Jukka Relander 1.9.2013


Teksti: Luuk. 17: 11-19

Galileassa katsottiin karsaasti samarialaisia.

Samarialaiset olivat jonkinlaisia muukalaisia.

”Samaria joutuu tilille synneistään,”

kirjoittaa Hoosea kirjassaan,

”se on kapinoinut Jumalaansa vastaan.
Sen miehet kaatuvat miekkaan,
sen pienet lapset murskataan,
ja raskaana olevat naiset viilletään halki.”

Ei noista osattu sanoa mitään hyvää. Samariassa palvottiin vääriä Jumalia. Ihmisten syntyperä oli vähän sitä sun tätä. Jos Galilea oli Juudean viheliäinen Vantaa, Samaria oli tuon Vantaan Korso. Sen kuuli jo puheesta.

Jos samarialainen sattui poikkeamaan Galilean puolelle hän ei missään tapauksessa voinut olettaa olevansa suosittu. Ja jos hänellä oli väärän syntyperän lisäksi spitaali, saattoi olla aika varma siitä että vastaanotto olisi vihamielinen.

Spitaalinen samarialainen Galileassa oli varmasti hyljeksityistä hyljeksityin olento. Juuri tällaisen ihmisen Jeesus kuitenkin kohtasi, paransi ja pelasti.

Jeesus tuntuu oikein hakeutumalla hakeutuvan sinne, missä spitaaliset kulkivat, halveksitut piileskelivät, köyhät kyyhöttivät ja sairaat rukoilivat kivutonta kuolemaa.

Jeesus viihtyi marginaalissa, mahdollisimman kaukana maan mahtavista. Yhteiskuntansa laitapuolelta hän löysi viimeiset, jotka toivotti ensimmäisiksi. Olennaisin ja käänteentekevin ele Jeesuksen toiminnassa oli juuri se, että hän nosti nähtäville kaiken sen, jota normikansalaiset paheksuivat, kavahtivat tai kauhistelivat.

Ulkopuolisten messiaana Jeesus käänsi maallisen järjestyksen nurin. Hän kutsui luokseen kaiken, joka oli suljettu ulos. Kaiken sen, jolla ei ollut sijaa ihmisten keskuudessa, eikä ainakaan siellä, missä fariseukset opettivat vauraille kauppiaille tradition lakiteknisiä yksityiskohtia.

Spitaaliset ovat ehkä äärimmäisin esimerkki yhteisöntä ulkopuolelle suljetuista ryhmistä. Suhtautuminen heihin oli vielä tylympää, kuin viime vuosisadan suhtautuminen homoihin, tai joidenkin piirien nykyinen suhtautuminen maahanmuuttajiin.

Spitaali oli tarttuva sairaus. Tosin se ei tarttunut helposti, mnutta tartuttuaan se ei myöskään parantunut. Jo se, että Jeesus puhui spitaalisille, oli ihme, parantaminen oli vain pikkuseikka siihen päälle. 

Publikaanit, prostituoidut, köyhät, raihnaiset, vähäiset ja vammaiset olivat jatkuvasti läsnä Jeesuksen kiertäessä Galileaa. Ja heidän joukostaan löytyi aina se, joka oli nöyrempi, uskossaan vahvempi tai sydämeltään lempeämpi kuin hurskain fariseus.

Jeesus oli jatkuvasti tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joita suuri ennemmistö Jeesuksen aikalaisista halveksi

Evankeliumeissa kerrotaan, että Jeesusta myös pilkattiin ”publikaanien ja syntisten ystäväksi” (Luuk. 7:31-35/Matt.11:16-19). ”Publikaanien ja syntisten ystävä” oli siis tässä yhteydessä Jeesuksen vastustajien antama pilkkanimi, eikä seuraajien käyttämä arvonimi.

Matteuksella on jopa katkelma, jossa sanotaan, että publikaanit ja prostituoidut menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin fariseukset ja kirjanoppineet. Jälkimmäisille taivaan portti tuntui peruuttamattomasti kovin, kovin ahtaalta.

Leevi-nimisen publikaanin luona Jeesus myös söi yhdessä näiden paheksuttujen kanssa.

”Heidän kanssaan oli aterialla paljon publikaaneja ja muita vieraita. Fariseukset ja heihin kuuluvat lainopettajat olivat tästä äkeissään ja sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: 'kuinka te syötte ja juotte yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!' Jeesus vastasi heille: 'Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät'.” (Luuk. 5:27-32).  

Sielullisessa katsannossa fariseukset eivät tosin olleet aivan terveitä. Päinvastoin, Matteuksen mukaan Jeesus kutsui heitä Johannes kastajan tapaan käärmeen sikiöiksi. ( Matt. 12:34-35.)

Jeesus ei kuitenkaan tee elettäkään fariseusten pelastamiseksi. Itse en muista Uudesta testamentista kohtaa, jossa joku fariseus tulisi Jeesuksen puolelle osoituksena siitä, että paatuneinkin voi pelastua. Kaiken anteeksiannon keskellä fariseukset tuntuvat ikäänkuin sokealta pisteeltä Uuden testamentin kertomusten keskellä. Kuolleen saattoi herättää, mutta ei fariseusta. 

Jos luemme evankeliumeita kertomuksina Jeesuksen ajasta, tarinoiden keskiössä on paljon erilaisia ihmisiä, joissa on aikalaisten mielestä joku vika.

Tarinat kuvaavat, kuinka sellainen ihminen, jossa on joku vika, on lähempänä pelastumista, kuin sellainen, jolla ei ole edes pienen pientä tikunpätkää tai taittunutta ripseä omassa silmässä.

Jos taas luemme tekstejä lukijaa palvelevina kertomuksina, joiden tavoitteena on yrittää opettaa jotain, ne näyttävät erilaisilta. Silloin kertomukset näyttäisivät kuvaavan henkilöitä, joita

tekstien lukijat pitävät kavahduttavina tai sairaina; tarinoiden henkilöt ovat sellaisia, jotka ovat lukijoiden näkökulmasta niitä, jotka halutaan tuomita ja sulkea ulos.

Evankeliumeiden Jeesus on muukalaisten messias. Pelastustyön kohde löytyy aina yhteiskunnan katvealueelta, maallisen järjestyksen raukoilta rajoilta.

Muukalaisuus on hyvä sana, kuvatessaan kohdettaan jonakin muuna, siis ei-minuna. Muukalainen on aina potentiaalinen uhka. Joku joka ei kuulu tänne. Joku, joka kantaa muassaan sitä, minkä me muut olemme rajanneet itsestämme ulos.

Kylmän sodan aikana korkeat osapuolet olivat liikuttavan yksimielisiä yhdestä asiasta: juuri rautaesiripun toisella puolella rehoitti rikollisuus, prostituutio ja epäsiveellinen meno, joka uhkasi Järjestystä. Toisella puolella näet oli muukalaisia, ja heidän vastustamisensa piti järjestystä yllä.

Jos muukalaisuus on uhka järjestykselle, sitä on myös kristinusko, asettaessaan tämän muukalaisuuden keskiöönsä. Samarialainen, spitaalinen tai publikaani edusti rautaesiripun toista puolta. Tämän muurin Jeesus halusi madaltaa kynnykseksi, jonka yli saattoi astua huoletta. Jeesuksen viesti on, että juuri sieltä toiselta puolelta löytyy jotain arvokasta. Juuri sieltä, jonne katsomme kauhistellen tai paheksuen.

Fariseusten yhteiskunta, siis se, jossa taivaaseenkin pääsee vain ulkolukuharjoitusten ja kirjatentin kautta, on tuomitsemiselle perustuva yhteiskunta. Sellainen, jossa kuka tahansa saattaa heittää ensimäisen kiven uskotellen että on itse synnitön.

Fariseus, joka paastosi kahdesti viikossa ja maksoi kymmenykset kaikesta, sanoi ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani”, kun taas Jeesuksen mielestä juuri tuo publikaani oli lähempänä pelastumista.

Se Jumalan valtakunta, jota Jeesus rakentaa, ei ole tuomitsemisen, vaan armon ja anteeksiannon valtakunta, jossa ei kannattanut tuomita, koska silloin joutuisi tuomiolle myös itse.

Tällainen yhteiskunta on vajavaisten, puutteellisten ja epätäydellisten ihmisten yhteiskunta. Sellaisten ihmisten, joissa kaikissa on joku vika. Ja parhaimmat meistä osaavat jopa havaita itsessään sen vian, ja elää sen kanssa.

Raamatussa tätä vikaa kutsutaan synniksi. Synti tarkoittaa juuri sitä, että emme ole täydellisiä, vaan olemme juuri sellaisia kuin muut ihmiset.

Usein luullaan että kristinuskon idea on syyllistää ihmisiä siitä mitä he perustavasti ja peruuttamattomasti ovat. Mutta oikeastaan asia on juuri päinvastoin. Kristinusko muistuttaa meitä ihmisiä siitä, mitä me olemme. Kyse ei ole syyllistämisestä, vaan vastuullistamisesta ja lohdusta.

Vajavaisuuksien kanssa on näet hankala tulla toimeen. Niistä alkaa helposti syyttää muita, jopa niin sitkeästi, että lopulta vajavaisuutta ei huomaa itsessään lainkaan.

Toinen tapa kohdata tämä muukalaisuus on se, että näkee puutteen itsessään, ja ottaa vastaan ainakin mahdollisuuden siihen, että saa tämän puutteen anteeksi.

Voi olla että juuri tämä on kristinopin vaikein asia.

TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."