Jouko Kajanoja 16.2.2014


Rakkaat kuulijat, rakkaat ihmiset

Tämän sunnuntain teema on armo.

Kun pääsee tällaiselle paikalle puhumaan, on syytä panna kaikki likoon ja kertoa omista syvimmistä ihmisenä olemisen ajatuksista. Päivän evankeliumiteksti sopii siihen erinomaisesti.

Evankeliumitekstissä sanotaan, että Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama kaikkia kohtaan. Ymmärtääkseni tämä on teologisesti vallankumouksellinen johtopäätös: meitä ei jaeta vuohiin ja lampaisiin.

Entä miten asia on meidän ihmisten kesken? Pitääkö meidän kesken armo ansaita? Tämä on saarnani kysymys.

Puhumme usein vastavuoroisuudesta. Ei ole vain oikeuksia on myös velvollisuuksia ja oikeudet täytyy ansaita. Viima aikoina on entisestä enemmän puhuttu velvollisuuksista.

Onko armo siis kuitenkin ansaittava meidän ihmisten kesken?

Minulle tärkeä perimmäisiä kysymyksiä käsitellyt henkilö on viime vuosisadalla elänyt liettualais-ranskalainen filosofi Emmanuel Levinas. Voin sanoa olevani hänen oppilaansa.

Levinas torjuu jyrkästi vastavuoroisuuden. Ranskalaisena Levinas käyttää värikästä ja pateettista kieltä. Hän kirjoittaa, että meidän on kohdattava toisen kasvot. Ei kysytä, mitä toinen on ansainnut. Toisen kasvot velvoittavat meitä. Ne ovat meille eettinen tehtävä. Toisen kasvojen tulee johdattaa elämäämme ihan riippumatta siitä, onko tuo toinen sitä ansainnut. Katsokaamme toista silmiin. Aivotutkimus on osoittanut, että ihmisen ohittaminen sosiaalisissa tilanteissa tuottaa aivoissa samaa kuin fyysinen kipu. Toisen kasvot kertovat, mitä tehtäviä toisen kohtaaminen meille antaa, miten elämme yhdessä.

Tämä on peruskysymys. Tämä eettinen kysymys on koko olemassaolon filosofian perusta. Levinas kääntää etiikan ensimmäiseksi filosofiaksi vastoin Kreikasta lähtenyttä länsimaista filosofista perinnettä.

Levinas nostaa rakkauden filosofian kärkeen. Rakkaus oli juutalaiskristillinen lisä antiikin Kreikassa kehittyneen filosofian ajatteluun. Antiikin filosofia eli melko tunteetonta tai ainakin viileää. Antiikin perinteen pohjalle rakentunut positivistinen tiede kieltää sellaiset käsitteet kuin rakkaus, kauneus ja hyvyys. Ne ovat valtavirran tieteen syrjimiä sanoja, vaikka ovatkin vahvoja tosiasioita, kuten filosofi Eero Ojanen on todennut.

Levinasin filosofiassa rakkaudesta tehdään kaiken perusta.

Levinas otti tehtäväkseen tuoda rakkauden ensimmäiseksi filosofiaksi ja se sopi hänelle sikäli hyvin, että hän oli filosofian professorin homman lisäksi juutalaisen rabbiopetuslaitoksen opettaja, joka luennoi Talmudin tulkinnasta eli juutalaiskristillinen ajattelun perusteista. Omaan ajatteluuni ovat vaikuttaneet Levinasin lisäksi monista idän uskonnoista peräisin oleva tapa asettaa elämisen perustaksi myötätunto kaikkea olevaa ja tuntevaa kohtaan. Siinä on paljon samaa kuin Levinasin toisen kasvoissa ja päivän evankeliumin mukaisessa armon kuulumisessa kaikille.

Kun messun liturgina on Olli Valtonen, täytyy käsitellä evoluutioita. Onhan se yksi Ollin lempiteemoista. Charles Darwinin evoluutioteoria on usein ymmärretty vahvimman ja häikäilemättömimmän voittokulkuna. Darwinia on kuitenkin luettu väärin. Uusi tutkimus on tuonut lisänäyttöä siitä, että välittäminen ja hoiva ovat keskeisiä tekijöitä lajien menestymisessä.

Miten tämä liittyy armoon? Armo on rakkautta kaikkia kohtaan, jokaisen hyväksymistä, kaikkien kasvojen näkemistä myönteisesti. Se on uskoa välittämiseen ja hoivaan jokaisen oikeutena. Se tarkoittaa jokaisen kohtaamista ja pyrkimystä jokaisen ymmärtämiseen, mutta ei kaiken hyväksymistä. Syntiä voi ymmärtää muttei hyväksyä.

Suhtauduin pitkään torjuvasti perisynnin ajatukseen. Minusta se sisälsi aiheetonta ja haitallista syyllistämistä. Käsitykseni on muuttunut. Perisynti on tarpeellinen ajatus. Se perustelee osaltaan armon.

Tuomas Nevanlinna käsitteli perisyntiä Tuomasmessun saarnassaan pari vuotta sitten. Hän kertoi yhdysvaltalaisesta suomalaissukuisesta Aileen Wuornoksesta. Aileen oli lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty, seksiorja ja prostituoitu. Hänet tuomittiin kuolemaan surmattuaan seitsemän häntä hyväksikäyttänyttä miestä. Aluksi hän ei halunnut kuolla. Mutta lopulta – kymmenen vuotta kuolemantuomion jälkeen – hän pyysi kuolemantuomion toteuttamista. Syynä oli se, että Aileenin puolustus vetosi mielenhäiriöön saadakseen kuolemantuomion kumotuksi.

Aileen ei halunnut elää jälleen kerran typistettynä ja esineellistettynä ali-ihmisenä. Mielenhäiriö ja syyntakeettomuus olisivat olleet osa loputonta hyväksikäytön ketjua, jälleen yksi tapa sanoa "saat elää, mutta ihmisyydestä ulossuljettuna" tai "saat elää, mutta et omana itsenäsi. Syventääkseen tarkastelua Tuomas Nevanlinna pohti, kuuluuko armo myös Aileenin tuominneille juristeille ja niille, jotka yrittivät pelastaa hänet kuolemantuomiosta. Kyllä, armo kuuluu heillekin.

Olemme uhreja, perimän ja olosuhteiden vankeja. Emme pääse niistä eroon. Siitä kumpuaa perisynnin ajatus ja armon tarve.

Viimeinen palkkatyöni oli Kansaneläkelaitoksessa. Olin siitä ylpeä. Teimme paljon hyvää. Mutta teimme myös pahaa. Moni kansalainen koki oikeutetusti, että Kela kohteli häntä kaltoin. Olin siinä mukana tai en ainakaan puuttunut vääryyksiin sillä voimalla, jolla olisi pitänyt. Olen osallinen moneen ihmisiä alistavaan ja kaltoin kohtelevaan toimintaan kuten me kaikki olemme. Syiden ymmärtäminen johtaa armoon.

Sitten pari käytännön vinkkiä.

Mitä armo tarkoittaa arjessa? Kokeile seuraavaa. Kun olet seurassa, mieti, mitä tuo ihminen, kukin heistä ajattelee ja tuntee. Mitä hän tarvitsee? Miten voin auttaa häntä? Olen itse kokeillut tätä pohdiskelua niin kahdenkeskisissä kohtaamisissa kuin isommissa tilaisuuksissakin. Olen yrittänyt omaksua tällaista lähestymistä kanssaihmisiin pysyväksi tavaksi.

Ei meinaa onnistua, mutta olen vähän edennyt. Voin kertoa, että se on hyvin tyydyttävää. Itselle tulee parempi olla.

Toinen vinkki, nyt koskien perisyntiä.

Meille – ainakin minulle - tulee usein vihan tunteita muita kohtaan. Esimerkiksi kun joku kiilaa autolla vaarallisesti eteeni. Niitä vaan tulee, häikäilemättömiä ja ajattelemattomia ihmisiä ja mieleni mustuu. Tuntemani terapeutti antoi siihen hankalan lääkkeen. Vihastuttuani minun pitää miettiä, mitä minussa itsessäni on juuri sitä samaa, joka ärsyttää toisessa ja joka tekee minut vihaiseksi. Kiusallisen usein löydän näitä piirteitä itsessäni. Vihastumiseni onkin projektio. Ymmärrän, että sitä piirrettä, joka toisessa herättää vihastumiseni, on minussakin.

Ei tuollaista itsetutkiskelua jaksa aina tehdä, siitä tulisi varmaan hulluksi. Eikä se todellakaan ole helppoa. Ei ole kivaa huomata itsessä sitä samaa, joka ärsyttää muissa. Mutta se helpottaa. Se auttaa ymmärtämään, mistä perisynnissä on kysymys ja miten tarpeellista armo on. Miten tarpeellista on armahtaa myös itseään. Oma tasapaino paranee.

Rakkaat kuulijat

Armo ei merkitse luopumista maailmanparantamisesta. Päinvastoin. Ei ole pelastusta armottomuudesta ennen kuin tartut veljen käteen. Armo on vapautta, vapauden antamista ja vastaanottamista. Sitä kuvaa Hiski Salomaan 1920-luvulla Amerikassa tekemä ”Vapauden kaiho”.

[Kuoro laulaa. Vapauden kaiho.

Sanat ja sävel: Hiski Salomaa 

Meill´ vapauden kaiho soi,
nyt rinnassamme toverit oi!
Siks´ yhteistyöhön rintamahan käy,
pelastusta köyhille ei ennen näy!

Viha vaino pois,
rauha parempi ois´,
sopusointu keskenämme vallitkoon.

Oi vapaus, kuule kutsua,
sua itkevät orvot kaipaa,
olet köyhän kansan pelastus,
siksi vapauslaulut raikaa.

Vaikk´ jo aamu armas sarastaa
ja aurinkoinen heijastaa,
mutt´ nuo synkät pilvet varjostaapi viel´
ja jylhät vuoret ompi vapauden tiell´.

Vaikka musta yö
veljen kättä kun lyö,
niin pilvet haihtuu
kylmyys vaihtuu tieltämme pois.

Oi, vapaus, kuule kutsua,
sua itkevät orvot kaipaa,
olet köyhän kansan pelastus,
siksi vapauslaulut raikaa.]


Tarkemmin ajatellen vapaus on mahdollisuutta muokata omaa elämäänsä ja yhteistä elämäämme. On työnnettävä pois vapautta rajoittavat synkät pilvet ja jylhät vuoret. Armo syvimmässä mielessä on minun mielestäni ihmisarvon antamista Aileen Wuornokselle sen sijaan, että häneltä otetaan pois viimeisiäkin ihmisarvon tunnuksia. Annat armoa, kun tartut veljen käteen – tai Levinaksen sanoin, kun kohtaat toisen kasvot. Ei armoa tule ansaita vaan siihen tulee antaa mahdollisuus.

Vapaus vaatii sisällön. Mitä tavoittelemme vapaudella? Mitä elämässä lopulta haemme? Pyrkimys tämän ymmärtämiseen oli väitöskirjani keskeinen teema. Lukeminen, kirjoittaminen ja keskustelut hyvinvoinnista on ainakin kaksikymmentä vuotta ollut tärkeä osa työelämääni ja vapaa-aikaani. Mikä on tulos? Mitä on hyvä elämä?

Yhä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että hyvä elämä on yhteyttä toiseen ihmiseen – monin tavoin. Yhteys toiseen ihmiseen edellyttää armoa, sitä, ettei torju eikä tule torjutuksi. Kuulkaa rakkaat ihmiset, rakkaus saa aikaan hyvän kehän.

TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."