Elämänvoimaa rukouksesta

Pirjo Kantalan virikepuhe

Mitä rukous on?

Rukous on mahdollisuus, kuin avoin ovi tai ikkuna, jonka toisella puolella on joku. Mieti vaihtoehtoa , että ei olisi ketään kenen puoleen kääntyä. Olisi vain autiota yksinäisyyttä.

Jokaisella meillä on hetkiä, jolloin haluamme kertoa meille tärkeistä asioista toiselle. Rukous, ystävyyden lisäksi, on juuri tällainen mahdollisuus. Kerron Jumalalle kuin ystävälle minulle juuri sillä hetkellä tärkeistä asioista ja ihmisistä. Erityisen tärkeää se on silloin, kun tarvitsen elämässäni rinnalleni, avukseni, jakamaan jonkun itseäni suuremman, tämän reaalisen maailman yli yltävän.

Rukouksen ei tarvitse olla monimutkainen tai  sisältää tiettyjä asioita. Jumala ymmärtää ja kuulee yksinkertaiset sanat, ihmisten ja asioiden nimet, sanoit ne sitten ääneen, kuiskaten tai mielessäsi lausuen.

Rukous on oikeastaan yhtä luonnollista kuin hengittäminen.
Jeesus kutsui evankeliumissa opetuslapsia olemaan kanssaan ennen kuin lähetti heidät julistamaan... olemaan kanssaan... mieti millaista on oleilla ystävän kanssa... hengailla.

Kun alat rukoilla, huomaat vähitellen, että rukouksesta tulee osa olemistasi niin, että sinun ei tarvitse edes ajatella sitä.  Rukous on enemmän olemista kuin tekemistä tai suorittamista. Rukous on paljon enemmän olemassa olevan todellisuuden vahvistamista kuin uuden etsimistä.

Anna-Maija Raittila toteaa jossakin kirjassaan, että rukouksen alku on kaipaus. Sanoisin, että rukous on yksinkertaisimmillaan kaipausta. Kaipauksen alku on meissä jossakin syvällä tunne-elämässä, ei rationaalinen muisto äidin ja lapsen pyhitetystä läsnäolosta toisilleen. Tuota jumalallista läsnäoloa kaipaamme. Kaipaus on meissä  jokaisessa oleva salainen jumalallinen rukous, jolla ei ole alkua ja joka jatkuu meissä  ikuisesti.

Kun Jumala tuli ihmiseksi, hän toi meille mahdollisuuden vuoropuheluun; saamme sanoa Isä meidän.

Raamattu puhuu siitä, miten Pyhä Henki rukoilee meidän henkemme kanssa. Ja sanotaan, että sanomattomin huokauksin.
Room. 8:26
Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.
Me olemme huolissamme, miten rukoilisimme ja osaammeko rukoilla. Kuitenkin rukous jatkuu kaiken aikaa sisimmässämme. Meidän rukouksemme on yhteyden etsimistä tuohon sisäiseen rukoukseen.

Kun hiljenen, alan kuulla ja tavoittaa sisäisen rukoukseni äänen.

Rukous ei siis ole jotakin, mitä teemme, vaan jotakin, mitä olemme. Rukous ei vaadi paljon yrittämistä, ei ponnistelua, ei tahdonvoimaa. Rukous on lepoa. Anna-Maija Raittila on sanonut myös retriitistä, että retriitti on parhaimmillaan sitä, että Jumala nostaa meidät syliinsä lepäämään…

Me kiirehdimme usein kohti Jumalaa, mutta itse asiassa olemme jo siellä, perillä. Jumalan sylissä, kannateltavana ja huolenpidossa.

Aina tuota lepoa ei ole kuitenkaan helppoa tavoittaa. Kun alan rukoilla, kohtaan aina myös itseni, oman syvimmän minuuteni, tunteeni, haavoittuvuuteni. Väsymykseni, ärtyisyyteni, ristiriitaisen sisimpäni. Rukouksessa minun on lakattava olemasta jotakin muuta kuin mitä olen. On vain oltava se, joka olen.  Matka kohti Jumalaa on matka kohti omaa sisintä.

Hiljaisuudessa ja rukouksessa mieleeni nousevat kaikki elämäni kivut, harmit ja kysymykset. Se mitä en ole ehtinyt tai jaksanut, he, jotka ovat haavoittaneet ja he, joita olen itse haavoittanut.
Ajatukset harhautuvat ja levottomuus leviää kehoon.

Olli puhui joku aika sitten siitä, kuinka ärtymyksen ja turhautuneisuuden tunteet, viha, pelko ja katkeruus, itsesyytökset usein estävät meitä olemaan läsnä käsillä olevassa hetkessä. Itse asiassa ne varastavat kaiken huomiomme hyvistä asioista ja vievät mielenrauhamme.

Jumala rakastaa meitä jokaista ja on myötätuntoinen meitä kohtaan, näkee virheemme, mutta ei hylkää meitä niiden takia. Mutta entä me itse, hyväksymmekö itse itsemme. Ja sitten myös toiset.

Myötätuntoinen, hyväksyvä asenne itseäni kohtaan on tärkeää. Myös ympäristöni takia. Meillä jokaisella on tarve tulla  nähdyksi ja hyväksytyksi, mutta myös tarve pitää huolta ja olla yhteydessä toisiin, elää suhteessa muihin.

Ei ole kuitenkaan helppoa aina rakastaa ja hyväksyä itseään, saati sitten muita. Helpompaa on soimata ja syyttää itseään tai muita virheistä ja epäonnistumisista. Jos kohtelemme itseämme ankarasti, kohtelemme luultavasti myös muita ihmisiä samalla tavoin.

Tietoinen, hyväksyvä asenne itseä kohtaan hoitaa myös muita. Ja myötätunto ja rakkaus, hyväksyminen leviää. Mutta jos on vaikea hyväksyä itseään, oma  ärtymys  tarttuu ja leviää myös muihin.

Miten sitten osaisin käyttäytyä hyväksyvästi ja myötätuntoisesti itseäni ja muita kohtaan.  Ei kai ole tarkoitus, ettei tiedosta omia virheitään ja vääryyksiään. Käyttäytymisemme kannalta ongelmallisimpia ovat sellaiset tunteet kuten pelko, viha ja ahneus . Emme kuitenkaan ole yhtä kuin tunteemme.

 On hyödytöntä soimata itseään ankarasti siitä, että löytää sisältään pelkoa, vihaa ja anteeksiantamattomuutta. Siitä seuraa vain itseinhoa. Tai jumiutumista noihin negatiivisiin tunteisiin. Sen sijaan myötätuntoisen elämänasenteen opetteleminen lähtee siitä, että päättäväisesti kieltäytyy olemasta yhtä kielteisten tunteittensa kanssa.

Jumala voi suhtautua sinuun ja elämääsi myötätuntoisemmin kuin sinä itse? Hänellä on elämäsi, työsi ja ihmissuhteesi tiedossa. Hän näkee, mitä me pelkäämme tai mikä meitä ärsyttää. Myös silloin kun yrität hiljentää itsesi kasvokkain Jumalan kanssa.

Jeesuksen elämässä oli kaikenaikaa läsnä erilaiset vastakohtaisuudet ja ristiriidat. Ristillä hän roikkui hyvän ja pahan roiston välissä, maan ja taivaan välissä, ihmisenä ja jumalana. Hän ei torjunut mitään näistä ristiriitaisista vastakohtaisuuksista vaan hyväksyi niiden läsnäolon yhtä aikaa. Sovitti ne ristillä kuollessaan omassa ruumiissaan ja sai aikaan sovinnon.

Meidän ei siis kannata kauhistella tai moralisoida elämän ristiriitaisuutta tai vaikeutta silloin kun rukoilemme. Sen sijaa on tärkeää tehdä oma osuutensa parhaalla mahdollisella tavalla: Tunnistaa ja tunnutaa omat vaikeat tunteensa ja pyrkiä välittämään rauhaa ja oikeudenmukaisuutta, myötätuntoa ympäristöönsä.

Jumala on lahjoittanut meille uudenlaisen tietoisuuden, jota kutsutaan rukoukseksi.

Haluan opettaa sinulle tänään rukouksen, jonka avulla voit tutkiskella tietoisuuttasi ja suhdettasi Jumalaan. Tämän rukouksen tarkoitus on lisätä herkkyyttä tunnistaa Jumalan Pyhän Hengen työtä omassa elämässä ja tarjota tarvitsemaasi valoa, jotta voisit toimia myötätuntoisesti ja läsnäolevasti suhteessa itseesi, Jumalaan ja lähimmäisiin. Näin voit saavuttaa mielenrauhan usein haastavien ihmissuhteiden ja asioiden keskellä. Jos annat rukoukselle elämässäsi aikaa vaikkapa vain viisi minuuttia joka päivä, uskon että elämässäsi alkaa tapahtua muutoksia. Rukouksessa on viisi kohtaa.

Voit nyt valmistautua rukoukseen ottamalla hyvän asennon ja jos haluat, sulkemalla myös silmäsi. Voit hengittää syvään ja jättää muun ulkopuolelle ja tutkia elämääsi. Voit tarkastella vaikka taakse jäävää viikkoa, jonka olet elänyt.

Rukouksen alussa sinun on hyvä muistaa, että Jumala katsoo sinua hyväksyvästi ja myötätuntoisesti.

1. Aloitamme kiitollisuudesta
– Tule tietoiseksi Jumalan sinulle  jakamista lahjoista ja kiitä niistä Jumalaa.
Aloita tarkastelemalla mennyttä päivää tai viikkoa ja pyydä, että huomaisit asiat, joista sinun tulee olla kiitollinen. Älä valikoi, mitä ajattelet, älä myöskään mieti mistä sinun pitäisi olla kiitollinen, vaan pikemminkin, kun katselet mennyttä aikaa, pane merkille, mitkä asiat nousevat esille, mitä havaitset. Anna kiitollisuuden vallata sinut ja ilmaise se Pyhälle, joka kaiken aikaa katselee sinua.
– hiljaisuus –

2. Toiseksi
– Pyydä Jumalalta ymmärrystä ja kestävyyttä, että hän itse valaisisi tietoisuuttasi suoremmin, niin että tietoisuutesi heijastaisi sitä, mitä hän haluaa. Pyydä siis, että Jumala näyttäisi sinulle, mitä hän haluaa sinun näkevän elämässäsi ja viisautta, että ymmärrät sen.
– hiljaisuus –

3. Kolmanneksi
– Katsele vielä kaikkia päivän tai kuluneen viikon tapahtumia, jotka sinulle tulevat mieleen.  Mitkä asiat ovat saaneet sisimpäsi jonkin tunteen valtaan surun, pelon, ärtymyksen, vihan, levottomuuden, ahdistuksen….Kertaan tekemiäsi asioita ja valintoja…
Mitkä ovat hajottavia ja  elämääsi tuhoavia asioita ja voimia.
Mitkä sisäiset tapahtumat ja asiat ovat olleet sinulle tärkeitä, millaisten tunteiden kanssa olet joutunut  työskentelemään. Mihin tunnet Jumalan hengen vetävän sinua.
Mistä saat voimaa...
– hiljaisuus –

4.
– Pyydä anteeksiantavan Jumalan parantavaa kosketusta, Jumalan joka rakastaen ja kunnioittaen siirtää sydämeltäsi taakat.
Nouseeko mieleesi jokin asia, johon  huomiosi erityisesti kiinnitetään. Asia, jonka puolesta tulisi erityisesti rukoilla, johon tulisi tarttua ja tehdä jotakin. Keskustele tästä rukouksessa Jeesuksen kanssa. Ilmaise se mitä tulee ilmaista; ylistystä, surua,  muutoksen kaipuuta, esirukousta...
– hiljaisuus –

5.
– Ja lopuksi ajattele tulevaa aikaa, alkavaa viikkoa. Pyydä Jumalalta huomisen tarpeitasi. Voimia tuleviin tehtäviin. Myötätuntoa ja kärsivällisyyttä ihmisten kohtaamiseen. Apua ongelmiisi, joita sinun tulisi alkavalla viikolla työstää...
Pyydä johdatusta elämääsi.
TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."