Pirjo Kantala 20.11.2016


Saarna Tuomasmessu 20.11. 2016

Katu on kylmä, kun istahdan miehen viereen Rautatieasemalla. Hänellä on ohut, likainen huppari ja väsyneet silmät.
Pahvikupissa on kolikoita muutaman euron verran.
Hieman yllättyneenä mies tervehtii. Hän on Nikolaus.
Hän on usein täällä, myös sateessa.
Pussissani on kaksi hampurilaista ja pillimehut.
Nikolaus pistää kolikkokuppinsa syrjään ja alkaa syödä ahmien. Milloin hän onkaan syönyt viimeksi? – Eilen illalla.
Nyt on iltapäivä. Nautimme lounasta hiljaisuuden vallitessa.
Kadun kylmyys alkaa tunkeutua vaatteiden läpi.
Nikolaus istuu ämpärin päällä ja tarjoaa alleni pientä pyyhettä. Hänellä on tennarit, mutta ei sukkia. Taskusta löytyy muutama rypistynyt, haalistunut kuva. Silmät punertavina hän osoittaa: vaimo, bambino, toinen, kolmas. Kaikki Romaniassa.
Näytän kuvia omasta perheestäni. Ilman sanoja ymmärrämme. Nämä ihmiset ovat meille niin tärkeitä, että kannamme heitä mukanamme. Varttitunnin aikana kulkee ohi satoja jalkoja.
Tämä on uusi näkökulma kaupunkiin. Kiireisiä, välinpitämättömiä, pysähtymättömiä jalkoja. Vilkaisuja, oudoksuvia katseita, yksi varovainen hymy. Ja lopulta: sylkäisy. Keski-ikäinen mies jatkaa matkaansa pontevasti. Päivän kannanotto on suoritettu.
– So sorry, Nikolaus sanoo hämmentyen.
Näin kirjoitti Minna-Sisko Mäkinen Kirkossa ja kaupungissa toissa viikolla.

’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.

Ja sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa.
Muistan vieläkin elävästi, miten lapsena pelkäsin viimeistä tuomiota. Olin ehkä kuullut liian paljon saarnoja, joissa kuvattiin helvettiä ja syntiä. Kuvittelin, pienessä päässäni kuinka kaikki seisomme taivaassa ja jokaisen teot paljastetaan kaikille. Myös minun tekoni: se että olin hiukan valehdellut, lakannut kaverin luona kynteni tai että en ollut kyllin hyvä uskovainen.

Tämän päivän teksti kuitenkin kertoo, että meitä ei tuomita niistä teoista, joita olemme tehneet, erehdyksistä, vääristää teoista, jopa pahasta, mitä olemme saaneet aikaiseksi. Niistä ei päivän tekstissä puhuta  mitään. Sen sijaan tekstissä puhutaan siitä, mitä olemme jättäneet tekemättä. Tekstin valossa vaikuttaa siltä että Minnä-Sisko Mäkiselle käy hyvin.

Mikä viimeisestä tuomiosta, eskatologiasta eli viimeisten aikojen tapahtumista puhuttaessa sitten pelottaa? Lopun ajatukset ja aiheet ovat syntyneet kuoleman äärellä. Ja tuo tuntematon on meille aina jollakin tavoin pelottava. Vaikka siksi, että se on tuntematon.  Kysymme onko kuolema elämän päätepiste vai mitä tapahtuu sen jälkeen?

Kuolemaan liittyviä kysymyksiä pohditaan monissa uskonnoissa, ja kysymyksiin löytyy erilaisia ratkaisuja. Juutalaisuudessa kuolemanjälkeisiä asioista ei kuitenkaan juuri mietitty. Ei edes Jeesuksen aikana. Juutalaisuudessa ajateltiin, että elämä on tässä ja nyt.

Jeesus itse katkaisi kärjen apokalyptisilta laskelmilta, ja ilmoitti, että viimeistä päivää ei tiedä kukaan muu kuin Jumala.
Ei ole meidän asiamme tietää päivämääriä, eikä hetkiä. Näemme tämän elämän lahjana, josta kiitollisina elämme.”

Aina on ihmisiä, jotka haluavat tietää kuolemanjälkeisestä elämästä, ja siitä mitä tapahtuu viimeisinä päivinä. Tämä on synnyttänyt Ilmestyskirjan vanavedessä myös nykyaikaisia apokalypseja, joissa uskotellaan aikoja ja tapahtumia, joita tulevaisuudessa on edessä tavoitteena hallita ja pelotella ihmisiä.

Terveen uskon tarkoitus on sanoa, että oltiinpa kuinka ahtaalla tahansa, Kristuksessa on aina toivoa. Tämä on kristillisen apokalyptiikan ja eskatologian tärkein pointti.

Kertomuksessa viimeisestä tuomiosta keskiössä ovat vähäiset. Ne, joita vertauksen vanhurskaat olivat auttaneet ja vasemmalla puolella olevat jumalattomat taas eivät.

Tekstin tulkinnassa on vuosisatojen kuluessa päädytty siihen, että nuo vähäisimmät  ovat hädänalaisessa asemassa olevia ihmisiä. Tekstin mukainen ajatus on toiminut inspiraation lähteenä esimerkiksi Yhdysvaltojen ihmisoikeustaisteluissa ja vapautuksen teologiassa.

Matteuksen evankeliumissa  ja sen teologiansa on sellaisia universaaleja piirteitä, jotka kannustavat osoittamaan lähimmäisen rakkautta, ei vain oman ryhmän tai lähipiirin ihmisille, vaan yleismaailmallisesti. Myös niille, jotka ovat meistä kauempana.

Mikä rooli on sitten uskolla viimeisellä tuomiolla?

Piispa Wille Riekkinen sanoi haastattelussaan näin: ”Jos uskomme Kristukseen, elämme tätä elämää siten, että voimme pitää rakkauden kaksoiskäskystä huolta ja hyväksyä jokaisen ihmisen yhteyteemme, ihmisen arvoon, ansioihin, taitoihin tai taipumuksiin tuijottamatta.”

Matteuksen evankeliumin alusta lähtien Jeesusta on kuvattu sanalla Immanuel, joka merkitsee Jumala meidän kanssamme. Evankeliumin lopun lähetyskäskyssä Jeesus antaa opetuslapsilleen lupauksen olla heidän kanssaan aina maailman loppuun asti.

Viimeisen tuomion kuvaus vahvistaa sen, että Jeesuksen läsnäolo maailmassa toteutuu nimenomaan hädänalaisten ihmisten kautta.

Ei Jeesuksen ihmiseksi tulo ja kärsiminen ollut väliaikainen tapahtuma vaan Kristus kärsii maailman loppuun asti. Ristillä kärsin janoa sinun vuoksesi; nyt kärsin janoa köyhän ihmisen hahmossa, jotta saisin sinut rakastamaan oman pelastuksesi tähden, Johannes Krysostomos sanoi saarnassaan joskus 400-luvulla.

Meidän rakkautemme perustana on Jumalan tulo maailmaan Kristuksessa. Mutta ei vain silloin joskus vaan nyt, tänään se jatkuu kärsivissä ihmisissä. Matteuksen siteeraama Jeesuksen vertaus on voimakas kehotus osoittaa rakkautta käytännössä. Meidät tuomitaan samojen rakkauden tekojen perusteella kuin kaikki muutkin.

Tuonpuoleiset asiat jäävät Jumalan salaisuudeksi. Jeesuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta (Matt. 25: 32-46) kertoo, että viimeinen tuomio on yllätys meille kaikille.

”Oikeastaan Jeesus kysyy meiltä millaista elämämme on nyt?
Onko elämämme sellaista, jossa vähäisimmät veljet ja sisaret huomataan, sellaista, jossa evankeliumi otetaan vastaan ja toimitaan sen mukaisesti?  Otetaan leipä tai hampurilainen ja jaetaan se jonkun sellaisen kanssa, jolle kukaan ei ole aikoihin ojentanut ystävällistä kättä.

Minä olen saanut Jumalalta lahjoja lainaksi. Jumalan oikeudenmukaisuus kysyy minulta jaanko lahjaani eteenpäin. Vain pieni silmänräpäys tai ajanrahtunen ja osat voivat vaihtua. Sairastun, elämäni pirstoutuu, maani joutuu sotaan ja lahjat jaetaan uudelleen. Jonain päivänä voin olla käden ojentaja toisella puolella, se vähäinen ja hädässä oleva.

Miten toivoisin silloin itseäni kohdeltavan?
Toivoisinko, että joku tulisi luokseni, katsoisi minua ystävällisesti, ojentaisi leivän tai kupillisen lämmintä juotavaa. Tai kun olen vanha ja sairas sairaalan sängyssä, toivoisin lämmintä lähimmäisen kättä käteeni ja läsnäolon hetkeä ystävän kanssa. Tai jos olisin yksinäinen lapsi. Mitä kaipaisit? Enkö ystävyyttä ja turvaa.

Jeesus sanoo minulle: Mene ja tee sinä samoin.

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.


TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."