Jaakko Heinimäki 20.9.2015


Saarna Tuomasmessussa 20.9.2015

Joh. 5:19-21

Kristinusko on ylösnousemususkoa.

Se on uskoa siihen, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa.

Kristinusko ei ole ylösnousemususkottelua.

Kristinusko ei ole todellisuutta pakoilevaa kuoleman kieltämistä.

Tämä maailma on vain maailma. Täällä sairastutaan, mennään rikki, täällä joudutaan onnettomuuksiin, täällä kärsitään ja kuollaan.

Jumala ei pelasta meitä maailmalta. Jumala ei varjele meitä luonnonlaeilta. Jumala ei estä meidän kuolemaamme. Se tulee jokaiselle eteen varmasti, ennemmin tai myöhemmin.

Mutta me uskomme ja toivomme, että Jumala pelastaa meidät kuoleman vallasta. Me uskomme, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa.

***

Keskiajan kirkkotaiteessa esiintyy erikoinen teema, jota kutsutaan kuolemantanssiksi.

Näissä maalauksissa kuvataan ihmisiä, usein tunnistettavia henkilöitä, joita kuolemaa kuvaavat luurankohahmot tanssittavat kohti hautaa.

Tanssijoita on yhteiskunnan kaikista kerroksista, keisarista piikatyttöön. Toisinaan näihin maaluksiin liittyy teksti: “Tähän tanssiin minä kutsun kaikki.”

Meitä lähimmät kuolemantanssimaalaukset ovat Tallinnan Nikolainkirkossa eli Niguliste-kirkossa sekä Inkoon kirkossa.

Tunnusomaista näille maalauksille on, että aiheen makaaberiudesta riippumatta — ranskaksi kuolemantanssi onkin Danse Macabre — nuo kuvat ovat usein varsin lempeitä. Niistä heijastuu tyytyminen siihen, että sellaista elämä on.

Tämä maailma on vain maailma. Me ihmiset olemme haurasta tekoa ja kuolevaisia, ja juuri hauraus ja katoavaisuus on olennainen osa elämän kauneutta.

Kuolemantanssimaalauksia on joskus tulkittu elävien tanssiksi kuolleitten kanssa, mutta pikemminkin ne ovat elävien tanssia kuoleman kanssa. Jokaisella on tanssittajanaan hänen oma kuolemansa.

Viisas hyväksyy kuoleman vierelleen. Viisas tekee tuttavuutta oman kuolemansa kanssa. Tätä tarkoittaa vanha rukous Psalmien kirjassa Raamatussa: “Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.”

***

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus lupaa taivaallisen Isänsä herättävän kuolleet ja antavan elämän.

Hautajaisissa pappi piirtää hiekasta ristin arkun kannelle vainajan kasvojen kohdalle.

Ristiäisissä pappi tekee kastettavan otsalle ristinmerkin todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu Jeeusus Kristus on lunastanut kastettavan ja kutsunut hänet ystäviensä joukkoon.

Me otamme vastaan uuden elämän ja irrotamme otteemme siitä samalla merkillä. Rstin merkillä me siunaamme vainajamme hautaan odottamaan ylösnousemuksen aamua. Odottamaan heräämistä taivaan kodissa.

***

Minua viehättää näiden sanoinkuvaamatonta todellisuutta kuvaavien uskonnollisen kielen kuvien kotoisuus.

Elämän kuluttamien ja reissussa rähjääntyneiden “Slussenin sissien” pappina Tukholmassa palvellut Juhani Rekola kuvasi taivasta joskus siihen tapaan, että kuvitellaan pieni poika tai tyttö, joka on päivän leikkien jälkeen niin väsynyt ja rähjääntynyt, että hän nukahtaa heti eteiseen kotiin tultuaan.

Seuraavana aamuna hän kuitenkin herää omasta sängystään puhtaana. Hänen nukkuessaan ovat rakastavat kädet kantaneet hänet, pesseet, pukeneet puhtaaseen pyjamaan ja peitelleet odottamaan aamua.

Kuolema on viimeinen nukahtaminen, mutta kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. On myös viimeinen herääminen.

***

Lauloimme juuri virren “Puhtaana niityn kukka”. Sen sanat on kirjoittanut islantilainen Hallgrimur Pétursson, 1600-luvulla elänyt pappi ja runoilija.

Hallgrimur kirjoitti tämän virren pienen tyttärensä kuoltua, tarina kertoo että hän sanoi kirjoittaneensa sen “kaikkia Islannin eläviä ja kuolleita varten”.

Jotakuinkin jokainen islantilainen osaa tämän laulun sanat ulkoa, sillä se on laulettu yli kolmensadan vuoden ajan käytännössä jokaisissa hautajaisissa sillä saarella.

Hallgrimur Péturssonin arvostuksesta Islannissa kertoo se, että Reykjavikin näkyvin maamerkki - ja myös merimerkki - on hänen muistokseen rakennettu korkea kirkko, nimeltäänkin Hallgrimurinkirkko, joka hallitsee koko Reykjavikin siluettia.

Hallgrimurin virressä kuolema kuvataan väsymättömäksi ja lahjomattomaksi viikatemieheksi, joka niittää yhtä lailla nuoren oraan kuin kypsän viljankin.

Jokainen on kuoleman edessä saman arvoinen, eikä kuolemaa pysty taltuttamaan rukous eikä viha.

Vaikuttaa pessimistiseltä, mutta kyse on vain realismista. Kun Kristus voitti kuoleman, hän ei poistanut sitä. Hän kukisti sen voiman ja vallan.

Kristinusko ei ole todellisuutta pakoilevaa kuoleman kieltämistä. Kristinusko on uskoa siihen, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa.

***

Raamatussa kuolemaa sanotaan vihollisista viimeiseksi. Se kuitenkin ahdistaa meitä muulloinkin kuin lopussa ja muullakin tavoin kuin ruumiillisen kuoleman muodossa.

Kuolemansynneiksi kutsuttiin jo 1500 vuotta sitten sellaisia asenteita ja ajattelutapoja, jotka tappavat iloa ja rakkautta yhteisestä elämästämme: ylimielisyyttä, kateutta, ahneutta, kohtuuttomuutta, irstautta, vihamielisyyttä ja turhista murehtimista.

Usko siihen, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa on myös uskoa siihen, että vihamielisyydellä, kyynisyydellä ja ahneudella ei ole viimeistä sanaa.

Usko siihen, että Kristus nousi kuolleista ja voitti kuoleman, on uskoa myös siihen, että Kristus törkkii meitä hereille ahneuden kuolleista, kyynisyden kuolleista, epäuskon, epätoivon ja vihamielisyyden haudoista.

***

Keskiajan kirkkomaaluksissa elämä ja kuolema tanssivat käsi kädessä. Samanlaisen vastakohtien valssin voi kuulla vaikkapa Tuomari Nurmion laulussa Vielä yksi opetus, jossa lauletaan:

Jos se joka palvoo kauneutta / ei tunne rumuutta kohtaan rakkautta / hän kitukoon päivän kirkkaudessa / ilman yön antamaa lohdutusta.”

Ja kuin vahvistaakseen ajatusta siitä, että kuoleman pimeydellä ei ole viimeistä sanaa, Nurmio laulaa: “Vaikka totuus ja valhe vaihtelevat / vaatteita ilman varoitusta / Pimeinkin yö aavistamattaan / kuljettaa aamua kainalossaan.”

Tähän aamun koittoon luottaen me nousemme nyt tunnustamaan kristillisen uskomme.
TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."