Olle Carlsson 30.10.2016

Käännös alkuperäiskielestä Leila Lukander-Pajula

Kyrkan har igenom historien anklagats för uppmana förtyckta människor att stå ut med orättvisor här på jorden genom att lova:  ” You´ll get pie in the sky when you die”, som Joe Hill sa.

Men så är det inte längre. I den lutherska kyrkan hemma i Sverige har pendeln iallafall slagit åt andra hållet att vi inte alls talar om evigheten.

Kirkkoa on kautta historiansa syytetty siitä, että se kehoittaa sorrettuja ihmisiä kestämään epäreiluuksia täällä maan päällä lupaamalla kirkasta kruunua taivaassa, tai kuten Joe Hill sanoi: You´ll get pie in the sky when you die. Enää ei kuitenkaan ole niin. Ainakin Ruotsin luterilaisessa kirkossa on trendi kääntynyt siihen, että ikuisuudesta ei puhuta enää ollenkaan.

Men under det senaste året har jag i mitt arbete som präst utkrävts svar av ett antal personer, vars liv har slagits sönder av ond bråd död, av människor mitt i livet som inte alls går i kyrkan eller har tänkt på sig själva som kristna.

Det är några pappor som har förlorat sina drygt 20 åriga barn genom självmord. En av Papporna har förlorat sina enda två barn på mindre än 10 månader. Vad kan jag säga till dem. Ingenting.

Jag har egentligen inte lärt dem något om döden och det eviga livet. Dom har lärt mig. Och båda säger vi vet att våra barn är omhändertagna av Gud och lever hos honom. Dom har hjälpt mig att våga tro.

Viimeisen vuoden aikana on minulta työssäni pappina kuitenkin vaadittu vastauksia kysymyksiin ihmisiltä, joiden elämä on hajonnut kuoleman kohdatessa, ihmisiltä jotka yleensä eivät käy kirkossa tai pitäneet itseään erityisen kristittyinä.
Tässä joukossa on muutamia isiä, jotka ovat menettäneet kaksikymppiset lapsensa itsemurhan kautta. Yksi isistä on menettänyt molemmat lapsensa 10 kuukauden sisällä. Mitä voisin heille sanoa. En mitään.
En ole opettanut heille mitään kuolemasta tai ikuisesta elämästä. He ovat opettaneet minua. Molemmat sanovat että tiedämme, että lapsemme ovat nyt Jumalan luona ja hänen huolenpidossaan. He ovat auttaneet minua uskaltamaan uskoa.

I denna vår tid då livet bara handlar om att lyckas, ta hand om sin kropp och var lycklig och vara så framgångsrik här på jorden som möjligt, står vi alla handfallna inför döden, åldrade o när livet går sönder.

Nu om någonsin behövs det kristna hoppet, det omöjligas lovsång att döden inte är slutet utan att vi alla är på väg hem till Gud.

Tänä aikana, kun elämässä tuntuisi olevan kyse vain onnistumisesta, ruumiillisesta hyvinvoinnista ja itsensä hoitamisesta, ja siitä että on onnelllinen ja mahdollisimman menestynyt, olemme kuitenkin kaikki neuvottomia kuoleman, ikääntymisen ja särkyvän elämän edessä. Nyt jos koskaan tarvitaan kristillistä toivoa, sitä käsittämätöntä ylistyslaulua siitä, että kuolema ei ole loppu, vaan me kaikki olemme matkalla kotiin Jumalan luokse.

Men när det talas om Guds rike och att vi är medborgare i två riken och att vi ska ge Kejsaren vad kejsaren tillhör och Gud vad Gud tillhör, så är Guds rike eller himmelriket som Matteus kallar inte något som finns på andra sidan graven. Det handlar om en annan tillhörighet och ett annat sätt att leva redan här i tiden.

Mutta kun puhutaan Jumalan valtakunnasta ja siitä että olemme kahden maan kansalaisia, ja että meidän pitäisi antaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu, niin Jumalan valtakunta, tai taivasten valtakunta kuten Matteus sitä kutsuu, ei ole jotain jonne pääsee vasta kuoleman jälkeen, vaan siinä on kyse toisenlaisesta yhteenkuuluvuuden tunteesta ja toisenlaisesta tavasta elää täällä maan päällä.

Att följa Jesus betyder att ha dubbelt medborgarskap här på jorden
Men för mig handlar den här texten inte om att vi ska betala skatt och vara goda samhällsmedborgare.

När vi läser i bibeln om hur Jesus kallar sina lärjungar, några mycket unga fiskare som står vid stranden och lämna sina nät så är det inte så romantiskt som det såg ur på våra söndagsskolebilder.

Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa, että meillä on kaksoiskansalaisuus jo täällä maan päällä vaeltaessamme. Mutta minulle päivän evankeliumiteksti ei tarkoita vain sitä, että meidän pitäisi maksaa veroa ja olla yhteiskunnan mallikansalaisia. Kun luemme Raamatusta kuinka Jeesus kutsui opetuslapsiaan, nuoria kalastajia, jotka seisoivat rannalla ja jättivät verkkonsa seuratakseen Jeesusta, niin se ei ollut suinkaan niin romanttista kuten pyhäkoulukuvamme antavat ymmärtää.

Det judiska folket på Jesu tid levde under ett oerhört politiskt förtryck och under enorma ekonomiska orättvisor. En fiskare fick behålla en bråkdel av den fisk han fångade, kanske en femtedel eller en tiondedel. Resten beslagtogs som skatt och fördelades av de som befann sig högre upp på det romerska imperiets olika trappsteg och där den romerske kejsaren kallades Guds son. De fattiga som började följa Jesus gav redan kejsaren långt mer än vad kejsaren skulle ha.

Juutalaiset elivät Jeesuksen aikaan kovan poliittisen vainon alla ja todella kurjassa taloudellisessa tilanteessa. Kalastaja sai pitää vain murto-osan saaliistaan, ehkä viides- tai kymmenesosan. Loput saaliista kerättiin veroina, ja jaettiin niille, jotka olivat roomalaisen imperiumin hierarkiassa korkeammilla portailla, imperiumissa, jossa keisaria kutsuttiin Jumalan pojaksi. Ne köyhät, jotka lähtivät seuraamaan Jeeusta antoivat keisarille paljon enemmän kuin keisarille kuuluu.

När Jesus från Nasaret började förkunna, gestalta och manifestera Guds rike och blev kallad Guds son en titel som var reserverad för den romerske kejsaren så handlade Guds rike om ett annat sätt att leva här och nu. En ny världsordning en upp och nedvänd karriärstege. Där de sista blir de första, barnen våra lärare de sjuka friska osv.

Kun Jeesus Nasaretilainen ryhtyi julistamaan ja kuvailemaan Jumalan valtakuntaa ja häntä kutsuttiin Jumalan pojaksi, arvonimellä joka oli varattu Rooman keisarille, Jumalan valtakunta tarkoitti toisenlaista tapaa elää tässä ja nyt, uutta maailmanjärjestystä ja käännettyä arvojärjestystä, jossa viimeiset tulevat ensimmäiseksi, lapsista meidän opettajiamme ja sairaista terveitä.

Ny testamentets märkligaste berättelse är inte Jesu under eller hans bländande undervisning, utan hur de fattigaste i landet några fiskare, kvinnor och annat löst folk efter sin ledares fiaskoliknande död slöt sig samman och bildade en rörelse, glimten av ett rike som kom att skaka om och besegra och överleva det romerska riket och som kallar och utmanar oss ikväll.
Uuden testamentin ihmeellisin kertomus ei koske Jeesuksen ihmeitä tai hänen loistavaa opetustaan, vaan sitä, kuinka maan köyhimmät - muutama kalastaja, naiset ja irtolaiset - Jeesuksen katastrofimaisen kuoleman jälkeen muodostivat yhteisön. Tämä yhteisö antoi pienen aavistuksen valtakunnasta, joka tulisi voittamaan Rooman mahtavan valtakunnan, ja tulisi elämään kauan sen kukistumisen jälkeen. Tämä valtakunta kutsuu ja haastaa meidät tänään.

När jag tillsammans med min familj fått tillbringa några dagar i er vackra huvudstad och ser samma butiker som på andra platser, samma moden, samma restauranger och köpcentrum i supermodernismens tidevarv där vi alla reducerats till konsumenter. Där vi alla underordnar oss materialismens och kommersialismens kejsare som tar all vi har och har lånat oss till. Och så i supermodernismens tidevarv finns våra kyrkor som vackra monument över en svunnen tid med en liturgi och ett språk som de flesta inte förstår, men som erbjuder oss en ny identitet, en tillhörighet, ett medborgarskap, en fristad som säger att vi är något annat att vi inte bara är konsumenter eller kunder där det inte finns någon arbetslöshet eller bäst före datum.

Kun olen nyt yhdessä perheeni kanssa saanut viettää muutaman päivän kauniissa pääkaupungissanne, olen nähnyt samoja liikkeitä, samaa muotia, samoja ravintoloita ja kauppakeskuksia kuin muuaalla. Elämme supermodernisimin aikakautta, jolla olemme kaikki alennettu kuluttajiksi. Olemme kaikki materialismin ja kaupallisuuden keisarin alaisia, keisarin joka vie meiltä sekä oman että lainatun ominaisuuden. Ja tällä supermodernismin aikakaudella kirkkomme ovat kuin kadonneen aikakauden kauniita muistomerkkejä, liturgioineen ja kielineen, jota suurin osa ei meistä enää ymmärrä, mutta joka antaa meille uuden identiteetin, johonkin kuulumisen tunteen, kansalaisuuden ja rauhan tyyssijan, joka kertoo meille että olemme paljon enemmän kuin vain kuluttajia ja asiakkaita, joilla ei ole työttömyyttä tai parasta ennen päivämäärää.

Som kommer med ett annat krav. Ett verkligt krav. Vad då?
Vill avsluta med att beskriva det kravet på detta sätt.
Vet ni vilka som är de tre meningar vi längtar allra mest efter att få höra.
Jag skulle skicka ett sms till min son skrev. ” Jag älskar dig”
Tryckte på fel nummer och kom till Stockholms Domprost. Som fann sig och sa: ”Det kom ju lite oväntat, men tack så mycket”. Meddelandet kanske inte kom så fel. Man brukar nämligen säga att det vi längtar allra mest att någon ska säga till oss ”jag älskar dig”.

Det är kristendom. Inte att vi ska älska utan att vi är älskade precis som vi är. Den andra meningen vi längtar mest efter att få höra är: ”Du är förlåten”. Kanske det svåraste att tro i vår tid med alla brustna relationer och krav. Den tredje meningen är” Maten är klar”. Kyrkans ärende, nattvarden, att bjuda in alla till bords. Inte bara de se ser ut som mig och beter sig som mig utan särskilt den som inte känner sig välkommen.
Guds rike kan alltså sammanfattas följande: Jag älskar dig, du är förlåten och maten är klar, kom till bords!

Tämä kieli esittää meille todellisen haasteen, ja haluankin päättää saarnani tällä mielikuvalla:
Tiedättekö mitkä ovat ne kolme lausetta, joita kaikki kaipaamme eniten kuulla? Eräänä päivänä olin lähettämässä pojalleni tekstiviestiä: Minä rakastan sinua. Valitsinkin väärän vastaanottajan, ja viesti lähti poikani sijaan Tukholman tuomiorovastille. Kohta sieltä tulikin vastaus: Tuli vähän yllättäen, mutta kiitos nyt kuitenkin. Ehkä viesti ei kuitenkaan mennyt ihan väärään osoitteeseen, sillä sanotaan, että kaipaamme kaikkein eniten sitä, että joku sanoisi meille: Minä rakastan sinua.
Tätä on kristillisyys. Ei se että meidän pitää rakastaa, vaan että me olemme rakastettuja juuri sellaisina kuin olemme. Toinen lause, jonka toivomme eniten kuulevamme on ”Olet saanut anteeksi”. Ehkä kaikkein vaikeinta on uskoa tätä lausetta aikana, jolloin elämme kaikkien vaatimusten ja katkenneiden suhteiden keskellä.
Kolmas lause on: ”Ruoka on valmista”. Kirkon tärkein sanoma, ehtoollinen, on kutsua kaikki pöytään. Ei vain heitö jotka näyttävät samanlaisilta kuin minä tai käyttäyvät samalla tavalla, vaan erityisesti heidät jotka eivät tunne oloaan tervetulleiksi.
Jumalan valtakunnassa kiteytyy nämä kolme asiaa: Minä rakastan sinua, olen antanut anteeksi ja ruoka on valmista, käykää pöytään!



TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."