Veli Stephen 27.8.2017


Since more than one year I have been reading 'Min Kamp'  'My Struggle' the books of the Norwegian Author Karl Ove Knausgaard.

Why would a 'monk' from France spend so much time reading 3,600 pages about someone who spends so much time, getting drunk, smoking, drinking coffee, and generally having a hard time making relationships work.

By closely examining his own world, Knausgaard gives us readers impetus to reflect on our lives. He reveals plenty about himself and his loved ones, but the people we learn the most about from in 'My Struggle' are ourselves.

 

Paul sounds a lot like Knausgaard in todays reading from Romans 7:14-25

lets listen once again:

 

I don’t understand myself at all, for I really want to do what is right, but I can’t. I do what I don’t want to—what I hate. I know perfectly well that what I am doing is wrong, and my bad conscience proves that I agree with these laws I am breaking.

Olen jo yli vuoden ajan lukenut norjalaisen kirjailijan Karl Ove Knausgaardin kirjasarjaa “Min Kamp” eli “Taisteluni”. Voisi kysyä, miksi Ranskassa asuva munkkiveli käyttää niin paljon aikaa lukien 3600-sivuista kirjaa miehestä, joka käyttää aikansa juoden alkoholia ja kahvia, polttaen tupakkaa ja ylipäänsä taistellen saadakseen ihmissuhteensa toimimaan.

Tarkastellen läheltä omaa maailmaansa Knausgaard antaa lukijalleen sysäyksen tutkia omaa elämäänsä. Kirjailija paljastaa paljon itsestään ja läheisistään, mutta eniten opimme kirjaa lukiessamme omasta itsestämme.

 

Paavalilla on samanlaisia ajatuksia kuin Knausgaardilla, kuten kuulimme äsken luetusta Roomalaiskirjeen kohdasta:

 

En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä.

 

 

Its brilliantly expressed and even if Paul is probably talking about himself in an autobiographical manner, like with the Knausgaard we feel that it is talking about us,

about our lives.

 

There is a problem in this text for us 21st century people, and its a question of Law and what Laws we accept into our lives.  Paul would have had no such problem, being a Pharisee, before meeting Jesus, he had lived by the 613 commandments given by Moses (Phil 3.6) (Yes, Moses gave 613 laws not just ten). He writes repeatedly that he has done nothing for which his conscience could reproach him. (1 Cor 4:4, 2 Cor 1:12, Rom 9:1).

Paavali ilmaisee asiansa loistavasti ja vaikka hän kirjoittaakin todennäköisesti omasta elämästään, voimme samoin kuin Knausgaardin kohdalla tuntea ikään kuin teksti puhuisi meistä ja meidän elämästämme.

 

Tämä teksti on ongelmallinen meille 2000-luvun ihmisille, sillä kyse on laeista ja siitä, millaisia lakeja hyväksymme elämäämme. Paavalilla ei ollut lain käskyjen kanssa samanlaista ongelmaa, sillä ollessaa fariseus ennen Jeesuksen kohtaamista hän eli Mooseksen antamien 613 säädöksen mukaan. (Kyllä, Mooses antoi 613 säädöstä, eikä vaan kymmentä käskyä.) Paavali kirjoittaa toistuvasti siitä, kuinka ei ole tehnyt mitään, mistä hänen omatuntonsa voisi häntä soimata.

For my generation, I was born in 1959, all these laws and the 'guilt trips' that go with them were a very bad idea!

We wanted to be 'Free' in any case free from feeling guilty about stuff.

 

Even today I still find it very difficult to accept 'responsibility' for my acts, take the blame for some thing I did. So I end up blaming others.

It was her fault (as Adam transferred responsibility to Eve).

 

If it wasn't their fault, it was the way my parents brought me up, tried to educate me.

 

It's very useful now having so many brothers in the community, because there are 100 other human beings I can pin the blame on.

 

Paul's text here is actually the opposite of this, he takes the blame, he says that's the way life is.

Because he knows that the Law is not an end in itself, that it goes hand in hand with a deliverance granted by God.

Its just rules, it serves to regulate and protect individual and collective freedoms, to make life possible and happy for all.

 

 

To give you a visual image, I would say that Paul sees the law like a fence,

a barrier, something useful that stops the sheep getting into the vegetable garden and eating everything.

 

Augustine, Luther, Calvin, and Kierkegaard, loved these self-examinations of Paul and wrote about them brilliantly and abundantly.

Some say that in doing so they did Paul and us a dis-service.

Because they concentrate on 'the dark side' of human beings, about us being aware that we mess up, hurt others, hurt ourselves, that we are all guilty, that we all have a tortured conscience.

 

Paul can seem like 'Bad News Bearer'.

 

If we take time and really look closely at our lives we are going to find things we don't like about ourselves.

We are going to find, spots, blemishes, and even scars which we would prefer would not to be there, and we definitely don't want others to see them.

 

Actually Paul is the good news man.

He describes the human condition with all its brokenness, unfaithfulness, the feeling of being lost. But then goes on to say that this is not the whole story.

 

Because of his own life experience, he knows that another power is at work, this power wants to enter into a relationship with us, a relationship which is much closer than one between two people can ever be.

 

Paul asks not that people know God but that they be known by him.

He tells us that we are chosen ones (When we don't at all feel worthy of this).

God takes us into his trust, there is no longer any distance, he promotes us into a partnership with him, he trusts us as a father trusts his beloved children.

Synnyin vuonna 1959, ja minun sukupolveni näkökulmasta kaikki nämä lakikäskyt ja niihin liittyvä syyllisyys tuntuivat todella huonolta ajatukselta. Halusimme olla vapaita, vapaita kaikissa tapauksissa syyllisyyden tuntemiselta.

 

Vielä tänäkin päivänä koen vaikeaksi vastuun ottamisen omista teoistani tai syyllisyyteni hyväksymisen jostain, mitä olen tehnyt. Joten päädyn syyttämään muita. Se oli tuon toisen vika – näinhän Aadam siirsi vastuun Eevalle.

 

Ja jos se ei ollut hänen vikansa, se oli vanhempieni vika, heidän kasvatuksensa ja opetustapojensa vika.

 

Nyt veljesyhteisössä eläessäni on hyödyllistä, että ympärilläni on sata muuta ihmistä – sata muuta ihmistä, joita voin syyttää.

 

Paavali kirjoittaa kuitenkin tämän vastakohdasta, hän ottaa syyllisyyden vastaan, hän toteaa, että se kuuluu elämään. Paavali tietää, että laki ei ole päämäärä itsessään, vaan se kulkee käsi kädessä Jumalan antaman vapautuksen kanssa. Laki muodostuu vain säännöistä, jotka auttavat säännöstelemään ja suojelemaan yksityisiä ja yhteisiä vapauksia, jotta kaikki voisivat elää ja olla onnellisia.

 

Kuvatakseni paremmin sanoisin, että Paavali näkee lain kuin aitana tai esteenä, joka hyödyllisenä estää lampaita pääsemästä syömään kaiken vihannesmaalta.

 

 

Augustinus, Luther, Calvin ja Kierkegaard rakastivat näitä Paavalin itsetutkiskeluja ja kirjoittivat niistä loistavasti ja runsaasti. Jotkut sanovat, että niin tekemällä he tekivät sekä Paavalille että meille karhunpalveluksen.

He keskittyivät ihmisyyden pimeään puoleen, siihen, jossa olemme tietoisia miten sotkemme asioita, vahingoitamme toisiamme ja itseämme. Miten olemme kaikki syyllisiä ja meillä on piinattu omatunto.

 

Paavali voi vaikuttaa huonojen uutisten tuojalta.

 

Jos katsomme tarkkaan ajan kanssa elämäämme, huomaamme asioita, joista emme pidä itsessämme. Löydämme tahroja, jälkiä ja jopa arpia, joiden emme toivoisi olevan olemassa ja joita emme missään nimessä halua muiden näkevän.

 

Oikeastaan Paavali onkin hyvien uutisten tuoja. Hän kuvailee ihmisyyttä ja sen kaikkea rikkonaisuutta, uskottomuutta ja eksyneenä olon tunnetta. Mutta sitten hän jatkaa ja toteaa, että tässä ei ole koko tarina.

 

Oman elämänkokemuksensa johdosta hän tietää, että suurempi voima tekee työtään, voima, joka haluaa yhteyteen kanssamme, yhteyteen, joka on paljon läheisempi kuin yksikään kahden ihmisen välinen suhde voisi koskaan olla.

 

Paavali ei pyydä, että ihmiset tuntisivat Jumalan, vaan että he olisivat Jumalan tuntemia. Hän kertoo, miten olemme kaikki valittuja, silloinkin kun emme tunne olevamme sen arvoisia. Jumala ottaa meidät luottamukseensa. Sen jälkeen välimatka on poissa, ja Jumala ylentää meidät kumppanuuteen kanssaan, hän luottaa meihin kuten isä luottaa rakkaisiin lapsiinsa.

 

In Taizé we often replace the word 'faith' with 'trust' its more easy to understand and less loaded with baggage from the past.

We trust God, but even more so God trusts us, has 'faith' in us.

 

Finally we get to the Gospel reading.

Context is important here. Jesus tells the story of the two sons, during the last week of his life to a group of chief priests in the Temple. Tensions are high, the climax of the story is close.

 

These men did not understand John the Baptist, and they do not understand Jesus.

They get lost in the details of the Law, and forget the essential, the deep intention of God.

 

If we come back to our image of Gods Law as a fence, instead of protecting them, they have become fenced in, imprisoned.

Because a fence can protect but it can also lock us in.

 

The first son hesitates, but then changes his mind and goes and works in the vineyard.

Interesting the work which he is asked to do.

The management of the vines, the pruning, tying to stakes of the selected branches, harvesting the grapes.

 

This reminds me of John 15 1-2, 4,

“I am the true Vine, and my Father is the Gardener. 2 He lops off every branch that doesn’t produce. And he prunes those branches that bear fruit for even larger crops. 4 Take care to live in me, and let me live in you.

 

 

 

All of this goes to making wine! Wine represents joy, celebration, and festivity, expressing the abundant blessings of God.

 

Like the chief priests and the pharisees, we must ask ourselves: Are we ready to let go of our 'life drama's' our 'certainties', our 'normal code of conduct', and open ourselves to receive something bigger, which ultimately allows us to be truly ourselves?

 

Or do we want to stay fenced in the enclosure we have probably built for ourselves.

 

 

I end with the words from psalm 51.

 

O loving and kind God, you delight in truth in the inward being,

and you teach me wisdom in the secret heart. Psalm 51:6

 

Taizéssä korvaamme sanan usko usein sanalla luottamus. Se on helpompi ymmärtää ja kantaa mukanaan pienempää painolastia. Me luotamme Jumalaan, mutta enemmän Jumala luottaa meihin, 'uskoo' meihin.

 

Pääsemme lopulta evankeliumitekstiin. Konteksti on tässä hyvin tärkeä. Viimeisen elinviikkonsa aikana Jeesus kertoo tarinaa kahdesta pojasta ylipapeille temppelissä. Jännitteet ovat korkealla ja tarinan kliimaksi on lähellä.

 

Nämä miehet eivät ymmärtäneet Johannes Kastajaa, eivätkä he ymmärtäneet Jeesusta. He jäivät kiinni lain yksityiskohtiin, ja unohtivat olennaisen, Jumalan syvän aikomuksen.

 

Jos palaamme kuvaan Jumalan laista aitana, niin sen sijaan että aita suojelisi, papit olivat aidan vangitsemia, sillä aita ei vain suojele, vaan voi myös vangita.

 

 

Ensimmäinen poika epäröi, mutta muuttaa sitten mielensä ja menee viinitarhaan töihin. Erityistä on se työ, jota hänet pyydetään tekemään: köynnöksistä huolehtiminen, karsiminen, valittujen oksien tukeminen, rypäleiden kerääminen.

 

Tästä tulee mieleen Johanneksen evankeliumin luku 15:

Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri
Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.

 

Kaikki tämä tarvitaan viinin tekemiseen! Viini merkitsee iloa, juhlimista ja juhlallisuuksia, Jumalan ylenpalttisia siunauksia.

 

Kuten ylipappien ja fariseusten, meidän on kysyttävä itseltämme, olemmeko valmiita päästämään irti elämämme draamasta, meidän varmuuksistamme, meidän käyttäytymissäännöistämme ja avaamaan itsemme jollekin suuremmalle, joka lopulta mahdollistaa, että olemme todellisesti itsemme?

 

Vai haluammeko pysyä aidattuina vankilassa, jonka olemme todennäköisesti rakentaneet itsellemme?

 

 

Päätän saarnan psalmin 51 sanoihin:

 

Oi rakastava ja myötämielinen Jumala: sinä tahdot sisimpääni totuuden -- ilmoita siis minulle viisautesi!


TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."