Miikka Ruokanen 20.1.2013


Rakkaat sisaret ja veljet.

Tänä aikana esille tulee yhä enemmän ihmisiä, jotka ilmoittavat kokevansa vaikeaksi liittää omaa uskoansa kirkon uskontunnustuksiin. Moni vieroksuu esimerkiksi Apostolisen tunnustuksen lausetta "sikisi Pyhästä Hengestä", "syntyi neitsyt Mariasta", "astui alas tuonelaan", tai "nousi kolmantena päivänä".

Minullakin on yksi epäilys Apostolisen uskontunnustuksen suhteen, haluan sen tässä tänään paljastaa teille. Se on siinä tunnustuksen kolmannessa osassa. Olen aina, nuoresta pojasta asti ihmetellyt, kuinka varhaiset kristityt saattoivat uskoa "pyhien yhteyteen" (communio sanctorum) eli kaikkien Kristukseen uskovien yhteyteen/ykseyteen. Meidän realiteettimme näyttävät täsmälleen päinvastaisilta. Miksi yhteys on niin aneemista, heiveröistä ja muodollista?

Tämän päivän epistolassa Paavali sanoo: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Todellisuudessa pitäisi pikemminkin sanoa: Toinen toistenne nolaamisessa, väärinymmärtämisessä, mustamaalaamisessa kilpailkaa keskenänne – varsinkin sosiaalisessa mediassa, kun se on niin helppoa!

Kirkollinen keskustelu on maassamme surullisen matalalla tasolla. Sivistymätön käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa on tietysti sinänsä verrattain pinnallinen ilmiö. Mutta se on oire paljon suuremmasta huolenaiheesta: siitä, että isiemme ja äitiemme kirkko on todellisessa vaarassa hajota. Historia osoittaa: kirkko ja helppo hajottaa, mutta äärimmäisen vaikea taas uudelleen yhdistää.

Hajottaminen on syntiä, se on "lihan teko", kuten Paavali opettaa. Ja se on Jeesuksen ylimmäispapillista rukousta vastaan: "Jotta he yhtä olisivat." Se on myös vastoin uskontunnustusta: "Uskomme yhden, pyhän, katolisen ja apostolisen kirkon."

Kirkon tulisi olla YKSI, koska Kolmiyhteinen Jumala itsessään on yksi rakkauden yhteisö, joka haluaa yhdistää meidät itseensä. Paavali opettaa: Jo ennen maailman luomista Jumala oli päättänyt oman suunnitelmansa: "Hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken mitä on taivaassa ja maan päällä." (Ef. 1:10)

Katolisen kirkon katekismus kuvaa hienosti tätä ykseyden mysteeriä:
– "Jumala itsessään on ikuinen keskinäinen rakkaus: hän on Isä, Poika ja Pyhä Henki – ja hän on säätänyt meidät osallisiksi tästä rakastamisesta."
–"Jumalan koko pelastustalous tähtää siihen lopulliseen päämäärään, että hän ottaa kaikki luodut täydelliseen yhteyteen autuaan Kolminaisuuden kanssa."

Meidät ikään kuin vedetään sisälle pyhään kolminaisuuteen. Kolminaisuuden katoamattomaan, ikuiseen elämään ja onneen!
Kolmiyhteinen Jumala itse on rakkauden yhteisö ja ykseyden mysteeri: Isä rakastaa Poikaa ja Poika rakastaa Isää, heitä yhdistää rakkauden yhdysside Pyhä Henki, joka on Jumalan olemus eli rakkaus. Hänen seurakuntanaan meidät on kutsuttu yhtymään tähän jumalalliseen rakkauden ja ykseyden mysteeriin. Ykseyden ilmentäminen kaikin tavoin on jumalallinen tehtävämme.

Hyvät ystävät, Tuomasmessu täyttää tänä keväänä 25 vuotta. Messu on palvellut kirkkomme ja eräiden muidenkin maiden kirkkojen jumalanpalveluselämän uudistamista ja maallikkovastuun todesta ottamista. Se on tavoittanut satoja tuhansia ihmisiä, jotka eivät muutoin juuri kävisi kirkossa.
Mihin Tuomasmessun tulisi erityisesti keskittyä seuraavan 25 vuoden aikana?

Minulla on konkreettinen näky siitä, mikä voisi olla rakkaan Tuomasmessumme suuri kutsumus, missio, seuraavaksi 25 vuodeksi kirkossamme – mikäli Herramme tulemus vielä viipyy: Meidän tulee vaalia eri tavoin ajattelevien ja kokevien kristittyjen ykseyttä. Saman alttarin äärelle mahtuvat uskoa vielä etsivät toivovaiset, joista Olli puhui viime sunnuntain saarnassaan, kuin myös Hengessä palavat herätyskristityt – ja kaikki siltä väliltä!

Toivon ja rukoilen, että Tuomasyhteisö voisi näyttää mallia koko kirkollemme, että erilaisuudestamme huolimatta me voimme tulla yhdessä samaan Herran pöytään, kuulla Jumalan sanan, tunnustaa yhdessä sekä syntimme että uskomme, rukoilla yhdessä kärsivien puolesta, yhdessä ylistää Kolmiyhteistä Jumalaamme, yhdessä todistaa uskosta ja palvella ihmisiä, erityisesti kaikkein köyhimpiä.

Tuomasmessussa voimme toteuttaa moniäänisen kansankirkon ideaa sekä erilaisuuden etiikkaa, josta piispamme Irja on puhunut. Mutta tällainen, näin suuri suvaitsevaisuus on vaikea läksy meille suomalaisille, joille erilaisuuden sietäminen on hyvin hankalaa.

Me olemme arktista kansaa, olemme elinympäristömme tuote. Olemme tottuneet suojelemaan itseämme kovia olosuhteita vastaan, olemme luonnostamme sisäänpäin kääntyneitä ja arkoja. Pitkä pimeä kaamos, pakkanen, pitkät välimatkat, hiljaisuus ja yksinäisyys ovat meidän elämämme luonnollinen konteksti, joka on muokannut myös hengellisyyttämme. Me koemme erilaisuuden UHKAKSI, meille on erityisen suuri haaste rakentaa erilaisuutta sietävää yhteyttä.

Toivon, että Tuomasmessu voisi tuoda rikkirevittyyn kirkkoomme "vilpitöntä, teeskentelemätöntä rakkautta", kuten Paavali sanoo tämän päivän epistolassa. Että kykenisimme "osoittamaan toisillemme lämmintä veljes- ja sisarrakkautta", voisimme "kilpailla toinen toisemme kunnioittamisessa", jatkaa Paavali.

Me olemme yksi Jumalan kansa, yksi Kristuksen ruumis ja yksi Pyhän Hengen temppeli, kuten Paavali opettaa. Ja Paavali jatkaa, meillä on yhteinen kutsumus, tehtävä, missio tässä maailmassa:
– Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa!
Näyttäytyykö Jumalan mahtavaa armoa opettava Paavali tässä suorituskristillisyyden edustajana?

Raamatuntutkijoiden mukaan Paavalin kirjeissä ilmenee vahva indikatiivin ja imperatiivin logiikka. "Indikatiivi" merkitsee: se mitä jo on; "imperatiivi": se, mitä pitäisi olla.

Indikatiivia on se, mitä Kolmiyhteinen Jumala on JO tehnyt meistä riippumatta: Me kuulumme hänelle 400%:sti:

– 100%: Isä loi meidät Kristuksen kautta ja Kristusta varten, Pyhä Henki yhdistää meidät Jumalan omaan elämään. Jumalalla on meihin tekijän ja omistajan oikeus.

– 200%: Jeesus Kristus on pyhällä sovintoverellään ostanut meidät omikseen, ostanut meidät vapaaksi synnin, kuoleman ja saatanan orjuudesta omiksi lapsiksensa.

– 300%: Jeesus Kristus on noussut ylös kuolleista, hänessä uusi luominen on jo alkanut. Meidän vanha ihmisemme on kasteessa hänen kanssaan teloitettu, ja elämme jo nyt hänessä uutta ylösnousemuselämää – olemme hänessä uusi luomus, kuulumme täysin hänelle. Hän ainut tulevaisuutemme ja toivomme.

– 400%: Pyhä Henki, Isän ja Kristuksen Henki, asuu sydämissämme. Hän on sinetti siitä, että kuulumme Kolmiyhteiselle Jumalalle. Hän on meissä kuin kihlasormus ja takuu siitä, että kuulumme Kristukselle ja olemme matkalla Karitsan häihin, hänen ikuiseen ilon valtakuntaansa.

Paavali opettaa vahvasti: Jumala on jo siirtänyt meidät omaan valtakuntaansa, me olemme JO uusi luomus Kristuksessa. Hänen Pyhä Henkensä on synnyttänyt uskon ja rakkauden sydämiimme. Tämä kaikki on indikatiivia: Sitä mitä Jumala on yksipuolisesti tehnyt armossaan.

Sitten seuraa Paavalin imperatiivi: Kun Kolmiyhteinen Jumala on tehnyt näin mahtavia asioita, tehkää tästä johtopäätökset!

Tämän päivän epistolassa hän sanoo:
– "Antakaa koko ruumiinne eläväksi ja pyhäksi, Jumalalle mieluiseksi uhriksi. Tämän on teidän looginen, järjellinen, johdonmukainen jumalanpalveluksenne (logike latreia)". Tämän loogisen johtopäätöksen sisältönä on:
– "Älkää mukautuko tämän maailman mukaan, vaan sallikaa Jumalan uudistaa ajattelutapanne, jotta osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto".

Te ette kuulu itsellenne, vaan 400%:sti kuulutte Kolmiyhteiselle Jumalalle. Tehkää tästä looginen johtopäätös:
– Älkää tuhlatko lyhyttä ohikiitävää elämäänne turhuuteen, itsekkyyteen, pelkuruuteen, mitättömyyteen, vaan antakaa itsenne kokonaan hänelle, jolle te jo kuulutte.

Hyvät ystävät, heikkoa uskoa tulee aina puolustaa. Huonosti palavaa kynttilänsydäntä ei tule sammuttaa, päinvastoin: tulee auttaa sitä palamaan kirkkaammin. Jumala kutsuu meitä peremmälle omaan valtakuntaansa, vahvistumaan, uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

Paavalin opettama imperatiivi ei ole pelastuskysymys. Kysymys siitä, mihin me armosta jo pelastetut investoimme, miten käytämme tämän lyhyen projektin nimeltä: jäljellä oleva oma elämä.

Ei vain pelastuksemme vaan myös kristillinen elämä on täysin armon varassa, se on 100%:nen Jumalan lahja.

Paavali sanoo: "Meidät on luotu toteuttamaan niitä hyviä tekoja, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, jotta niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:10)
"Hän vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen, jotta hänen hyvä tahtonsa toteutuisi." (Fil. 2:13) Pyhän Hengen vaikutuksesta meidän tahtomme alkaa tahtoa sitä mikä on Jumalan tahto.

Imperatiivi ei ole käskysana, ei lain sana, vaan Pyhän Hengen työkalu, kehotussana, jonka kautta hän vaikuttaa ajatuksiimme ja tahtoomme. Näin hän saa meidät spontaanisti ilman minkäänlaista pakkoa tahtomaan ja toiminaan Jumalan tahdon mukaisesti.
Elämä kristittynä ei ole muuta kuin vapaata elämää sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on kullekin lahjaksi antanut, kuten päivän tekstimme alleviivaa.

*Kirkkoisä Augustinus tulkitsee osuvasti Paavalin ajattelua rukoillessaan:
– "Herra, käske minua tekemään mitä ikinä sinä tahdot. Mutta anna minulle lahjaksi se mitä käsket!"
– Sinulla on täysi tekijän, omistajan ja lunastajan oikeus minuun, saat tehdä minulle mitä ikinä haluat. Kiitos, että olet myös jo antanut lahjaksi sen, miten haluat minun elävän, mitä haluat minun tekevän! Kaikki on valmista, kaikki on lahjaa!

Paavali rohkaisee meitä: "Kiitos Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan - siis Pyhällä Hengellään - kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella!" (Ef. 3:20-21)

Hyvä Jumalamme voi yllättää meidät!
Emme me itse hallinnoi tai kontrolloi elämäämme. Kristittynä eläminenkin on täysin lahjaa, Jumalan armoa.
Hän voi johdattaa meitä aivan ihmeellisillä ja yllättävillä tavoilla – sulkea joitakin ovia ja avata taas uusia ovia. Hän voi siunata palveluksemme tavalla, josta itse emme edes mitään tiedä!

Uskonpuhdistaja Martti Luther rohkaisee meitä odottamaan SUURIA Jumalalta, hän sanoo Marian kiitosvirren selityksessään: "Meidän on uskottava, että Jumala tahtoo tehdä suuria, vieläpä erityisen mielellään tekee sellaista (kuten teki Marialle). Ei riitä, jos uskoo, että Jumala tahtoo tehdä suuria tekoja toisille, mutta ei minulle. –– tällaiset joutuvat raukkamaisesti epätoivoon. –– Sinun tulee horjumatta ja epäilemättä katsoa yläpuolellasi olevaa Jumalan tahtoa silmiin ja uskoa lujasti, että hän haluaa sinussakin vaikuttaa suuria. Tällainen usko elää ja toimii." Näin Luther.

Hyvät ystävät, haluaisin vielä lopuksi jakaa kanssanne erään henkilökohtaisen minulle tärkeän kokoemuksen:

Olen saanut kymmenen vuoden ajan toimia vierailevana professorina Kiinan kirkon teologisessa keskuksessa Nanjingin teologisessa seminaarissa. Siellä vietetään joka vuosi heinäkuun alussa valmistumisjuhla. Juhlan kohokohtana on kahden profeetan kutsumuskertomus. Seminaarin johtaja lukee kuuluvalla äänellä Jesajan 6. luvusta sanat:

– Minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi?"
Juuri valmistuneet oppilaat vastaavat kirkkaalla äänellä:
– Tässä olen, lähetä minut!

Sitten johtaja lukee profeetta Jeremian 1. luvusta Jumalan sanat:
– Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Minä annan sanani sinun suuhusi.

Olen aina syvästi ihaillut näitä kokosydämisesti Jumalan työhön antautuneita nuoria. Monet heistä ovat valinneet hyvin palkatun uran sijasta äärimmäisen pienipalkkaisen ja kovatöisen kirkon kutsumuksen. Iloiten he kestävät työn rasitteet, seurakuntien sisäiset ristiriidat ja kontrollin paineet, usein varsin nöyryyttävissä olosuhteissa.

Heitä kantaa selkeä tietoisuus siitä, että Jumala itse on heidät kutsunut PYHÄÄN tehtävään. Hän on jo kaiken edeltä valmistanut. Hän johdattaa ja antaa kyvyn palvella oman valtakuntansa asiaa.

Rakkaat sisaret ja veljet. Myös meillä jokaisella on oma kutsumuksemme. On perheemme, sukumme, ystävämme, työmme, luottamustehtävämme – monenlaisia kutsumuksia, kaikki tärkeitä. Mutta yli kaiken meillä on kutsumus olla Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia. Tämä läpäisee kaikki muut kutsumuksemme. Hän on valinnut myös sinut oman totuutensa ja rakkautensa kanavaksi siihen elämänpiirin, jossa vaikutat.

Meille kullekin hyvä Jumalamme on antanut jonkin armolahjan eli karisman, ja erityisen tehtävän kuten Paavali opettaa: "Jokaisella on oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen." (1. Kor. 7:7) Myös sinulla on armolahja ja pyhä kutsumus.

Rukoilkaamme:

Kiitos Pyhä Kolmiyhteinen Jumala, että myös minä saan olla sinun totuutesi ja armosi kanava. Selkeytä minulle oma erityinen armolahjani ja kutsumukseni, jonka sinä olet minulle lahjoittanut. Kiitos, että olet edeltä valmistanut ne teot, joilla saan palvella sinua ja lähimmäisiäni. Kiitos, että Sinun Pyhä Henkesi antaa kykyä ja voimaa elää tahtomallasi tavalla. Tässä olen, lähetä minut! Ylistys, että saan levätä sinussa, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Pyhä Isä, me olemme sinun yksi kansasi, Kristus, me olemme sinun yksi ruumiisi, Pyhä Henki, me olemme sinun jakamaton temppelisi – me olemme "pyhien yhteys". Rohkaise meitä osoittamaan toisillemme lämmintä ja teeskentelemätöntä veljes- ja sisarrakkautta. Suo, että Tuomasmessu voisi olla paikka, jossa me erilaiset kristityt voimme kilpailla toinen toisemme kunnioittamisessa, kokea yhteyttä sinun pyhässä pöydässäsi. Kiitos, että me saamme yhdessä viettää uskon juhlaa! Aamen.
TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."