Eero Huovinen 30.11.2014


Hän on täällä tänään

Saarna Tuomas-messussa 30.11.2014 klo 18
 

Mahtaako joku teistä muistaa Nobel-kirjailija Samuel Beckettin. Palkinnon hän sai vuonna 1969, mutta kieltäytyi ottamasta sitä vastaan. Tämä irlantilainen kirjailija oli komean, mutta askeettisen näköinen, urheilijatyyppi, taitava kriketin pelaaja, kävi psykoanalyysissa, asui Pariisissa, missä joutui sutenöörin puukottamaksi, osallistui toisen maailmansodan aikana vastarintaliikkeen toimintaan, työskenteli Punaisessa Ristissä, meni naimisiin vasta 60-vuotiaana, kuoli vaimonsa kanssa samana vuonna 1989.

Beckett on tullut tunnetuksi erityisesti näytelmällään "Huomenna hän tulee". Näytelmää on esitetty Suomessa jo 50 vuotta sitten. Se on tragikomedia, yhtä aikaa huvittava ja lohduton kertomus odottamisesta. Beckettin ja adventin aihe on sama: odottaminen.

Beckettin näytelmän puitteet ovat niukemmat kuin Jeesuksen ratsastuksessa Jerusalemiin. Näytelmässä ei ole iloa eikä kansan hurraahuutoja, pikemminkin vain haparoivia ja töksähtäviä lausahduksia.

Kaksi onnetonta renttua, Vladimir ja Estragon, seisoo tien varrella, puun alla. He odottavat outoa ja tuntematonta miestä, josta eivät tiedä muuta kuin nimen, Godot. Kuka tämä Godot, jota odotetaan, oikein on, sitä miehet eivät tiedä. Eivätkä he edes muista, miksi he odottavat tätä miestä. Sekin on epävarmaa, odottavatko he edes oikeassa paikassa. Puun luona heidän pitää olla, kun Godot tulee.

Odottaminen pitää miehiä pinteessä, mutta odotukset eivät myöskään täyty, sillä Godot jää salaperäiseksi hahmoksi, joka ei lopultakaan tule. Näytelmän päättyessä odottajien epätoivo saa traagisia ja naurettavia piirteitä. Miehet, jotka ovat odottaessaan tappaneet aikaa, suunnittelevat hirttäytyvänsä, mutta köysi on hapero ja katkeaa. Vyötäkin yritetään, mutta se on liian lyhyt. Housut vain putoavat jalasta.

Beckett onnistuu kuvaamaan sen, että elämä on yhtä odottamista, mitä kukin meistä sitten odottaakaan, onnea, työtä, rakkautta, pelastusta, tuhoa. Aika kuluu, mutta odotukset eivät täyty, mitään ei tapahdu. Näytelmän miehet kärsivät pienistä harmeista ja syvistä epätoivon tunnoista. Kengät hiertävät, uni ei tule, muisti pettää. Pahinta on, kun odottaa, mutta tiedä, mitä odottaa. Odottamisen lohduttomuus ja pettymyksen pelko raastavat mieltä.

***

Onko minun elämäni Vladimirin ja Estragonin kaltaista odottamista? Odottamista, joka ei koskaan täyty? Surullista ja alakuloista odottamista, josta ei aina osaa edes aavistaa, mitä kaipaa ja janoaa. Tyhjyyttä, merkityksettömyyttä, turhuutta. Filosofi voisi sanoa, että eksistentialismin epätoivoa.

Beckettin näytelmän tutkijat ovat arvailleet, kuka tuo odotettu herra Godot oikein on. Erityisesti englantilaisessa maailmassa Godot on tulkittu Jumalaksi. Godot on God, Jumala. Beckett itse on kiistänyt tämän tulkinnan. Silti näytelmässä on paljon sellaista, joka kuvaa Jumalan odottamisen epätoivoisuutta, turhautumista siihen, ettei Jumala tule, vaikka miten toivoisi.

Niin kuin näytelmän herra Godot, niin myös Jumala tuntuu usein olevan käsittämätön ja poissaoleva majesteetti. Niin kuin Vladimir ja Estragon eivät tiedä, kuka herra Godot viime kädessä on, niin mekin jäämme usein epävarmuuteen siitä, kuka Jumala on ja tuleeko hän ollenkaan. Miten usein meidän elämämme on täyttymättömien odotusten tragikomediaa.

Onkohan väärin arvata, että Beckettin näytelmän maailmanlaaja suosio perustuu siihen, että se niin osuvasti kuvaa levottoman ja epävarman ihmisen kohtaloa. Me etsimme ja etsimme, mutta emme löydä. Elämän tarkoitus ja mielekkyys karkaa edestämme. Se, mitä odotamme, juoksee meidän edellämme nopeammin kuin meidän toiveemme.

Pahinta elämässä on, jos emme tavoita Jumalaakaan. Sekoamme omien tulkintojemme moneuteen ja löydämme korkeintaan omia haaveitamme siitä, millainen Jumala voisi olla. Odotamme, mutta emme tiedä ketä, Jumalaa vai unelmiamme.

Vladimirin ja Estragonin tavoin joudumme sanomaan, että huomenna hän tulee, ja huomenna joudumme toistamaan samat sanat. Beckettin näytelmässä miesten odotusta kuvataan kahden päivän ajan, ja jo se tuntuu epätoivoiselta. Meidän odotuksemme voi kestää päivästä päivään, vuodesta toiseen. Huomennako hän tulee?

***

Adventin sanoma poikkeaa yhdellä olennaisella tavalla Beckettin näytelmästä. Kun Vladimir ja Estragon joutuivat yhä uudelleen sanomaan, että herra Godot tulee huomenna, niin me voimme sanoa, että hän on jo tullut. Adventtina me odotamme häntä, joka on jo tullut.

Elämämme voi olla yhtä häälyvää kuin Beckettin kuvaamien miesten. Meidän mielenmaailmamme kuvaajana Beckett on mestari.

Mutta poissapysyvän herra Godotin tilalla on meillä Kristus, joka on jo kerran tullut tähän maailmaan ja meidän ihmisten keskelle. Emme odota tuntematonta emmekä epävarmaa, vaan tuttua ja turvallista saapujaa, koko maailman Vapahtajaa, Kristusta. Adventin mies ei ole meidän odotustemme heijastuma, mutta hän ei ole myöskään etäälle jäävä arvoitus.

***

Oletteko, rakkaat ystävät, panneet merkille, että joulukuun alkaessa me kuin vaistonvaraisesti alamme terästää omia odotustaitojamme. Joulun alla valmistaudutaan, harjoitetaan itsekasvatusta, tapojen tehostusta, seremonioiden siistimistä, kiltiksi ryhtymistä. Samalla tavalla kuin ripustelemme koristeita, samalla tavalla me yritämme tehdä parhaamme myös sisimmän koristelemiseksi. Kaikessa tässä on paljon hyvää. Joulua kannattaa valmistella. Mutta valmistelusta voi tulla pääasia. Päähuomio kiinnittyy siihen, mitä me teemme ja saamme aikaan. Joulu tuntuu riippuvan siitä, miten minä onnistun valmistelutoimissani ja asenteissani.

Nyt on pakko sanoa jyrkällä äänellä, että adventissa ei ole lainkaan kysymys siitä, osaammeko odottaa oikein, eikä joulussa ole lainkaan kyse siitä, miten me osaamme ottaa Jeesus-lapsen vastaan. Olennaista ja kaikkein tärkeintä ei ole se, mitä minä ja sinä teemme, vaan pelkästään ja ainoastaan se, että hän tulee eli että Kristus tulee.

Joulun persoonapronomini ei ole "minä", vaan "hän". Minun valmistautumiseni ja odottamiseni voi mennä aivan päin honkia, mutta "hän" eli Kristus tulee joka tapauksessa, sillä hän on jo tullut.

Katsokaa pieniä lapsia, jotka odottavat äitiä ja isää. Totta kai odotus on kärsimätöntä ja ajan kuluminen yhtä epäselvää kuin Beckettin näytelmässä. Mutta ratkaiseva ja onnellinen hetki on se, kun lasten äänet huutavat: Nyt äiti tuli, nyt isi tuli.

***

Tämän Tuomas-messun otsikko ei ole "Huomenna hän tulee". Adventin otsikko kuuluu: "Hän on täällä tänään". Samuel Beckett osasi kuvata odottamisen ahdistuksen koskettavasti ja osuvasti, mutta meidän tunnuslauseeksemme sopii paremmin Tuomari Nurmion hitti yli 30 vuoden takaa: "Hän on täällä tänään". Nurmion laulussa "hän" on vähän vastenmielisen oloinen tyyppi, sillä tuo hän, laulun sanojen mukaan, "syö meidän laskuumme" Me taas tässä messussa syömme Kristuksen laskuun. Mutta huomiseen meidän ei tarvitse Kristusta odottaa, sillä hän on täällä tänään.

Jos olisin helluntailainen ja te olisitte helluntailaisia, niin nyt kuuluisi tehdä näin. Kun minä sanon: "hän on täällä tänään", niin te vastaatte kuorossa: "Amen" eli "totta". Kyllä tämä luterilaisillekin sopii. Kokeillaanko? "Hän on täällä tänään." "Amen."

***

Sopisiko, rakkaat Inna Vintturi ja Marjukka Riihimäki, että te pistäisitte vielä tuomari Nurmiotakin paremmaksi ja johdattaisitte meidät kaikki adventtivirteen numero kahdeksan, sen säkeistöihin neljä, viisi ja kuusi.

Ottakaapa ensin, rakkaat ihmiset, virsikirja esiin ja avatkaa tuo virsi, siis numero kahdeksan. Kun katsotte sen säkeistöjä nelosesta kuutoseen, niin näette, että sana "hän" toistuu yhteensä yhdeksän kertaa. Mutta tuo "hän" ei ole Beckettin näytelmän epäselvä hahmo Godot, vaan tämä "hän" on tuttu ja turvallinen "hän", jonka voisi oikeastaan kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Vaikka sinä siis Vladimirin ja Estragonin tavoin eläisit tuskan aikaa ja odottamisen loputonta vaivaa, sinun ei kuitenkaan tarvitse suostua epäilemään sitä, tuleeko Kristus. Hän ei ole sinulle tuntematon eikä tavoittamaton, vaan hän on ystäväsi ja hän on jo läsnä, siis täällä ja tänään. Hän on jo ovella.

Ja kun jatkat seuraaviin säkeistöihin, voit vakuuttua, ettei nyt ole lainkaan kyse sinun odotustaidoistasi eikä sinun valmistautumiskyvyistäsi, vaan yksinomaan siitä, mitä "hän" tekee. Älä siis kysele suotta, tuleeko hän auttamaan, sillä "hän voi, hän tahtoo tulla, hän tietää vaivasi ja täynnä rakkautta sen muuttaa rauhaksi".

Ja vaikka olisit yhtä toivoton kuin Beckettin näytelmän miehet, älä vaivu masennukseen, sillä "hän" eli Kristus tuntee sinut ja aina uudestaan vapauttaa sinut murheen alta. "Hän voi, hän tahtoo tulla, hän voittaa kiusaajan, hän katkoo valheen verkot ja kahleet kuoleman."

Tämä Paul Gerhardtin virsi sanoo meille sen, että adventti ja joulu eivät ole ponnistelun ja yrittämisen aikaa, vaan ilon ja armon aikaa. Älä siis katso itseesi ja omiin tuskiisi, vaan katso lempeään ja rakastavaan Kristukseen, joka on jo täällä.

Siis, sielu, näitä muista myös tuskan aikana. Ei epäilysten valtaan tarvitse suostua. On ystäväsi läsnä, hän ovella jo on. Hän rauhansa voi antaa keskelle ahdingon.

Näin Herraasi saat luottaa öin päivin kokonaan kyselemättä suotta, tule.eko auttamaan. Hän voi, hän tahtoo tulla, hän tietää vaivasi ja täynnä rakkautta sen muuttaa rauhaksi.

Myös syntisi hän tuntee ja aina uudestaan sen tuoman murheen alta vapahtaa armollaan. Hän voi, hän tahtoo tulla, hän voittaa kiusaajan, hän katkoo valheen verkot ja kahleet kuoleman.
TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."