Marjaana Toiviainen 24.11.2013


Sinun janosi, nälkäsi ja vankilasi - pohdinta pelastuksen paradoksista


"On sieltä tuleva tuomitsemaan, eläviä ja kuolleita."

Tuossapa evankeliumia, jonka sävellaji soi kunkin meistä korvissa varmasti hieman erilaisella harmonialla. Luin eilen illalla ravintolassa tämän tekstin tuntemattomille ihmisille ja kysyin, miltä se kuulosti. Toisia se pelotti – kuulemma erityisesti siksi, että me ihmiset osaamme Jumalan puolesta työntää toisiamme kadotukseen, hyvinkin konkreettisiin helvetteihin. Toisille se oli hämmentävä viesti: mihin katosi armo oikeuden tieltä? Toisia teksti ei kiinnostanut: "En tajunnu mitään". Ihan ok niin – itselleni käy usein noin Raamatun äärellä. Oli myös heitä, joita teksti lohdutti: kerran koko oleva maailma kohtaa oikeudenmukaisuuden. Nyt se sortaa ja rakentuu vinoon – kerran vääryydet oikaistaan. Joitakin teksti säväytti jyrisevällä kutsulla radikaaliin rakkauteen: kutsuna niiden vierelle, joille muut sanovat, että olisi parempi, ettei heitä olisi olemassakaan. Sinne, missä ihmisarvon perään huudetaan, ja sinne, missä ei enää edes jakseta huutaa, kun häpeä tai toivottomuus on vaientanut. Minutkin tuo teksti vakuuttaa siitä, että lähimmäisen kärsimys ja hätä ei ole mikään tilastotieto, vaan syvimmiltään hengellinen asia. Teksti kutsuu kertomaan päähänpotkitulle ihmiselle: sinua ei vaihdeta mistään hinnasta, taistellaan yhdessä. Hymyilevä ja hymisevä kiiltokuva-Jeesus ei siis tänään ole äänessä. Eipä hänellä muutenkaan ollut mielestäni tapana puhella huvikseen ja lämpimikseen, vaan hän oli kyllä ihan tosissaan.

Tänään armahtajamme sanoo: ”...silloin te otitte vastaan minut.” Tämä käy kohti: ruumiinsa jäsenten kautta Kristus on HIV-positiivinen. Ruumiinsa kautta hän on rikollinen, skitsofreenikko, perheensä tukipilari, joka ei jaksa. Kristus on itsetuhoisuudessa kieriskelevä pörssikurssien sokaisema työaddikti ja leipäjonossa paleleva vanhus. Palestiinalaislapsi, joka itkee kuollutta sisartaan. Kristus on rasistisesti syrjitty somali, ylenkatsottu kehitysvammainen. Jeesus Kristus on minä, joka olen etsinyt tietäni avustusluukulta toiselle, enkä ole löytänyt. Minulle tämä teksti on aina ollut kutsu hellään kapinaan sitä vastaan, mikä tappaa rakkauden. Kutsu luopua muukalaisuudesta ja viholliskuvista. Yhteinen huuto Kainuun purojen ja villinäreiden puolesta, jotka eivät voi itseään puolustaa. Olisi helpompaa olla vahvojen puolella tai vaikka hiljaa, mutta meidät on kutsuttu likaamaan kätemme. Moni muu asia on tämän näyn rinnalla aika kevyttä tavaraa. Enkä siitä halua koskaan luopua.

Mutta tällä kertaa tein kuitenkin tekstin äärellä uuden sukelluksen. Päätin kokeilla kahta kysymystä, joita usein käytän Raamattua lukiessani: 1) Mitä tämä kertoo ihmisestä? 2) Mitä tämä kertoo Jumalasta?

Aloitetaan tuosta ihmisestä: Usein tekstin äärellä kilvoittelemme pohtimalla, kumpaan joukkoon kuulumme, vuohiin vai lampaisiin. Olemmeko niitä, jotka ovat välittäneet, vai niitä, jotka ovat kelluneet hengellisen omahyväisyyden seesteisessä vedessä? Emme saa vastausta, koska kysymys ei ole kohdallaan: se on auttamattoman mustavalkoinen. Kun mietin omaa elämääni, läheisiäni, ketä tahansa ihmistä, on selvää, että pyhän ja pahan raja on olemassa, muttei se kulje meidän ihmisten välillä. Rakkauden ja välinpitämättömyyden, pyhyyden ja pahuuden raja kulkee meidän kunkin sisällä, itsessämme. Sen kanssa me elämme ja tasapainottelemme jokainen. On toki yhteisöjä, joiden keskuudessa ajatellaan, että kaikki heikkous ja pahuus on ulkoistettavissa ja osoitettavissa sormella. Yleensä elämä kuitenkin näyttää toisin. Minussa ja sinussa on sekä lammas että vuohi. Kumpaa ruokimme, toisissamme? Kuinka voisin kohtaamisissani auttaa toisessa piileskelevää hyvyyden mahdollisuutta kasvamaan?

Mutta teksti kertoo ihmisestä vielä jotakin enemmän: se väläyttää rooliamme pelastuksessa, liikkeessä pimeästä valoon. Meillä ihmisillä ei ole osaa eikä arpaa toistemme tuomitsijoiksi. Mutta me voimme kuljettaa toisiamme pelastukseen! Nimittäin vuohien ja lampaiden lisäksi tekstistä nousee esiin kolmas osapuoli: he, jotka kohdattiin. Vangit, nälkäiset, janoiset. Aika harvoin sijoitamme itseämme tuolle paikalle, samaistumme heihin. Mutta Jeesuksen viesti ihmisyydestä kätkeytyy juuri siihen. Tässäkin kirkkosalissa jokainen meistä on joskus janonnut apua henkiseen tai fyysiseen nälkään, janoon, yksinäisyyteen, vankilaansa. Itse olen tarvinnut paljon apua, milloin rahattomuuteen, milloin rauhattomuuteen. Minussa ja sinussa on siis paitsi vuohi ja lammas, myös se rampa, joka makaa maassa ja odottaa rakkautta. Jokaisella meistä on oma haavansa. Kärsimys ei ole "noiden toisten" ihmisten ennalta määrätty sosiaalinen rooli, vaan elämäntilanne, joka meidät on kutsuttu muuttamaan, jonka me itse jossakin muodossa tunnemme.

Me siis voimme edistää toistemme pelastusta, tietä valoon...antautumalla autettavaksi. Sanomaan: minä olen tässä, en ole täydellinen, tarvitsen tukea, olen tästä kohdastani vajaa ja riekaleena. Ja tuossa kohtaamisessa, kun olen auki ja saan paljastaa kipuni, tapahtuu jotakin pyhää. Iankaikkisuus on läsnä. Kohtaaminen, jossa itseään ei tarvitse hävetä, tasoittaa tietä taivaaseen. Jos kertomuksen nälkäinen, janoinen, vaatteeton ei olisi uskaltanut tai voinut osoittaa tarvitsevansa apua, olisi ihmisyhteisö jäänyt pimeään.

Voisiko tämä olla varovainen kutsu: Osaammeko me rakentaa yhteisöä, jossa ei tarvitse kannatella kulisseja? Saammeko olla rujoja ja avun tarpeessa? Jeesus kehottaa tuollaisen maailman rakentamiseen niin voimallisesti, että mahassani nipistää. Tekstin mukaan vain olemalla avoimesti sitä mitä olet, autat toisia kohtaamaan Jumalan. Luterilaiset ovat oppineet siihen, ettei itseään voi teoin auttaa kohti pelastusta, se on silkkaa armoa. Mutta Jeesuksen mukaan voimme auttaa toisiamme kohti Jumalan valtakuntaa – häkellyttävästi emme pysty tekemään sitä asettumalla opettajaksi, vaan…antautumalla autettavaksi, olemalla totta. Jättämällä valheelliset vahvuuden naamiot naulakkoon. Ja tuolla paikalla me olemme kukin vuorotellen. Tämä matka on yhteinen. Omien kokemusteni mukaan on itse asiassa niin, että sellaisen ihmisen lähellä on helppo olla rikki, jolle elämän raadollisuus ei ole vieras maisema. Jumalan läsnäolon voima heijastuu usein jostakin syvästä haavasta, jostakin, joka on koskenut. Rakastaminen nousee paradoksin tavoin tappion kärsineestä sydämestä. Ihmisestä, joka on myöntänyt elämässä koetut tappiot ja rosoisuuden, ja jatkanut siitä eteenpäin. Siihen teksti kutsuu. Silloin kärsivän kohtaaminen ei ole enää jotakin yksisuuntaista vallankäyttöä, vaan kaikkia osapuolia muuttava, syvän uuden ihmisyyden mahdollisuus.

Sitten vielä se seikka, jonka evankeliumimme paljastaa Jumalasta. Se kertoo, milloin Kristus on minua kaikkein lähimpänä. Jumala on rujon todellisuuden Jumala. Kärsimyksessä ei toki ole mitään romantisoitavaa, mitään runollista. Se on rajua, rumaa ja satuttavaa. Mutta minun kärsimykseeni kaikuu jostakin ääni: "Minä olen sinun janossasi, nälässäsi, kivussasi läsnä." Jumala on meitä kaikkein lähimpänä silloin, kun meidät on sullottu marginaaliin, meidän kärsimyksessämme, silloin, kun näemme itsessämme vain rumuutta ja puutetta. Kipumme pimeässä Kristuksen salaisuus on läsnä. Hän kuiskaa: "Se, mikä on tehty sinulle, on tehty minulle. Olen tässä."

Yhdenkään meistä elämässä ei ole niin pimeää paikkaa, että se jäisi Häneltä piiloon. Ettei Hän olisi karmeimmassa kivussa ja yksinäisyydessä vierellä. Uskallan jopa ajatella, että Kristus on kadotuksessa. Hän astui alas tuonelaan. Hän on helveteissämme niin kauan, ettei niistä kärsi enää kukaan. Hän odottaa viimeisenkin.

Minua tuomiosunnuntain teksti ei tänään lainkaan kutsunut pohtimaan sitä, onko elämää kuoleman jälkeen. Se huusi minulle syvää kysymystä siitä, onko elämää ennen kuolemaa. Haluan uskoa, että sitä, sitäkin, on.

TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."