Heidi Zitting 29.5.2016


Tuon terveiseni tänään Helsingin yliopistosta, jossa ajankohtaisesti työskentelen väitöskirjatyön parissa. Mutta tuon terveiseni tänään myös Puolasta. Olin nimittäin piipahtamassa lyhyellä lomamatkalla Gdanskissa pari viikkoa sitten. Gdanskissa, kuten Suomessakin, on paljon romanikerjäläisiä. Kiinnitimme kuitenkin mieheni kanssa huomiota siihen, että siellä Puolassa romanikerjäläisillä oli lapset mukana. Suomessa en ole nähnyt lapsia mukana kerjuulla. Useissa kadunkulmissa kohtasimme saman näyn: paahtavassa auringossa kyyhötti nainen, sylin tiukassa puristuksessa kärsivän näköinen yksivuotias, kaksivuotias tai kolmevuotias. Lapsi vietti koko päivän siinä kadunkulmassa, äitinsä sylissä kyyhöttäen. Mikä lohduton ympäristö! Tiedostimme kirkkaammin kuin koskaan, että omat lapsemme olivat kotona hyvässä hoivassa. Heillä oli ohjelmassa uimista, iltapalaa ja iltasatuja. Kolmannen tai neljännen lapsen kohdalla mieheni totesi ääneen sen, mikä molempien mielessä pyöri: ”en selviä tästä näystä.” Näky polttaa ja korventaa niin vietävästi, vieläkin.

Kotiin palattuamme selvitin, että Suomeen tulleet Romanian romanit useimmiten jättävät lapsensa Romaniaan, ollen kolmekin kuukautta kerrallaan erossa lapsistaan. Sen sijaan Bulgarian Romanit ovat tulleet lasten kanssa. Nämä lapset nukkuvat päivisin ja keräävät pulloja öisin. Tämä tieto ei juuri helpottanut oloani. Minä olen Jeesuksen kertomuksen rikas mies.

Jeesus kertoo tänään kahdesta miehestä. Toinen miehistä on rikas ja toinen on köyhä Lasarus. Kuolemansa jälkeen nämä kaksi päätyvät eri paikkoihin. Köyhä pääsee Abrahamin luo, mutta kärsivä rikas joutuu vain kaukaa Abrahamia katselemaan. Lutherin mukaan rikasta miestä polttaa omatunnon tuli. ”Voisipa Lasarus tuoda edes pisaran vettä poltteeseeni”, mies ajattelee. Osat ovat vaihtuneet konkreettisesti: siinä missä Lasarus katsoi anoen ylöspäin rikasta miestä, rikas katsoo nyt ylöspäin ja anoo Abrahamilta Lasarusta apuun. Välillä on kuitenkin ylittämätön kuilu.

Rikas olisi voinut elinaikanaan avata porttinsa ja ohjata Lasaruksen sisään, mutta ei sitä tee. Miksi? Ehkä rikkaalla ei käy tämä asia edes mielessä. Ehkä rikkaan ajatukset ovat toisaalla. Kenties rikas haalii turvaa omalle perheelleen ja keskittyy toteuttamaan omia haaveitaan: haavetta ylennyksestä, haavetta uudesta loma-asunnosta. Tai ehkä rikas ajattelee, että köyhä on osansa ansainnut. Ehkä rikas uskoo, että jos hän auttaa yhtä, on portinpielessä pian kymmenen uutta Lasarusta.

Ehkä rikas onkin vain neuvoton, sillä neuvottomuutta minäkin olen kokenut. Olen ollut viime vuoden aikana useasti neuvoton. Olen kokenut riittämättömyyttä ja keinottomuutta talouskriisin, pakolaiskriisin ja ympäristökriisin edessä. Ehkä rikas ajattelee, kuten minäkin: vaikka myisin kaiken omani ja antaisin kaiken köyhille tai tälle valtiolle, ei mikään näistä suurista kriiseistä tulisi ratkaistuksi. Edessä olisi vain uusia murheita, sillä millä lapseni sitten ruokkisin?

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan mukaan rauhanomaisen kansalaistoiminnan varaan rakentuvilla hyvyyden voimilla on kuitenkin käytössä kolme vaikuttamiskeinoa: 1) luoda poliittista painetta, 2) säteillä keskinäistä hyväksyvää kunnioittamista ja 3) sytyttää kynttilä muistuttamaan ja valaisemaan.

Me olemme oikealla tiellä, kun katsomme kohti Lasarusta ja huomaamme hänet. Emme uhrina, vaan verta ja lihaa olevana toisena ihmisenä.

”Sytytä kynttilä muistuttamaan ja valaisemaan”, sanoo Jaana.

Silloin voimme ottaa myös seuraavat askeleet: säteilemme hyväksyvää kunnioitusta ja luomme poliittista painetta Lasarusta auttaaksemme.

Usein huomaaminen ja ymmärryksen valo syttyy kuitenkin vasta oman menetyksen tai hädän hetkellä. Silloin, kun meidät riisutaan maallisesta kunniasta ja rikkaudesta ja kun huomaamme olevamme todellisuudessa aika avuttomia, ihan jokainen. Kun huomaamme, että se, mitä rakentelemme turvaksemme, on katoavaista.

Maallista omaisuutta ja uramenestystämme emme saa täältä mukaamme, eikä se itseasiassa anna meille turvaa ja rauhaa edes tässä maailman ajassa, sillä yhden saavutuksen jälkeen katseemme kurkottaa jo seuraavaa saavutusta. Meillä voisi olla aina enemmän mainetta, kunniaa ja omaisuutta. Helpotus hätään ei löydy sieltä suunnalta.

Tämä maailmamme on yhtä katoavainen kun keräämämme omaisuus. Kuoleman hetkellä katoaa sekä rikkaan miehen raha, että Lasaruksen kärsimys. Hullunkurisuuttamme mittaamme menestystä rahassa, vaikka raha on vain väline, ei itse teko. Kaiken kukkuraksi menestys, jota yhtälailla haluamme mitata, on aivan yhtä petollista kuin raha. Menestys, sellaisena kun sen tunnemme, on keino jolla pakenemme omien heikkouksien ja oman tarvitsevuutemme kokemista. Voimamme tunnossa pakenemme rakkauden kaipuutamme, joka löytyy vain viimeisellä hetkellä, kun omat keinomme ja oma neuvokkuutemme on kahlattu loppuun.

Tästä Jeesus tänäänkin kertoo. Viimeisestä rajasta, siitä mitä jää kun meidät riisutaan maallisesta. Jeesuksen kertomukseen sisältyy katoamattoman aarteen salaisuus. Tämä salaisuus on kätkettynä Lasaruksen nimeen. Kiinnititkö huomiota, siihen, että rikasta miestä Jeesus ei kutsu nimellä, mutta köyhän Lasaruksen nimen hän mainitsee. Sana Lasarus tarkoittaa ”Jumala auttaa”. Nimessä on siis viesti: Jumala auttaa.

Viimeisellä hetkellä meitä ei auta oma voimamme, omaisuutemme, ei edes hyvät tekomme. Kun löydämme itsemme Lasaruksen tavoin avuttomina ja tunnustamme oman voimattomuutemme, käännämme kasvomme Kristusta kohti ja Jumala auttaa. Ja miksi Jumala auttaa? Siksi, että Jumala rakastaa.

Rakkaus on se, mikä jää jäljelle kuoleman hetkellä. Jäljelle jää sekä inhimillinen ja haparoiva rakkaus että kaiken pelastava Jumalan rakkaus. Rakkauden tähden saan luottaa siihen, että myös minun nimeni, kuten Lasaruksenkin, kantaa pelastuksen salaisuutta. Minä, joka pakenen rakkauden kaipuutani kuin rikas mies, olen pohjimmiltani Lasarus. Kasteessa Jumala on minut nimeltä kutsunut ja antanut minulle katoamattoman aarteen, rakkautensa. Heikkona käännän kasvoni anoen kohti Kristusta ja saan rauhan. Sen mitä tarvitsen. Kristus minussa kasvaa ja saan ehkä voimaa toimia hyvyyden voimien suunnassa tässä maailmassa, kaikilla niillä keinoilla joita meille on annettu. Kristus on se helpotus, kun omatuntoni on tulessa, ehtoollisviinin pisara omatuntoni poltteeseen.

Kasteessa, minun sydämeeni on kirjoitettu Jumalan sanat: ”Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju.” Aamen.

TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."