Taizé-levy

Uusi Taizé-levy on valmistumassa!

Taizé-levy tulossa!

Veli Rogerin mukaan sydämen hyvyys ja yksinkertaisuus ovat kaikkein keskeisimpiä asioita Taizé-yhteisössä. ”Luota Jumalaan, pois pelko jää. Hän rauhallaan sinut varjelee…” 

Tuomasmessun Tuohus-kuoro äänitti YLEn studiolla Taizé-lauluja suomeksi vuonna 2015. Äänitys onnistui hyvin ja lopputulos on kaunis ja lämmin. Laulut ovatkin soineet usein radion hartausohjelmissa. 
Moni kuulija ympäri Suomen on kysynyt, saisiko levyä ostaa. YLEn kantanauhoista ei valitettavasti voi tehdä levyä. Niinpä päätimme laulaa Taizé-lauluja CD-levylle kevään 2017 aikana. Aiemmin Taizé-lauluja on levyttänyt suomeksi vain Kirkkonummen Kamarikuoro 1995. 
Lauluja värittävät Taizé-tyyliin ainakin kitara, huilu, sello, oboe, klarinetti ja trumpetti. Joissakin lauluissa mukana on myös laulusolisti. Käännämme levyä varten uusia laulusooloja, joita voi jatkossa käyttää toki muuallakin. 
Alamme äänittää lauluja tammikuun lopussa. Levyn olisi tarkoitus valmistua maaliskuun loppuun mennessä, paastonaikana, ennen pääsiäisen juhlaa. Lupaamme tehdä parhaamme ja uskomme, että levystä tulee hyvä! 

Olisiko Sinun mahdollista auttaa projektiamme tilaamalla ja maksamalla levyä ennakkoon? Ennakkomyynti on meille tärkeää levyn rahoittamiseksi. Onnistunut lopputulos vaatii hyvät soittajat, hyvän äänittäjän, hyvät laitteet sekä useita miksaus- ja editointipäiviä. Kuluja syntyy myös levyn kannen tekemisestä, painamisesta sekä tallennuskorvauksesta. 

Levyn hinta on 20 euroa + postikulut. 
Toimitamme levyt antamaasi osoitteeseen ensi tilassa niiden valmistuttua. Levyä voit ostaa myös Tuomasmessujen yhteydessä. 

Levyn tilausohje: 

1. Maksa haluamasi levymäärä + postituskulut tilille 
FI08 1470 3000 2069 98 (City-yhteisöjen tuki), viite 50924 

Postikulut: 
1 levy: 2 euroa 
2-3 levyä: 3 euroa 
4-6 levyä: 5 euroa 
7-10 levyä: 7 euroa 
Yli 11 levyä: 10 euroa 

2. Lähetä sähköposti Tuomasmessun toimistoon:  
Kirjoita sähköpostiin nimesi, osoitteesi sekä tilaamiesi levyjen kappalemäärä. 

Seuraa levyn teon etenemistä Tuomasmessun nettisivuilta.

Lauluterveisin projektin tuottajat Inna ja Juha Vintturi
TUE MESSUA!
Joka sunnuntainen Tuomasmessu on vapaaehtoistyön ihme.
Tuomasmessu ja sen taustayhteisö Tuomasyhteisö ry toimii pääasiassa lahjoitusvaroin.
Kannata messua, se kannattelee monia uskossa ja toivossa!
Lue lisää!
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä."