Ulla Ullgren 20.7.2014



Sanotaan, että on parempi sytyttää yksi kynttilä kuin kirota pimeyttä. Tämän viikon tapahtumat, lentokoneen alasampuminen ja järjetön tuho Gazan alueella ovat näyttäneet meille ihmisyydestä sellaisia pimeitä puolia, joita ei toivoisi olevan olemassa. Jokaisella näissä väkivaltaisuuksissa kuolleella on nimi ja kasvot, oma elämäntarina. Minulla sairaalapappina ja valtakunnan hiv-asiantuntijaryhmän jäsenenä on tänään mielessäni Joep Lange, hollantilainen tutkija ja aidsin hoidon uranuurtaja. Hänen elämänsä päättyi tuolle matkalle.

Tänä päivänä eri puolilla maailmaa surraan, rakastetaan, vaaditaan rangaistusta, vihataan ja suunnitellaan kostoa. Meidän tehtävämme ja kutsumuksemme on rukoilla. Kaikkein vaikeinta on rukoilla pahantekijöiden puolesta. Joep Lange ja monet muut ”siirsivät vuoria” omalla työllään. He uskoivat parempaan tulevaisuuteen ja
siihen, että paha voidaan voittaa. Meidänkin tulee valita usko ja toivo. Nämä tapahtumat ovat meille kutsu liittyä työhön rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Siksi minä sytytän tämän kynttilän. Se muistuttaa meille Jeesuksesta, joka sanoo: Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Nousemme kunnioittamaan kaikkien väkivallan uhrien muistoa ja rukoilemaan rauhan puolesta.

Kynttilän sytyttäminen ja hiljaisuus


Laulu:
We shall overcome, we shall overcome, we shall overcome someday: Oh, deep in my heart, I do believe, we shall overcome some day.

We’ll walk hand in hand, we’ll walk hand in hand. We’ll walk hand in hand some day. Oh. deep in my heart…


Olen tällä viikolla lukiessani tämän päivän evankeliumia ja seuratessani maailman tapahtumia miettinyt paljon sanojen ja puheen valtaa. Sanoilla ilmaisemme oman ymmärryksemme todellisuudesta ja myös sen, mitä jostakin on mahdollista sanoa ja miten siitä voidaan puhua.

Erityisen kipeitä nämä kysymykset ovat silloin, kun puhutaan uskosta, Raamatusta ja Jumalasta. Sillä silloin emme käytä vain omia sanojamme ja ajatuksiamme, vaan otamme mukaan Raamatun sanan ja oman tulkintamme siitä.

Joskus tuntuu siltä, että käydessämme vimmalla uskonnolliseen keskusteluun, unohdamme muutaman tärkeän perusasian:

Raamatun kehotuksen elää saamamme kutsun arvoisesti. Sen, että meidät on kutsuttu Kristuksen seuraajiksi, viemään sanomaa Jumalan valtakunnasta. Asenteidemme, sanojemme ja tekojemme tulisi olla samassa linjassa Raamatun sanoman kanssa.

Unohdamme välillä, että Raamattu on Jumalan sanaa ja kuuluu kaikille. Kenelläkään ei ole yksityisoikeutta Raamattuun.  Raamattu ei myöskään ole puukko tai muu ase, jolla voi haavoittaa ja tuhota toisen ihmisen. Joskus keskusteluja seuratessa, varsinkin netissä, tulee sellainen olo, että mielipiteen, sanan- ja uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että voimme unohtaa hyvän käytöksen ja toisen ihmisen kunnioittamisen, ja sanoa toisesta ihan mitä vain, ja vielä perustella sitä tyyliin Mutta näin Raamatussa sanotaan.

Unohdamme sen, että suurin osa ihmisistä ei oikeasti ole kiinnostunut niistä asioista, joista väittelemiseen kristityt käyttävät aivan hirveästi aikaa ja voimia. Ne eivät ole todellisia kysymyksiä monellekaan.

Se miten puhumme ja toimimme kristittyinä, voi olla monelle ihmiselle este yrittää edes etsiä yhteyttä Jumalaan. Ja kun meidän tehtävämme on ihan päinvastainen: Meidän tulee kutsua ihmisiä seuraamaan Kristusta ja kertoa, että he kuuluvat pyhien yhteyteen.

Mistä sitten kannattaisi puhua? Päivän evankeliumissa Jeesus virittää keskeisimmän aiheen: mitä ihmiset puhuvat hänestä ja kuka hän on.  Uskotko muuten, että Jeesus on oikeasti läsnä tässä messussa? Meidän keskellämme! Vetää vähän hiljaiseksi.

Meillä on erilaisia käsityksiä siitä, kuka ja millainen Jeesus on, niin kuin päivän evankeliumissa. Mutta Hän on kaiken keskus, meidän Vapahtajamme, olemassaolomme ja kirkon perusta. Ja hänestä meidän olisi tärkeää puhua.

Kertoa, miksi minä ja me yhdessä uskomme Jumalaan. Ei sitä, miten oikeassa me olemme ja miten väärässä toiset ovat, vaan antaen runsaasti tilaa erilaisuudellemme, kertoisimme uskostamme.

Entä jos kertoisimme Jumalan vaikutuksesta elämässämme? Emme mitään suuria teologisia oppeja, vedenpitäviä teorioita tai väittelyjä siitä, kuka on Jumalan valtakunnan sisäpuolella ja kuka ulkopuolella, vaan kertomuksia henkilökohtaisista kohtaamisista Jumalan kanssa.

Entä jos kuuntelisimme toistemme kertomuksia kunnioittaen, ei heti puolustuskannalle nousten, vaan innokkaina kuulemaan avoimella mielellä, mitä toisella kristityllä on sanottavaa. Olemme oikeasti erilaisia. Onneksi. Ja siksi se mikä tuo toiselle turvallisuutta,
saattaa tuottaa toiselle ahdistusta ja epävarmuutta. Siksi tarvitsemme monenlaista, ei yhtä oikeassa olemisen tilaa. Ja luottamusta siihen, että asioista voi kaikessa rauhassa ajatella ja uskoa eri tavalla.

Entä jos kertoisimme niin rehellisesti kuin mahdollista, miten yritämme elää valkeudessa sen perusteella, minkä olemme oppineet kohtaamisistamme ja Raamatun kertomuksista? Rakentaisimme siltaa uskon ja tekojen välille

Entäs jos kertoisimme, mitä näemme maailmassa? Ei mitään minä olen niin kurja syntinen, taivas putoaa, saatana on voitolla –tyylisiä katsauksia, joita kristityiltä usein odotetaan, vaan vain sitä, mitä me näemme, esim luomakunnan ja miten näemme siinä Jumalan huolenpidon ja toiminnan.

Entä jos puhuisimme toivosta, siitä kaiken kestävästä, perustavaa laatua olevasta toivosta, että Jumala on Jumala ja hän voi käyttää meitä muuttaakseen tätä maailmaa.

Entä jos puhuisimme ilosta? Ei sellaisesta hurmasta, ei edes onnellisuudesta, sellaisena kuin sitä usein eri tavoin kannustetaan tavoittelemaan, vaan syvemmästä ilosta, vastauksesta Jumalan todellisuuteen, kokonaisvaltaisesta ilosta ja rauhasta.


USKONTUNNUSTUS

Minä uskon
Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.


TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."