kilvoitus oikeastaan on?

Suvi-Anne Siimes antaa kirjassaan Kilvoitus yhden määritelmän. ”Kilvoitus on jonkinlaista matkalla oloa, ihmisen hidasta ja usein vaivalloistakin kulkemista pois pahasta ja hyvää, tai ainakin parempaa kohti, siis etenemistä siihen suuntaan, jossa Jumala on.”

Kilvoittelijan matka kohti Jumalaa, on matkan tekemistä sekä sisälle että ulospäin. Se on katseen kääntämistä sisälle, omaan hengelliseen maailmaan. Mutta se on myös ja ennen kaikkea horisontaalitasossa toisen ihmisen kohtaamista.

Kilvoitukseni ja kaipaukseni kohde, yhteys Jumalaan, on pohjimmiltaan  yhteyttä toisen ihmisen kanssa.  Yritys kulkea kohti Jumalaa on aina kulkemista kohti toista ihmistä. Miten kohtaan toisen ihmisen, Jumalan kuvan? Ihmissuhteet joutuvat puntariin. Ovatko päällimmäisinä kateus, ärtyisyys tai oman edun tavoittelu, kun ajattelen jotakuta ihmistä. Vai riittääkö minulta ymmärrystä ja lempeyttä.  Entä muuttuisiko suhteeni ihmiseen, jos tavoittaisin aavistuksen siitä, että hän on kenties henkilö, joka voi vaikuttaa elämäni pelastumiseen tai tuhoon.

Tavoitellessani yhteyttä pyhään Jumalaan, eteeni piirtyykin siis kuva ihmisestä, tutusta, lähimmäisestä. Raamattu puhuu yhä uudestaan lähimmäisen rakastamisen tärkeydestä. Se on aina yhteydessä Jumalan rakastamiseen ja yhteyteen. Löytääkseni tien yhteyteen Jumalan kanssa, minun on siis selvitettävä suhteeni toiseen ihmiseen. Suhde toiseen on aina suhteessa siihen miten tietoinen ja tiedostava olen suhteessa itseeni, omiin kokemuksiini ja menneisyyteeni.

Kilvoittelu kääntyy siis tutkimusmatkaksi omaan sisimpään. Minun on ymmärettävä itseäni, toisin sanoen tunnettava ja hyväksyttävä itseni, oltava sovinnossa itseni ja elämäni kanssa, jotta voisin ymmärtää ja hyväksyä myös toisia.

Omaan sisimpään katsominen on aina suuri haaste. Haluamme nähdä itsemme helposti liian hyvänä tai liian huonona. Totuus itsestä harvoin houkuttelee. Se voi olla kovin toisenlainen kuin haluaisimme. Olisin mielelläni tietoinen siitä, missä olen hyvä, mutta haluanko tietää sen mikä on heikkouteni, sen asian, missä pitäisi muuttua. Siis sen missä pitäisi kilvoitella.

Kilvoittelu on kulkemista, tai ainakin yritys kulkea kohti totuutta. Matkaan kohti totuutta liittyy omien syntien tunnistaminen ja katuminen. Siis itsensä tutkiminen ja tunteminen niin perin pohjin, että tunnistaa myös oman heikkoutensa, sen varjon, joka seuraa elämässä.

Katumuksen harjoittaminen ja syntien tunnustaminen on oman elämän epäkohtien ja vääristymien sanoittamista. Siihen liittyy suru siitä, että en lopultakaan ole ollut ihanteeni kaltainen, elämäni ei ole yltänyt niihin tavoitteisiin, jotka sille loin. Se on uskallusta nähdä omat virheensä ja halua muuttua. Siihen liittyy myös uskallus astua Jumalan eteen kokonaisena, virheellisenä.

Katumuksen hetkessä, silloin kun uskallan tunnistaa ja tunnustaa omat virheeni suhteessa elämään, olen itse asiassa kilvoitukseni tavoitteessa. Virheiden tunnistamiseen ja  tunnustamiseen liittyy anteeksisaaminen ja sovinto. Voin tunnustautua oman elämäni todellisuuteen ja saada kuitenkin anteeksi.

Kilvoittelu on ihmisen hidasta ja vaivalloista kulkemista Jumalan suuntaan, matkaa, joka jatkuu läpi elämän. Kilvoittelu tekee siitä juuri elämisen arvoista, se pelastaa tässä päivässä, mutta oma yrittäminen ei kuitenkaan lopulta riitä sielun pelastukseen. En pääse lopultakaan perille asti omin avuin. Ovi on liian ahdas enkä kykene pääsemään sisälle.

Tuolle elämänmittaiselle kilvoittelun matkalle tarvitsen matkakumppanin, jonka matka vie kohti Jerusalemia ja pääsiäistä. Kohti sovintoa ja armoa. Tälle matkakumppanille  voin yhä uudelleen kilvoitteluni matkalla toistaa: ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika,
armahda minua syntistä.”

TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."